Belly Bandit -tukivyöstä kokemuksia

Belly Bandit -vyöstä on toivottu kokemuksia ja vaikka tulevan kuvasarjan julkaiseminen näin kaikkien kesken hirvittää, niin laitan ne nyt kuitenkin jakoon (saatan tosin katua tätä myöhemmin ;D).  

Palautumisesta kirjoittaminen on aina pohdinnan paikka – mitä sitä kirjoittaisi ja millä tavalla. Kroppa kun on aika erilainen raskauden ja synnytyksen jälkeen, ja ainakin itse koen olevani vielä haavoilla niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tämä on varmasti kipeä paikka myös osalle teistä siellä ruudun takana, mikä tekee siitä entistäkin vaikeamman aiheen. 

Olen ollut jo ennen synnytystä aika kriittinen omaa itseäni ja ulkonäköäni kohtaan. Jollain tapaa se on helpottanut lapsen saannin jälkeen – tuskin olisin esimerkiksi julkaissut näitä kuvia ennen raskautta – mutta sitten toisaalta muuttunut keho tuntuu oudolta ja etenkin ikuinen vihasuosikkini vatsanseutu mietityttää. 

Osa poppoosta nyt varmaankin manaa turhamaisuuttani – eikö sillä ole muuta mietittävää, vasta vauvan saanut nainen.  Tukkis on tietysti ehdoton ykkönen elämässäni, rakastan sitä ötökkää maailman tappiin ja takaisin. Äitiys ei kuitenkaan tarkoita itsensä unohtamista ja minä kaipaan vanhaa kehoani, siksi toivon palautuvani mahdollisimman hyvin entiselleni. Iso kippis ja kulaus teille, jotka voitte iloita muuttuneesta kehostanne, mutta itse en koe oloani tällä hetkellä mukavaksi. 

En kuitenkaan istu täällä vain ja ainoastaan märehtimässä kroppaani, koska täällä tosiaan on vähän muutakin tekemistä, eli ei tarvitse huolestua siltä osin :D. 

Mutta pitemmittä puheitta, here we go:

21.5 – vauva syntyi 22.5. kello 05:32 <3

Tässä tilanne päivää ennen synnytystä, eli laskettuna päivänä. Raskauskiloja minulle tuli vaa'asta riippuen 10–12, eli aika normaalimäärä ja vatsa oli muistaakseni muhkeimmillaan 110 senttiä. 

Belly Banditin luvataan auttavan ihon ja lihaskalvon palautumisessa. Vatsalihasten välissä oleva linea alba -kalvo venyy ja paukkuu raskausaikana ja jos se ei palaudu kunnolla, saattaa vatsa jäädä pömpöttämään. Venynyttä kalvoa ei vatsalihasliikkeillä tai ruokavalioilla kurota umpeen, eli sen palautuminen on aika paljon tuurista kiinni. 

Monella kalvo kuitenkin palautuu ihan itsestään samaan tilaan kuin ennen synnytystä. Omalla kohdallani linea alba palautunut lähes kokonaan nyt 8 viikkoa synnytyksestä ja tässä kyllä uskoisin tukivyön olleen iso apu. Tietenkään en tiedä miten palautuminen olisi sujunut ilman vyötä (ja ilmeisesti meidän suvussa naisten vatsat palautuvat suht hyvin), mutta uskoisin tilanteen olevan parempi kuin ilman vyötä. 

27.5., synnytyksestä kulunut noin viisi päivää. 

28.5, synnytyksestä noin kuusi päivää. 

30.6. synnytyksestä on kulunut noin 8 päivää. 

4.6., synnytyksestä on kulunut noin kaksi viikkoa.

Tilanne sunnuntaina 6.7, kun synnytyksestä on 7,5 viikkoa. 

Laitoin vyön päälle päivä synnytyksen jälkeen ja sairaalassa vyö oli erityisen ihana. Se piti vatsaa paikallaan, kun se raukka oli kuin puolityhjä ilmapallo – ihan höllyvä löllö, joka tuntui aika ikävältä niiden kaikkien muiden vaivojen päälle.

Vyötä pitäisi käyttää vähintään kuusi viikkoa, mutta itselläni se oli sen verran suuri jo noin neljän viikon jälkeen, että en ole vähään aikaan enää käyttänyt sitä jatkuvasti, vaan oikeastaan lopetin käyttämisen neljän viikon korvilla.

Nyt vyötärö on lähes sama kuin ennen raskautta, vaikka vatsa pömpöttääkin vielä jonkin verran ja se on vielä hieman pehmeämpi kuin ennen raskautta. Osa siitä on kyllä ihan vain rehellistä läskiä, osa sitten varmaankin vielä palautuvaa kohtua taimitälieonkaan. Syvien vatsalihasten treenin (ja ajan kulumisen) uskoisin auttavan tähän, sillä nehän ovat raukat ihan mahdottoman huonossa kunnossa näin synnytyksen jälkeen – varsinaisista vatsalihaksista puhumattakaan.

Summa summarum: suosittelen vyön ostamista ihan jo vain raskaudenjälkeistä olotilaa helpottamaan. Se tyhjä ex-kumpu kun on aika inhottavan tuntuinen heti synnytyksen jälkeen ja siinä on aika paljon muutakin vaivaa riesana. Uskoisin sen myös nopeuttaneen palautumista omalla
kohdallani, olen tyytyväinen että linea alba on palautunut näin nopsaa synnytyksestä. Sitten kuitenkin tiedän paljon naisia, joilla vatsa on ihanan kiinteä ihan ilman vyötäkin – tuuripeliä siis ja en voi olla varma siitä miten paljon vyö on vaikuttanut omalla kohdallani. Terve varauksellisuus siis kokemuksiani kohtaan on aiheen, toim. huom. ;)

Nyt olisi sitten vielä se linea negra päihitettävänä – mites siitä pääsee eroon? :D Nyt mahan poikki kulkee vielä tumma raskausviiva ja pikavilkaisulla se on kuin miehinen karvanapa, yöks. :D

<3 Hannele

Jälkitarkastus ohi – fitfiiu!

Jälkitarkastus on jännittänyt ihan armottomasti, eikä vähiten episiotomiahaavan vuoksi, mutta nyt se on ohi ja kaikki hyvin – huuh. Poikakin on kasvanut vaikka kuinka ja joudun kuulkaas viikkaamaan jo pienimmät vaatteet pois kaapista, sillä Tukkis on nyt 57 senttiä pitkä ja 5,2 kiloa painava.

Jälkitarkastuksessahan tutkitaan pojan lisäksi myös mama, ja sen perusteella kaikki on onneksi paremmin kuin hyvin. Sisätutkimus tehtiin toiveestani hyvin varovasti, eli jos se jännittää muita saman kokeneita, niin ei tarvitse pelätä – ei sattunut yhtään.

Sain myös luvan kunnon hikiliikuntaan, jee! Omaa vointia kuunnellen toki, eli maratonilla ei kannata aloittaa ;D. Juoksemaan, jumppaan ja salille on kuitenkin nyt lupa suunnata, sillä lantionpohja on kuntoutunut hyvin (kieltohan on olemassa mahdollisten kohdunlaskeutumien varalta, mutta lantiopohjalihasten treenaaminen on pop tässäkin asiassa).

Myös vatsalihasten väli oli kuroutunut lähes umpeen, mistä on kaiketi kiittäminen käyttämääni tukivyötä – synnytyksestä kun on kuitenkin vasta 8 viikkoa. Voisin kirjoitella tarkempaa raporttia tukivyö-kokemuksistani jos kantti kestää, sillä kuvailin mahan palautumista matkan varrella... Eivät ole varsinaisesti suosikkiotoksiani meikäläisen kehosta, mutta jotenkin tämä matka äidiksi on helpottanut aiemmin niin vahvaa itsekriittisyyttäni.

<3 Hannele

Viikko synnytyksen jälkeen

Tukka-poika täytti eilen kokonaisen viikon – aika kuluu uskomattoman nopeasti ja mun eloni on kuin Päiväni (onnellisena) murmelina -leffasta. ;D

Olo alkaa hiljalleen olla sellainen kuin ennenkin, tosin aivot eivät vieläkään toimi kunnolla ja lähipiiri saakin makeat naurut, kun en ymmärrä vitsejä, osaa laskea yhteen tai muista sanoja – jee. Onneksi nyt ei tarvitse olla töissä, todennäköisesti räjäyttäisin koko lafkan ennen ruokatuntia ;D.

Myös kroppa on edelleen kovilla – eilen käytin koiraa ulkona 10 minuuttia ja olin aivan rikki sen jälkeen. Myös jälkivaivat ovatkin suurempi juttu kuin etukäteen ajattelin – miksihän tästä ei puhuta enemmän? Sairaalasta panostettiin eniten imetyksen sujumiseen, mikä onkin tärkeää, mutta kyllähän äidin terveyskin on ehdotonta erityisesti ensimmäisillä viikoilla – esimerkiksi episiotomian hoitoon ei anneta kunnollisia ohjeita ja ne kerrotaan vain ohimennen. Ei esimerkiksi mainita, että liiallinen istuminen voi aiheuttaa tikkien repeämisen, vaan suositellaan välttämään liiallista istumista – varmasti kehotus menisi paremmin kaaliin, jos tietäisi mitä siitä voi seurata. Lisäksi itselleni vielä sanottiin että tikit eivät voi revetä, mikä on ihan kukkua...

Pikkumiehelle saa jo vaikka kuinka huikeita kampauksia – äiti vähän leikki ;D. 

Keho on siis edelleen kovilla, mutta mitäs pienistä (kuten kipeistä, kipeistä rinnoista) – pikkumies on terve, syö hyvin ja nukkuu yönsä 3–4 tunnin pätkissä, mistä äiti on erityisen kiitollinen. Esimerkiksi viime yönä syötin Tukka-pojan noin kello 12 (hän heräsi juuri kolmen tunnin unilta) ja seuraavan kerran noin neljän aikaan, eli yhdellä yösyötöllä mentiin. Pidän peukaloita käsivarsia myöten ristissä, että tämä jatkuu näin helppona. Tietysti olisi ihanaa, että pikkumies pysyttelisi välillä hereilläkin, mutta eiköhän senkin aika koita kohta ;).

Belly Bandit on muuten ollut aivan uskomaton apu palautumiseen! Vyötäröni on supistunut sieltä 110 senttimetrin hurjista lukemista viikossa takaisin S-koon korkeavyötäröisiin farkkuihin, vaikka alavatsa tietysti vielä pömpöttääkin ei-tuettuna. Myös kilot ovat häipyneet varsin kunniakkaasti, saa nähdä minkä verran imetys vaikuttaa tulevaisuudessa elopainoon.

Miten siellä ruudun toisella puolen sujuu elo?

<3 Hannele

Synnytyskertomus

Synnytys oli minulle aika positiivinen kokemus, vaikka osa siitä olikin yhtä tuskaa ja olin todella kipeä. Varoitan jo etukäteen että tämä postaus on nääääääääin pitkä ja voi aiheuttaa herkimmissä ahdistusta (huomatkaa välihelpotuksena toimivat iloiset kukkakuvat ;D), eli lukeminen omalla vastuulla...

___

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai sitten ihan hullu helle, kummallisia sadekuuroja ja upea sateenkaari Helsingin yllä. Seisoskelin parvekkeella katselemassa merta ja kärsin – supistukset tuntuivat aina enemmän ja lopulta niitä tuntui jo kuuden minuutin välein. Olin varma, että tänä yönä tapahtuu, mutta aamulla olo oli jälleen normaali. 

Blääh, mikä pettymys.

Seuraavana iltana sama alkoi uudestaan. Supistukset olivat voimakkaampia kuin aiemmin, mutta tuskin voimakasta kuukautiskipua kummempia. Olin aivan varma, että tämä nyt on jälleen joku Luontoäidin ikävä puijausyritys pientä ihmislasta kohtaan, kunnes kello kahdeksalta kuului *poks* – lapsivesi meni!

Huusin miehen paikalle – hetken siinä toisiamme töllöttelimme ja kauhistusjärkytysihastuimme – nyt se alkaa. Suuntasin suihkuun ja jäin sinne oloani helpottamaan, supistukset kun voimistuivat todella nopeasti. Vesi on kyllä uskomatonta ainetta, sillä suihku vei kivulta sen pahimman terän ja auttoi yllättävän tehokkaasti – ilman suihkun tehoa supistus oli huomattavasti vaikeampi kestää. 

Kipu ei suinkaan ollut niin pahaa kuin olin kuvitellut, vaan täysin kestettävissä, mikä oli aika rohkaisevaa. Luotin hengityksen voimaan, laskin supistusten kestoa ja yritin rentoutua. Hyvällä hengityksellä, rentoutumisella ja laskemalla 20 alaspäin pärjäsi muuten yllättävän pitkään – hengittäminen auttoi rentoutumaan, rentoutuminen auttoi kipuun ja laskeminen vakuutti että vielä hetki, ja tämä yksi supistus on ohi. Ensimmäisen kipulääkkeen sain vasta hieman yli tunti sairaalaan saapumisesta, jolloin olin noin kolme senttiä auki.  

Noin yhdeltätoista illalla menimme Kätilöopistolle ja automatka sujui mielenkiintoisissa tunnelmissa – välillä lauleskelin radion mukana ilman minkäänmoista kipua, välillä huusin kettuviitanaa ja yritin hengittää (ja rähisin kuskiparalle joka ikisestä kolosta tiessä – voisko nyt Helsinki vähän panostaa tähän tienhoitoon, häh?). 

Pyysin ammeellista huonetta ja sellainen saatiin. Paha vain, ettei tarjolla ollut sydänkäyrien seuraamiseen tarkoitettua siirrettävää laitetta, joten lopulta olin sidottu sänkyyn tai seisomaan sen vieressä, enkä päässyt lukuisista aneluistani huolimatta veteen. Saapuessamme Kätilöopistolle olin kaksi senttiä auki – mikä pettymys! Matkaa olisi vielä vaikka kuinka ja kipuja oli yhä vaikeampaa kestää. Luotin edelleen ihan vain hengittelyyn kivunlievityksenä ja jossain vaiheessa kokeilin ilokaasua, joka kuitenkin oksetti sen verran, että siirryin suosiolla takaisin hengittelyyn. 

Kipu oli edelleen suhteellisen siedettävää, ei lainkaan niin kamalaa kuin olin etukäteen kuvitellut. Sain Oxanest-kipulääkettä lihakseen hieman kahdentoista jälkeen, joka helpottikin ja pystyin hieman torkkumaan.

Herätys oli ikävä – koko sali oli täynnä ihmisiä: vauvan sydänäänet hidastuivat liikaa supistusten aikana ja vointia olisi seurattava enemmän. Tämän vuoksi jouduin ei vain yhdesti vaan kahdesti todella ikävään sisätutkimukseen: selällään makaaminen aiheutti todella voimakkaita, kipeitä supistuksia ja silti oli pysyteltävä mahdollisimman paikallaan, kun vauvan päästä otettiin verinäytteitä hapetusarvon selvittämistä varten – nämä hetket tuntuivat kestävän ikuisuuden ja ne olivat ehdottomasti ne hirveimmät koko synnytyksen aikana: pelkäsin vauvan voinnin puolesta ja supistuksia tuli jatkuvasti. Kieltämättä aikamoista Manaaja-menoa ja jälkikäteen olemme miehen kanssa naureskelleet tilanteelle: Naisesta, joka pahoitteli kohteliaasti pieniä lapsivesilätäköitä lattialla muutuin muutamassa tunnissa, noh – EI niin kohteliaaksi naiseksi. Toisaalta kipu ei vieläkään ollut sitä, mitä olin sen etukäteen kuvitellut olevan ja kuvittelin pahimman olevan vielä edessäpäin.  

Manaaja-hetkien jälkeen aukesi kuitenkin taivas: tutkimukset olivat lisänneet supistusten määrää niin, että niitä tuli jatkuvasti ja ne olivat k i p e i t ä. Rentoutumisesta ei ollut enää puhettakaan, vaan keho hangoitteli kipua vastaan jännityksellä, jota oli aivan turha yrittää hallita. Avuksi sain kiireellisesti epiduraali-tilaan laitettavan puudutteen, fentanylin, joka on maailman ehdottomasti parasta ainetta ja ansaitsee vähintään miljoona hallelujaa. Kivut hävisivät melkeinpä kokonaan – tunsin supistukset, mutta pystyin rentoutumaan niiden aikana, kun vielä hetki sitten rentoutumisesta ei tullut enää mitään ja supistuksia tuli melkeipä tauotta. Fentanyl poisti kivun myös itse ponnistustilanteesta – pystyin ponnistamaan, sillä tunsin supistukset, mutta se oli oikeastaan aika mukavaa puuhaa – ei kipeää touhua ollenkaan (paitsi okei, ne vikat työnnöt... ;D).

Fentanylin ansiosta nukahdin ja kun kätilö ja lääkäri tulivat katsomaan tilannetta kello 04:45 – eli noin kahden tunnin päästä lääkkeen laittamisesta – olin auennut hieman alle neljästä sentistä täyteen kymmeneen senttiin! Voin kertoa että meillä kaikilla loksahti suu auki, Fentanyl – I love you! Tätä ei varmaankaan saa apteekista? ;D

Noin 45 minuutin ponnistusvaiheen (lue= apinanraivoison Nyt tuut ulos sieltä -hetken) jälkeen sain maailman kauneimman ja täydellisimmän pikkumiehen syliini. Tukka-poika syntyi 05:32 avosuisella tarjonnalla ja löysän napanuoralenkin läpi suureen maailmaan. Varpaita ja sormia oli kymmenen, tukka pystyssä ja tuoreet vanhemmat väsyneitä ja onnellisia. 

Jälkeisvaihe sujui aluksi kuin huomaamatta, mutta tikkien laittaminen oli lopulta yksi synnytyksen ikävimpiä vaiheita – ihan vain siksi että se tuntui kestävän ikuisuuden (ja kestikin 1,5 tuntia) ja olin jo todella, todella väsynyt. Mies muistutteli, miten tärkeää on hoitaa sekin vaihe kunnolla läpi, malta vielä hetki, mutta kärsivällisyys oli aikalailla koetuksella niin minulla kuin varmasti hoitohenkilökunnallakin (muistatteko vielä sen pohjalaisen Manaaja-naisen? Se oli paikalla taas ;D). 

Synnytyksen jälkeen olo oli pitkään heikko, koska verenpaine ja hemoglobiini olivat romahtaneet. En päässyt itse sängystä pois, koska olisin pyörtynyt siihen paikkaan. Lopulta minut vietiin lapsivuodeosastolle paareilla ja pääsin suihkuun vasta seuraavana iltana. 

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvä maku suuhun. Vaikka yön tunteihin mahtui aivan järkyttävän kipeitä hetkiä ja paljon pahoinvointia, huolehtiva ja hyvin apuna ollut rakkausmies, ehdottoman ammattitaitoinen ja synnyttäjää täydellisesti lukenut Mette-kätilö ja FENTANYL tekivät kokemuksesta niin hyvän että erityisiä pelkoja synnytyssalia kohtaan ei jäänyt. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus.

Jälkikäteen kätilö sanoi minulle, ettei muista kuulleensa ensisynnyttäjän saaneen lasta ulos avosuutarjonnassa ilman imukuppia. Synnytyksen jälkeen ottaa muuten kaikki kommentit todella, todella tosissaan ja tuo pieni kehaisu kyllä made my day (niin siis sen vauvan lisäksi ;D). <3

Jaksoiko joku lukea tänne asti? Vau! Onnittelut siitä – maailman pisin blogipostaus ikinä koskaan! :D

<3 Hannele

Onni

Koko elämä vielä edessä. 

Ensimmäiset hampaat, ihastukset, synttärikakut ja lottorivit. Miltä maistuu salmiakki, miltä kevät tuoksuu? Miksi pakkanen paukkuu askeleissa ja aurinko lämmittää?

 Opeteltavana elämän aakkoset aasta ööhön, opettajana Elämä itse.

Nyt vielä äidin iholla suurin onni – ajaton aika, uniset päivät ja lämmin syli. 

Äidin elämää parhaimmillaan. 

- Minä, ensimmäistä kertaa Äiti 22.5.2014 –

Torstaina aamuyöstä meille syntyi pieni ihme – ei Jukka Poika vaan Tukka Poika. Kokonaiset 3 460 grammaa ja 51 senttiä onnea itseään. 

Synnytys oli yllättävän positiivinen ja hyvä kokemus, vaikka sen jälkeen en matalan verenpaineen vuoksi noussut koko päivänä sängystä ylös (saati suihkuun) ja tietysti kipuja on vielä. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin synnytyskertomuksessa. Nyt täällä vietetään elämää kuplassa, josta en voi enkä halua vielä vähään aikaan pyristellä ulos. Päivityksiä vauvatuoksuisista hetkistä siis luvassa, mutta jälkikasvun ehdoilla. 

<3 Hannele

Ps. Kuulkaas kuvittelin että en ole yhtään hormonihuuruissa synnytyksen jälkeen, mutta TAAS piti itkeä kun kirjoitin tuota alun runoa. HUH, vähän rasittavaa tällainen jatkuva märinä ;D. 

Voihan synnytys!

Illalla supisteli puolen tunnin välein. Neljältä aamyöstä supistuksia tuli jo säännöllisesti kuuden minuutin välein ja ne tuntuivat – eivät nyt niin järkyttäviltä kuin olen kuvitellut synnytyskivun tuntuvan, mutta silti ne olivat huomattavasti kivuliaampia kuin vaikkapa normaali kuukautiskipu.

Englantilaista synnytysteetä, jonka nimeen siskoni vannoo – enpäs sitten juonut sitä kuin muutaman kupillisen, auttaisiko tähän hätään?

Noh. Kuuden aikaan olin jo väsynyt ja päätin yrittää nukkua – lopulta se onnistuikin ja kun heräsin, supistukset olivat laantuneet. Nyt puoli kolmen aikaan kipeitä supistuksia tulee jälleen noin puolen tunnin välein, mutta ne eivät ole yhtä kivuliaita kuin yöllä. 

Turhauttavaa. Yöllä kuvittelin että synnytys olisi jo hyvässä vauhdissa tässä vaiheessa päivää. 

Pieniä väliaikatietoja siis, älkää ihmetelkö jos blogi hiljenee hetkeksi. Instagramin puolelle varmaankin päivitelen uutisia vauhdikkaammin, sivun löydät täältä. 

Onko muilla ollut kokemuksia jo alkaneesta synnytyksestä, joka ottaa takapakkia?

<3 Hannele

Raskausviikko 40...

...loppuu huomenna. Tänään heräsin aamulla jostain kumman syystä vakuuttuneena siitä, että tänään on laitettava ihan kaikki valmiiksi. Kohta se tulee. 

Niinpä olen nyt pakannut vihdoin ja viimein sairaalakassin, kuurannut koko kodin ja silittänyt ne viimeisetkin vaatteet vaaville valmiiksi. 

Nyt iltasella sitten supistaakin kipeämmin kuin aikaisemmin, puolen tunnin välein. En usko että vielä välttämättä huomennakaan tulee lähtö, mutta ainakin jotain tapahtuu – pikkumies tulee kohta. <3

Raskausviikolla 40 pikkumies on valmis, painoa on kätilön arvion mukaan 3 300 grammaa – saapas nähdä pitääkö kokoarvio paikkansa. Äidille painoa on tullut kaiken kaikkiaan vain noin 9 kiloa, mutta nyt viimeisen viikon aikana ainakin turvotusta on enemmän kuin aikaisemmin ja olenkin syönyt ihan mitä sattuu (se myös tuntuu ja näkyy, huh). Selkä kipeytyy taas jatkuvasti, supistaa, närästää ja kaikki sattuu, mutta toisaalta kohta (ehkä) urakka on saatu päätökseen ja on maailman parasta kiitosta vaille valmis. 

Saapas nähdä tuleeko poika huomenna vai viikon päästä – näin kivuliaat supistuksen kun voivat jatkua kauankin. Pitäkää peukkuja – mua jännittää, pelottaa, ahdistaa, ihastuttaa ja huuuuuh!

Pus. 

<3 Hannele

Viimeinen ostosreissu yksin?

Laskettuun aikaan on tänään enää kaksi päivää (iik) ja päätin käyttää viimeiset hetket hyväkseni ja suunnata kauppaan viimeistä kertaa pitkään aikaan niin, ettei joku halua roikkua tississä tai hoputa pitämään kiirettä.

Raskausuutisen jälkeen nimittäin yksi jos toinenkin nainen kommentoi "elämäni", eli yksin vietettyjen hetkien ja rauhan olevan auttamattomasti ohitse.

Tätä olisi ollut tarjolla...

 Muutamat kommentit sinällään jaksoivat hymyilyttää, mutta jossain vaiheessa tämä negatiivisten puolien jatkuva korostaminen alkoi ihmetyttää. Olo alkoi olla kuin ihanan aurinkomatkan ostaneella, jolle kaikki petaavat sitä miten hirveää kaikki tulee olemaan – oli niitä lapsia sitten tai ei. 

Elämä on ihan kamalaa pienten lasten kanssa tuntuu olevan jokin yleismaailmallinen totuus, jota kaikki päät nyökytellen todistelevat toisilleen. 

...mutta taitavat kaikki olla vatsan kohdalta vähän tiukkoja?

Tottahan elämänmuutos onkin – et elä vain enää itsellesi ja vain omia halujasi varten, mutta en usko että niistä joutuu luopumaan kokonaan. 

Aivan varmasti elämä muuttuu, mutta loppuuko se? Eikö elämän parasta antia ole juuri ne rakkaat ihmiset ja se että mikään ei ole pysyvää? Lapsessa on toki haastetta, mutta jo nyt kun ajattelen pientä ihmettäni tiedän hänen tuovan elämääni enemmän kuin mikään muu koskaan aiemmin. 

Onneksi löytyi sentään jotain shopattavaa, joka taatusti mahtuu ;). 

Olen vahvasti sitä mieltä että onnellinen ja itseäänkin ajatteleva äiti on paras mahdollinen äiti myös lapselleen ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn välttelemään turhaa syyllisyyttä viimeiseen asti – ei ole lapselta pois, jos äiti suuntaa salille, shoppailemaan tai vaikka tyttöjen kanssa juhlimaan silloin tällöin, päinvastoin. 

En sano että kaikki äidit kaipaisivat yksinoloa, mutta minä kuulun vahvasti niihin naisiin, jotka välillä haluavat lukea lehteä rauhassa tai kierrellä kauppoja muutaman tunnin. 

Onnekseni minulla on myös mies, joka mahdollistaa tämän kaiken – itse asiassa se taitaakin olla tärkein yksittäinen asia tulevaa ajatellen, sillä monessa perheessä äiti pyörittää yksin koko soppaa ja vetää itsensä samalla aika piippuun. Ei ole reilua mieheltä sysätä kaikkea vastuuta lasten hoidosta ja kotitöistä naisen harteille, sillä yhdessähän ne lapset on hankittu ja koti perustettu. Silti näen tätä yllättävän usein. 

Mitä mieltä te olette äidin "omasta ajasta"? Onko teillä mahdollisuutta tehdä haluamianne asioita ja tarvitsetteko välillä pientä hengähdystaukoa, vai oletteko niitä äitejä, jotka mieluusti viettävät kaiken vapaa-aikansa perheen kesken? 

<3 Hannele

Oh, Baby!

Tasan viikko sitten sain aamulla puhelun: "Sulla on tiedossa kiva päivä tänään! Nyt laitat nätit vaatteet päälle ja meikkaaminen kielletty – sua tullaan hakemaan kello 12.00".

ÄÄKS. Mies lähti hyvin salaperäisenä "kauppaan" jättäen allekirjoittaneen sohvalle jännittymään – ihanat ystävät ja siskot olivat järjestäneet mulle babyshowerit!

Päivä alkoi hemmottelulla Adalia Salon&Solariumin Ani Koiviston käsissä. Siskoni olivat pitäneet korvansa auki kun haaveilin ripsienpidennyksistä ja tarjosivat minulle uudet räpsyt. Olo on muuten ainakin näin viikon jälkeen varsin tyytyväinen – minun ei tarvitse kuin iho meikata, koska silmät näyttävät koko ajan meikatuilta. Tykkään.

Seuraavaksi ohjelmassa oli valokuvaussessio, jonka kuvasaldoa voitte katsella muun muassa tästä edellisestä postauksesta. Ihana saada mahakuvia talteen, vaikka olo onkin jo aika pöhöttynyt – raskauden aikaisia kuvia on varmasti ihana katsella sitten joskus ja näyttää pikkumiehellekin (ja ehkä sitten joskus joskus vielä pikkumiehen pikkumiehelle, hui!).

Kuvauksen jälkeen koti oli koristeltu teeman mukaisesti ja pöytä oli täynnä herkkuja – namnam. Täytekakkua, voileipäkakkua, kuppikakkuja ja ja vaikka jos mitä – ah! Taisi maha pullistua vielä hitusen enemmän tuon ruokailun aikana ;).

 Loppuilta sujuikin sitten juoruillen (aivan ihana nähdä kaikkia tärkeitä ystäviä yhtä aikaa) ja muun muassa ystävien vauvakuvia tunnistaen – hassua muuten miten suurimmalla osalla ystävistä on jo aivan pienenä ollut niin tunnistettavat piirteet, vaikka melkeinpä kaikki ovat kaljuja pikku pötkylöitä ;D. Mielestäni kaikki vauvat ovat olleet aiemmin aika samannäköisiä, mutta taidan olla väärässä – haha.

Iso ja lämmin kiitos siis Helenalle, Heidille, Suville, Mialle, Sigille, Elinalle, Helenalle, Annalle, Petralle, pikku-Petralle, Jennille, Lauralle ja Mirkalle juhlien suunnittelusta, ihanista juhlista, rakkaudesta ja muistamisesta – oli aivan mahtavat ja ikimuistoiset kemut! <3

<3 Hannele

Raskausviikko 39

Jee mä olen taas täällä! Käden kipuilu helpotti hyvin levolla (vaikka vähän sometinkin toisella kädellä – addikti!). 

Aloittelen tänään raskausviikkoa 40 ja ajattelin kirjoittaa teille omia tunnelmiani raskausviikolta 39 ennen babyshower-postausta. 

Käväisimme tänään neuvolassa ja laskettuun aikaan on enää viikko – apua! Raskausviikolla 39 vauvalla 3 200 grammaa ja päästä peppuun pituutta on 34 senttimetriä. Tosin meillä kokoarvion mukaan pikkumies on syntyessää noin 3 300 grammaa, joten menemme hieman keskivertomittojen alapuolella. 

Ja mites sitten se äiti? NOH.

Minulla ei aiemmin ole ollut minkäänmoisia turvotuksia, mutta nyt ei kyllä voi sanoa enää samaa – oloni on lihava, raskas ja turvonnut – aika dinosaurus siis nyt näin kaunistelematta! :D Käväisimme eilen ruokakaupassa ja en mahtunut enää kahden kassan väliin pakkaamaan tavaroita. Nyt tiedämme miksi maailmassa ei ole lihavia kassasetiä – ei ne mahdu töihin!

Vaatteista mikään ei oikein tunnu menevän päälle ja tuo kuvauksissakin mukana ollut mekko, joka ihan vastikään vielä oli täysin sopiva, alkaa jo esitellä säärtä vähän liiankin anteliaasti... Toisaalta sitten rakastan masuani, koska siellä on maailman paras pikku pakkaus kasvamassa – hyvin pieni hinta dinosaurus-olosta siis <3.

Toisaalta sitten saan nukuttua suht hyvin, ruoka maistuu, kipuja ei ole liikaa, pääsen ihan hyvin pienille kävelyretkille ja olo on energinen – kyllä tämä loppuraskaus voisi paljon kauheampikin olla. 

Saimme vihdoin ja viimein hoitopöydän haettua ja kiitos babyshower-vieraiden, kaikki viimeisetkin tarvikkeet liivinsuojuksista lasinohiin, vaippoihin ja Ainu-pupuun on täällä vauvaa odottamassa. 

Nyt on koti valmis pikkumiehelle, toivotaan ettei odotus kestä enää kauan...


<3 Hannele

Ps. Kuvat ovat babyshower-satoa, iso kiitos kuvat napanneelle Suville <3.
Pps. Blogiarvonta päättyi eilen! Kiitos kaikille osallistuneille ja kysymyksensä lähettäneille, pyrin arpomaan voittajan mahdollisimman pian :).

Väsynyt ja onnellinen...

Ihana päivä eilen! Olen niin poikki ja ratki että teen tällaisen pikapäivityksen, huomenna saatte parempaa raporttia aiheesta <3.

Babyshowerit! Aivan ihana yllätys ja maailman paras päivä parhaiden ystävien kanssa. Herkkujen lisäksi ohjelmassa oli muun muassa räpsyripsien laittoa, kuvaussessiota ja juoruilua huippunaisten seurassa.

Iso kiitos kaikille ihanaisille, oli ihan mahtava päivä <3.

Tänään kävin ihan vain kääntymässä ystävän polttareissa ja sekin oli liikaa – olen ihan superväsynyt! Väsynyt, onnellinen ja runsaallaherkkumäärällävarustettu (hehee).

Ihanaista viikonloppua sinne!

<3 Hannele

Mitä tänään tapahtuu?

Arvatkaas mitä? Kuvittelin viettäväni tämän päivän kotosalla rauhassa villasukkineni ja mahoineni, mutta sain aamulla soiton että nyt nainen romppeet kasaan, kivat vaatteet päälle ja älä meikkaa. Sua tullaan hakemaan kohta...

Apua! Mitä tämä tarkoittaa? Olen täällä ihan näin:

Ääääää! Joudunko synnyttämään? Strippiluolaan? Teuraalle? Ääk. Ihanaa yllätystä! <3 En kestä! RAKASTAN yllätyksiä (siis kivoja yllätyksiä, tosin tuskin tässä nyt mitään kamaluuksia.. Kaiketi...Ehkä... Eihän?)

Mahakin tutisee, kattokaa vaikka:

Kaksi viikkoa laskettuun aikaan, huomaako? ;D

Sanoinko muuten että mun vyötärönympärys on jo 110 senttiä? :D Vielä 50 senttiä lisää ja olen yhtä leveä kuin pitkäkin – wawawiwa... Synnytys tuntuu koko ajan lähestyvän ja tarkkailen joka ikistä merkkiä ihan kuumeissani: kaikki yökötykset, kivut, tutinat ja vihlonnat eivät taatusti jää huomaamatta...  Varsin mukavata jos olen koko seuraavan kuukauden täpinöissäni, tulee raskasta tästä loppuodotuksesta :D. 

Pitäkää peukkuja! Kerron myöhemmin minne jouduin :D. Yllätyksellistä perjantaita sinnekin armaat lukijat. <3

<3 Hannele

Kokemuksia Kätilöopiston kokoarviosta

Olimme eilen Kätilöopistolla vauvan kokoarviossa koko poppoo. Lääkäri laittoi minulle lähetteen, koska olen hurjat 160 senttiä pitkä ja vatsani huitelee sf-mitaltaan yläkäyrillä koko ajan. Kaikkihan eivät kokoarvioon mene, mutta kohdallani lääkäri katsoi sen tarpeelliseksi syystä tai toisesta.

Ajattelin kirjoitella tästäkin raskausaiheesta muutaman rivin, sillä tutkimuksen sisällöstä sai varsin vähän tietoa etukäteen...

Pikkuisen syntymäpainoksi arvioitiin vain noin 3 300 grammaa laskettuna aikana, eli vauva tulee olemaan normaalipainoskaalan alkupäässä. Suuri vatsani on runsaan lapsiveden ansiota, kuten koko ajan on epäiltykin, mutta ihan hyvä että asia tarkastettiin nyt eikä siinä vaiheessa kun bebe päättää tulla ulkomaailmaan :D.

Kokoarvio oli hyvin nopeasti ohi, vaikka aikataulusyistä jouduimme odottelemaan jonkin aikaa. Ohjeessa mainittua 1–2 tuntia se ei siis kestänyt. Toisaalta jos vauvamme olisi ollut kookkaampi, olisi se vaatinut lisätutkimuksia, mikä tietysti taas vie enemmän aikaa...

Itse tutkimus taisi kestää meidän osaltamme noin 15 minuuttia. Aluksi tehtiin sisätutkimus (joka by the way oli yllättävän kivulias – ei nyt mitään suurta kipua todellakaan, mutta yllättävän kovat otteet kätilöllä oli, syytä en lähde arvailemaan). Tämän jälkeen vauvan kokoa kokeiltiin vatsan päältä ja lopulta ultrattiin pikkutyyppiä oikein olan takaa. Näin maallikon silmin kuvasta ei ymmärtänyt enää oikein mitään, koska vauva on jo sen verran suuri ja pääkin jo kiinnittynyt – välillä pikkuinen nyrkki vilahti kuvissa ja muutaman varpaan bongasin myös, muuten olin täysin kätilön selitysten varassa :D.

Tänään muuten alkaa raskausviikko 39, huhhei. Enää kaksi viikkoa laskettuun aikaan!

<3 Hannele

Raskausviikko 38

Raskausviikolla 38 pikkutyyppi painaa jo noin 2950 gramaa ja pituutta löytyy 46 senttimetriä. Vauva on valmis, eli saa periaatteessa tulla ja äiti jo täällä kovasti odotteleekin.

Olotila on toisaalta paljon parempi – olen muun muassa päässyt sinne hehkuttamalleni lenkille ja ikävät lantiokivut ovat tiessään, mutta sitten toisaalta koko ajan nipistää jostain ja keho selkeästi valmistautuu johonkin. Nälkä on vähintään kahden tunnin välein, vaikka syön ihan kunnon aterioita ja kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Samaten lepoa tarvitsee enemmän kuin aikaisemmin ja kuukautismaisia kipuja tuntuu oikeastaan päivittäin, mikä kaiketi kertoo lähestyvästä synnytyksestä...

Nukanakki halusi kokeilla myssyä ennen pesua... Kiloja on muuten tällä hetkellä saman verran koiralla ja mahassa odottavalla leikkikaverilla – kokonaiset kolme kappaletta <3. 

Myös mieli valmistautuu synnytykseen: kertaan mahdollisia tilanteita huomaamatta mielessäni ja näen enemmän synnytykseen ja tulokkaaseen liittyviä unia kuin aikaisemmin. En tietoisesti ajattele asiaa, mutta silti elämänmuutos on mielen päällä vielä enemmän kuin aikaisemmin. 

Mummu teki ihanat tossut <3. 

Olemme menossa tänään tutustumaan Kätilöopistoon ja huomenna on luvassa kokoarvio. Minun 160-senttiseen varteeni on kiinnitetty 110 sentin vyötärympärys – huh! Lisää on tullut reippaasti yli 40 senttiä ja sen kyllä huomaa (jopa neuvolatätiä vähän nauratti, kun otin kupuni esille :D). Vaikka paino ei ole noussut vielä kymmentä kiloa, on tuo vatsan ympärysmitta sen verran komea omaan pituuteeni, että olen kiitollinen päästessäni kokoarvioon. Ilmeisesti lapsivettä on runsaasti ja pikkumies seilaa edelleen suht laajoilla vesillä, mutta silti on mukava tietää mitä kokoluokkaa voi odotella...

Onko kenelläkään muuten kokemusta kokoarviosta? Mitä siellä tapahtuu? Aikaa on varattava kaksi tuntia, joten aivan lyhyestä tutkimuksesta ei liene kysymys...

<3 Hannele

Tyttö vai poika?

Meillehän on jo selvää kumpaa merkkiä pikkuinen on, mutta & Something daily -blogissa Emmi oli vertaillut uskomuksia ja pohdiskellut, kumpi vauveli heille olisi tulossa. Pakko tehdä itsekin sama!

1. Tyttö vie äitinsä kauneuden.

= Poika, olen aika samannäköinen kuin ennenkin – kaunis tahi ei :D. 

2. Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa.

= Poika, mun mahani on kuin mikäkin puikulapottu, ei minkäänmoista merkkiä sivulle leviävästä vatsakummusta. 

3. Poikaa odottavalla linea negra ulottuu häpyluusta yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle.

=  Tyttö

4. Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa.

= Tyttöpoikatyttö – kaikki menee raskauden vaiheesta riippuen :D.

5. Pojasta säärikarvat alkaa kasvaa nopeampaa.

= Tyttö, säärikarvat jopa lopettivat kasvamisen yhdessä vaiheessa. 

6. Pojasta vauvan isä lihoaa odotusaikana, tytöstä ei.

= Tyttö

7. Tytöstä ikenet verestävät odotusaikana.

= Tyttö

8. Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä.

= Tyttö

9. Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö.

= Poika

10. Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee.

= Tyttö

11. Poika on tehty ovulaatioaikaan, tyttö ennen sitä.
= Tyttö

12. Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on poika.

= Tyttö – onhan tässä ollut haasteita, mutta ei todellakaan pahimmasta päästä. Suht helpolla olen päässyt, kun vertaa moneen, moneen odottajaan. 

13. Lihaa paljon syövä äiti tulee saamaan pojan, koska liha on miehen ruokaa.

= Poika! Toisaalta liha ällöttää välillä ja kala ja kasvikset maistuneet hyvin, eli kumpikos sitten?

14. Poika aiheuttaa närästystä.

= POI-KA, ihan hillitön närästys koko ajan!

15. Vauvan syke: alle 145 poika, yli 145 tyttö.

= Poika 

16. Kiinalainen syntymäkalenteri ennustaa?

= Tyttö

17. Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika.

= Poika

18. Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö.

= Poika

19. Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, tulee tyttö.

= Tasaista on kasvu – taitaa tulla kaksoset ;D

20. Jos vatsasi on kovin ylhäällä, vauva on tyttö. Jos taas alhaalla, tulossa on poika.

= Tyttö

POIKA 8 / 20

TYTTÖ 10 / 20

EOS (en osaa sanoa) 2 / 20

Ja meillehän lupailtiin pientä poikaa! Aika tasaiseksi menee uskomusten suhteen... :D Itse ehkä jonkin verran luotan yhdyntäajankohtaan ja sykkeeseen, koska niistä löytyy jo vähän tutkimustietoa, mutta muut jutut taitavat olla höpönlöpöä. 

Onko teillä kokemusta uskomusten paikkansapitävyydestä?

<3 Hannele

Lahjaidea raskausaikaan: Bola-koru

Bola-koru on raskausaikana käytettävä kaulakoru, joka helisee vienosti liikkuessa. Vauva kuulee ulkomaailman äänet jo noin raskausviikolta 22. eteenpäin ja oppii myös tunnistamaan erilaisia ääniä – korun helinä on siis tuttu lapselle myös syntymän jälkeen ja sen kerrotaan rauhoittavan lasta myös ulkomaailmaan pääsyn jälkeen.

Oma koruni on Design Domin käsialaa, sain sen häneltä lahjaksi valokuvaussessiomme jälkeen. Koru on ollut paljon käytössä eritoten koska tykkään roikkuvista kaulakoruista, mutta myös ajatus siitä että vauva kuulee helinän on kiva. :)

Kaunis riipus roikkuu kaulassa varmasti vielä raskausajan jälkeenkin – iso kiitos kauniista lahjasta Domille!

Meillä on tänään tiedossa reissu Ikeaan – hoitopöytä pitää vielä hakea. Aluksi ajattelimme että emme moista hanki, mutta hoitopöydän avulla saamme vaipanvaihtopisteen kylpyhuoneeseen, mikä helpottaa kakkasotaa varmasti aika lailla ;D.

Aurinkoista päivää kaikille!

<3 Hannele

Ps. Kuukautismaista, kevyttä kipua on tuntunut nyt jo monta päivää putkeen – sieltä se lähtö lähenee ;).

Vauva-lehden raskaustesti

Vanha koulukaverini kehotti minua osallistumaan Vauva-lehden Raskaustesti-juttusarjaan (terveisiä Milkalle!). Siinä odottaja kerrallaan kertoo vakiokysymysten avulla omasta raskaudestaan. Kysymykset pysyvät samoina, kasvot vaihtuvat. Tykkään kovasti tästä juttuformaatista, mutta Vauva-lehden sijaan ajattelin avautua täällä blogin puolella samoista aiheista.

Edit kello 13:50 – Haastan myös kaikki muut raskaana olevat bloggaajat vastailemaan samoihin kysymyksiin omassa blogissaan!

Alkuun vähän faktatietoa: Raskaustestiä tehdessä olen viikolla 36+4, laskettu aika on siis 21.5. Painoni on noussut noin 7–9 kiloa, nukun vuorokaudessa noin 9 tuntia ja välillä torkun päiväunia. Arvelen että lapsemme syntyy hieman ennen laskettua aikaa ja kutsumme lasta monilla eri nimillä – pitäähän sitä kokeilla, mikä niistä sopii suuhun parhaiten!

Kuva ja toteutus: DMK Photography

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään
Kerroin raskaudestani aika pian runsaan pahoinvoinnin ja väsymyksen vuoksi esimiehelleni. Muutamalle työkaverille oli myös pakko sanoa ennen sitä maagista 12 viikon rajaa – en vain voinut olla hiljaa! :D

Olen nähnyt erikoisia unia

Noh, esimerkiksi muutama yö takaperin heiluttelin langan päässä kamelia alikulkusillan yli. Don't ask. Tämähän nyt ei millään muotoa liity raskauteen ja uneni ovat muutenkin aika sekavia, että... :D Vauvasta sen sijaan olen nähnyt muutamia unia ja synnytyksestäkin olen uneksinut. Yleensä näiden unien jälkeen on tosi hyvä mieli ja fiilis – pidän sitä erinomaisena merkkinä.

Tiedämme lapsen sukupuolen

No tiedetään! Miten sitä ei malta muka olla kysymättä? :D Jokainen tietysti tyylillään, mutta olen niin superutelias että kaikki mahdollinen tieto tulokkaasta kiinnostaa kovasti. Tulevasta vauvasta tulee myös sukupuolen myötä jotenkin konkreettisempi, ehkä mielikuvat vauvasta ovat selkeämmät ja nimipohdinnat nyt ainakin helpottuvat.

Ja jos jollekin on vielä epäselvää, niin meille on lupailtu pienen pientä kossimiestä.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista

En ole –  se ei oikein sovi luonteeseeni. Toisaalta kaikki onkin aika hyvin: talous on kunnossa, mieheni on maailman ihanin ja hoitaa varmasti vauvaa enemmän kuin tarpeeksi, minkä lisäksi hän pystyy työnsä puolesta olemaan paljon kotona ja meillä on kaikki valmiina vauvan tuloon (ai paitsi hoitopöytä puuttuu!). Tottahan toki välillä mieleen hiipii peikko jos toinenkin, mutta se on kai aika selviö näin raskauden loppuvaiheessa ja osa henkistä prosessia – ei ole ihan pikkujuttu olla jonkun äiti.

Ainoa mitä murehdin ja pelkään on tuleva synnytys ja erityisesti vauvan vointi – onhan sillä kaikki hyvin, meneehän kaikki kuten pitää? Toisaalta elämä menee miten menee – on vain annettava ajan kulua ja kohdattava, mitä eteen tulee.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi

Ai tämän mahan kanssa vai? Olen tuntenut itseni tasan tarkkaan vitsipommiksi! :D Voisin peilata itseäni jatkuvasti ja kaikkialta, mahani on aivan mahtava ja olen saanut siitä monet naurut! En tosin tunne itseäni esimerkiksi sen epäviehättävämmäksi kuin yleensäkään, vaikka moni raskaanaoleva kertoo lisäkilojen ja muun ahdistavan. Ehkä syynä on se, että olen selvinnyt ilman sen suurempia turvotuksia ja kehoni on suht samanlainen kuin ennen raskautta – vain tuo kupu on valtava :D.

Hyvä äiti on kotona pitkään

Hyvä äiti kuuntelee sydäntään ja tekee kuten hän kokee viisaimmaksi oman perheensä suhteen. Ymmärrän niin heti äitiysloman jälkeeen töihin palaavia äitejä kuin viisi vuotta kotona pysyviä äitejä – yksilöllisiä raktaisuja kaikki tyynni, enkä jaksa toisten syyllistämistä tippaakaan.

Tiedän miten haluan synnyttää

Haluaisin synnyttää alakautta ja haluan kivunlievitystä, mahdollisesti epiduraalin. Koskaan ei voi kuitenkaan tietää miten homma menee, joten olen ajatellut elää tilanteen mukaan... Pohdintaani synnytyksestä enemmän täällä. 

Olisiko teillä muuten jotain kysyttävää?

<3 Hannele

Ps. Asioita joita kaipaan ajalta ennen raskautta: sushi, sushi, sushi, viinien nauttiminen, korkokengät, a-linjaiset hameet ja muutkin tuolla kaapin perällä lymyävät rakkaudet, selällään ja vatsallaan nukkuminen, normaali hengittäminen, jalkahoidon tekeminen itse, juokseminen, omien rajojen revittely hikiliikunnan muodossa, piruettien tekeminen, matkustelu, vaateliikkeiden valikoimiin mahtuminen, suht kivuton elämä ja se, ettei kukaan sano ONPA SULLA ISO MAHA.

Raskausviikko 37

Huh, taas saa tehdä uuden viikkopostauksen! Miten tämä aika voi mennä näin nopeasti?

Raskausviikolla 37 minimies painaa noin 2 700 grammaa ja pituutta löytyy 44 senttimetriä. Äidille painoa on muuten kertynyt noin 7–9 kiloa vaa'asta riippuen ja vatsanympärystä en kykene enää edes laskemaan – sormet ja varpaat on taatusti loppuneet tässä touhussa jo aikaa sitten :D. 

Ensimmäistä äitienpäivää odotellessa...

Olo on ollut tällä viikolla niin paljon parempi – ihanaa! Olen päässyt hyvin liikkumaan ja saanut touhuilla jos jonkinmoista, tosin tauotus ja säännöllinen syöminen ovat tärkeitä muistettavia. Vatsa on tipahtanut alemmas, mikä on helpottanut hengittämistä ja närästystä. 

Olen huomennut kaipaavani yhtä asiaa yllättävän paljon – voi kun saisi nukkua selällään! Tai edes vatsallaan! Käännän kylkeä noin kerran yössä ja se on todella aikamoinen tapahtuma: herään, pohdin ryhdynkö kääntymään ja sitten ensin käsilläni tuen vatsaa, jotta vatsalihakset eivät suutu tapahtumasta liikaa. Sitten hitaasti ähkien hilaudun toiselle kyljelleni ja siinä sitä sitten vietetäänkin koko loppuyö, jos pissareissuja ei lasketa (ja ne ovatkin sitten aivan oma lukunsa). Kolme kiloa ihmistä mahassa on aikamoinen urakka etenkin yöaikaan. 

Laskettuun aikaan on nyt niin vähän aikaa, että tarkkailen koko ajan tuntemuksia ja kolotuksia – kipeät supistukset, krampit sun muut vaivat eivät taatusti jää huomiotta. Ennen plussatestiä sitä tarkkaili itseään samalla tapaa – voisikohan tuo vihlaisu olla nyt SITÄ ja miten mun vatsa tuntuu niin oudolta? Miksi koko ajan pitää ravata vessassa ja hei – TAASKO mulla on nälkä, onko se merkki jostain? Raskautta toivoessa ja synnytystä odottaessa ajatukset pyörivät näköjään samoissa jutuissa – oman navan ympärillä (kirjaimellisesti).

Pian tämä oman navan tarkkailu siirtyy ulkopuolisen olennon navan tarkkailuun – kuukausi enää, ei sitäkään, mikäli pikkuherra on täsmällinen.

<3 Hannele

Sinulle on postia!

Tänään postiluukusta tipahti kaksi iloista yllätystä! Minun oli tarkoitus tilata Belly Bandit -tukivyö uutena, mutta sattumoisin vanhalla koulukamullani oli ollut käytössä juuri haluamani versio ja vieläpä oikeassa koossa, joten päätin että säästän tässä kohtaa – etenkin kun vyön toimivuudesta ei ole mitään takeita.

Kiitos siis Heinille, vyö löysi tiensä perille!

Belly Bandit on siis raskauden jälkeen käytettävä tukivyö, joka lupaa nopeuttaa linea alban, vatsalihasten välissä olevan lihaskalvon, palautumista ja tukea muutenkin kovia kokenutta masua – esimerkiksi raskausarpia voi tulla vielä raskauden jälkeen, kun iho on venynyt. Tukemalla vatsanahkaa voidaan siis paitsi helpottaa raskauden jälkeistä olotilaa myös vaikuttaa vatsan ulkonäköön myöhemmin.

Vatsan sitominen on ollut ennen vanhaan tunnettu kikka kolmonen myös Suomessa, me nykysiskot vähän hörähtelemme tälle. Täytyy sanoa että en itsekään tähän vielä täysin luota, mutta miksi ottaa riskiä – eikös ;). Ja nythän pääsen testaamaan vyön tehoa aidolla ihmiskokeella, eli itselläni :D.

Jännittävää.

Bikinikunnolle olisi kyllä tilausta viimeistään syyskuussa – suunnittelemme siippani kanssa suuntaavamme Kroatian lämpöön silloin, toki pienen miehen ehdoilla. Jos vauva on kovin itkuinen ja me väsyneitä tm., jää reissu väliin, mutta toivomme parasta ja säästämme matkakassaa.

Entäs sitten se toinen juttu? Ihana ja taitava äitiliinini lähetteli viikonloppuna hurjat määrät lastenvaatteita tulokkaalle, mutta pienet sukat olivat jääneet matkasta – en kestä miten minit ne ovatkaan. Pikkusukkien lisäksi mummu laittoi viikonlopun paketissa ihanat neuletossut ja neulepuvun, nekin pitää täällä jossain vaiheessa esitellä!

Toisen ensimmäiset villasukat <3.

Meidän mummu on muuten yksi taitavimmista, sillä neulomisen lisäksi hänellä on takataskussaan vähintään tuhat ja yksi niksiä ja taitoa aina kaappikellojen rakentamisesta pitsihuntujen tekoon ja lasten nukuttamiseen sekunneissa. Toivottavasti pikkumies perii mummunsa kädentaidot, sillä äiti on tainnut periä taitojen sijaan ihan vain pelkät tee itse -ideat (voin kertoa että ei ollenkaan sama asia...).

<3 Hannele