Kaksi kuukautta mittarissa

Tukka-poika täytti viime viikolla kaksi kuukautta ja sen kyllä huomaa – juttua tulee kuin viimeistä päivää ja poika hymyilee, kikattelee, kiukuttelee sekä jaksaa hillua päivällä pidempään pystyssä kuin aiemmin.

Äiti on ihmeissään. Ja onnellinen että pojuun saa vihdoinkin enemmän kontaktia – meillä on jo aika hyvät jutut yhdessä kuulkaas ;).

Kuva: DMK Photography

Sitten kuitenkin jälleen kerran kauhistelen ajan kulumista. Ihan vasta tyyppi oli toukka vain, nyt jo ihan oikea ihminen. Ensi kesänä me jo mennään mökillä saunaan, uimaan ja leivotaan yhdessä mansikkakkua – niin kummaa!

Nyt täällä mökillä ollessa vauva hereillä ollessaan lähinnä pötköttelee viltillä ja on jo selkeästi hoksannut, miten eteenpäin olisi mahdollista päästä – jalat tekevät oikeaa liikettä ja kädet vetävät vähän eteenpäin. Jollain ihmeen ilveellä poju myös liikkuukin aina välillä – esimerkiksi yhtenä yönä nukahdin ja poika oli minusta noin puolen metrin matkan päässä. Kun avasin silmät seuraavan kerran, tyyppi olikin kasvot kasvojani vasten – kukkuu vaan äitiliini!

Kuva: DMK Photography

Muutama yö takaperin vietimme myös varsin onnellista perhetapahtumaa: tyyppi meni kymmeneltä nukkumaan ja heräsi seuraavan kerran vasta puoli kuudelta aamulla! Tämä kruunattiin tosin vetämällä jäätävät niskakakat syöttöhetkellä ja meikäläinen pääsi lakananvaihtohommiin keskellä yötä. Äitiys on näköjään aika paska juttu ;D.

Mites siellä elo sujuu? Meillä täällä mökillä lämpöä riittää, paarmat kiusaa ja makkaraa on grillattu moneen otteeseen. Jännäämme myös edelleen mahdollista ostotarjouksen läpimenoa uudesta kodista – KRÄÄH, miten jänskää :D.

Puspus.

<3 Hannele

Ps. Kuvat ovat DMK Photographyn Domin ottamia- Hän kävi kuvaamassa minua jo raskausaikana ja ystävällisesti tuli toistamiseen nyt, kun Tukkis on maailmassa. Nämä ovat vasta Sneak a peak -materiaalia, mutta eivätkö olekin aivan mahtavia? En malta odottaa, että saamme kaikki kuvat :).

Se sateinen sunnuntai

Koko päivä yöpaidassa, villasukat jalassa, teetä mukissa ja parhaustyypit nokosilla – siitä on meidän sateinen sunnuntai rakennettu. Ai paitsi että olenhan minä tehnyt muutakin, nimittäin tuhlannut rahaa... Nettikauppojen alennusmyynnit ovat loistava tilaisuus bongata omia himotuksenkohteita (kuten vaikkapa Ralph Laurenin bleisereitä) hieman edullisemmin – hups. 

Illaksi on luvassa niinkin villiä menoa kuin leffan katselua ja kulhollista poppareita. Olen pakotettu jälleen vaihteeksi makaamaan lahnana sohvalla, Pohjanmaan reissu ei tosiaan ollut ihan fiksuimpia tekosia, vaikka en olisikaan jättänyt sitä mistään hinnasta väliin, sillä paikalla oli mm. vasta maailmaan saapunut siskontyttöni. Tällä kertaa huono sääkin on hyvä juttu, sillä eipähän ainakaan harmita että lepäilen sisätiloissa aurinkoisella säällä. Rentouttavaa sunnuntaita sinnekin!<3 HannelePs. Jos joku muukin olisi kovasti aurinkoloman tarpeessa, käykäähän kurkkaamassa himomatkailijapikkusiskoni Helenan Lentobongari-blogi. Neiti rakastaa yli kaiken matkojen suunnittelua ja etenkin edullisten sellaisten, joten tästä blogista hyötyvät kaikki matkustelua rakastavat (eli me kaikki ;D). <3 Hannele

Terveisiä mökkirannasta

Takaisin Helsingissä, mutta pieni palanen sydäntä Pohjanmaalla. Mummulasta ajelimme ensin mökille, ajattomaan rauhan tyyssijaan. Tällä kertaa mukana oli tosin kaksi vauvaa ja yksi 3-vuotias, joten sanotaanko että ihan niin hiljaista ei ollut kuin yleensä... ;D

Mökillä omistan päivät yleensä rennolle menolle, hyville kirjoille, hikilenkeille ja kuumille löylyille. Tällä kertaa elo sujui kuitenkin pääosin sohvalla köllötellen, sillä mun palautumiseni on ottanut aimo harppauksen taaksepäin – miksi kukaan ei kertonut näistä ongelmista etukäteen? Reissu vanhempien luo saattoi olla hieman liikaa, minkä vuoksi olen ollut väsynyt ja kipeämpi toipilas kuin viikko sitten.

Blääh.

Meidän mökillä on muuten maailman parhaat löylyt – lauteilta voi katsella suoraan järvelle ja etenkin stressaavan työputken jälkeen se on ehkä suosikkipaikkani koko maailmassa.

Olen kotoisin pienestä maalaiskaupungista ja sielussa elää kyllä ikuisesti pieni palanen keskellä peltoa kasvanutta pikku-Hannelea. Nyt äitinä haluaisin omankin poikani leikkivän katujen sijaan kuusenoksien keskellä ja pelloissa pomppien – sen parempaa ja monipuolisempaa huvipuistoa ei maailmasta löydy.

Mites sillä puolen ruutua elo sujuu? Sain muuten mökillä myös ihka ensimmäisen oikean hymyn Tukkapojalta, aikamoista <3.

<3 Hannele

Vauvakuplailua

Nämä ensimmäiset puolitoista viikkoa ovat kuluneet ihan ällistyttävällä vauhdilla – etenkin kun jokainen päivä on pääosin samanlainen kuin edellinen, jos ohjelmassa ei ole vierailijoita tai neuvolareissua tmvs. 

Tänään tarkoituksena oli nauttia hellesäästä Helsingissä käveleskellen ja Korjaamon tai Mattolaiturin lounaalla, mutta meikäläistähän oli huijattu – typerää vettä tihkutti jatkuvasti! Päätin kuitenkin kammata naamani pitkästä aikaa ja vetää vähän normaalimpaa vaatetta päälle kuin sitä jatkuvaa kotoiluvaatetta, vaikka lopulta kävimme tasan ruokakaupassa – vau miten jännää ;). 

On kyllä aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa laittaa päälle niitä omia, oikeita vaatteita. Toinen juttu jota olen erityisesti odottanut raskausaikana (tietty sitä vauvaa lukuunottamatta) on selällään nukkuminen – AAH, miten ihanaa. Aluksi en edes osannut makoilla selällään, koska niin monta kuukautta oli kulunut kylkiasennossa. :D

Pienet on ilot emännällä, näköjään sitä osaa arvostaa asioita vasta, kun ne menettää ;D. Tokyo55:n sushibuffa olisi vielä kaipauslistalla, pääsenköhän sisään vauvarattaiden kanssa? Olemme tosiaan rauhoittaneet vauva-arkea melkoisesti, koska pienellä ei ole vielä kunnollista vastustuskykyä ja äitikin on ollut pitkään heikoissa kantimissa, vaikka päivä päivältä elo normalisoituukin entiselleen. 

Miehen kahden viikon isyysloma loppuu tällä viikolla ja ensi viikolla saammekin pärjäillä ison osan päivistä ihan kahdestaan... Saapas nähdä, miten käy! Unelmana on pitkät vaunulenkit ja rattaiden kanssa kaahailu keskustassa (etenkin Tove Janssonin Ateneumin näyttely ja Maleficent-leffan äiti-lapsi-näytökset kiinnostavat), mutta enpä tiedä onko meistä kumpikaan vielä moiseen valmis...

<3 Hannele

Ps. Korjaus kello 18:29: Maleficent-leffasta ei näköjään olekaan tulossa näytöstä Finnkinon Vauvakinoon, höh. Olin ymmärtänyt väärin – pahoittelen väärää informaatiota!

Viikko synnytyksen jälkeen

Tukka-poika täytti eilen kokonaisen viikon – aika kuluu uskomattoman nopeasti ja mun eloni on kuin Päiväni (onnellisena) murmelina -leffasta. ;D

Olo alkaa hiljalleen olla sellainen kuin ennenkin, tosin aivot eivät vieläkään toimi kunnolla ja lähipiiri saakin makeat naurut, kun en ymmärrä vitsejä, osaa laskea yhteen tai muista sanoja – jee. Onneksi nyt ei tarvitse olla töissä, todennäköisesti räjäyttäisin koko lafkan ennen ruokatuntia ;D.

Myös kroppa on edelleen kovilla – eilen käytin koiraa ulkona 10 minuuttia ja olin aivan rikki sen jälkeen. Myös jälkivaivat ovatkin suurempi juttu kuin etukäteen ajattelin – miksihän tästä ei puhuta enemmän? Sairaalasta panostettiin eniten imetyksen sujumiseen, mikä onkin tärkeää, mutta kyllähän äidin terveyskin on ehdotonta erityisesti ensimmäisillä viikoilla – esimerkiksi episiotomian hoitoon ei anneta kunnollisia ohjeita ja ne kerrotaan vain ohimennen. Ei esimerkiksi mainita, että liiallinen istuminen voi aiheuttaa tikkien repeämisen, vaan suositellaan välttämään liiallista istumista – varmasti kehotus menisi paremmin kaaliin, jos tietäisi mitä siitä voi seurata. Lisäksi itselleni vielä sanottiin että tikit eivät voi revetä, mikä on ihan kukkua...

Pikkumiehelle saa jo vaikka kuinka huikeita kampauksia – äiti vähän leikki ;D. 

Keho on siis edelleen kovilla, mutta mitäs pienistä (kuten kipeistä, kipeistä rinnoista) – pikkumies on terve, syö hyvin ja nukkuu yönsä 3–4 tunnin pätkissä, mistä äiti on erityisen kiitollinen. Esimerkiksi viime yönä syötin Tukka-pojan noin kello 12 (hän heräsi juuri kolmen tunnin unilta) ja seuraavan kerran noin neljän aikaan, eli yhdellä yösyötöllä mentiin. Pidän peukaloita käsivarsia myöten ristissä, että tämä jatkuu näin helppona. Tietysti olisi ihanaa, että pikkumies pysyttelisi välillä hereilläkin, mutta eiköhän senkin aika koita kohta ;).

Belly Bandit on muuten ollut aivan uskomaton apu palautumiseen! Vyötäröni on supistunut sieltä 110 senttimetrin hurjista lukemista viikossa takaisin S-koon korkeavyötäröisiin farkkuihin, vaikka alavatsa tietysti vielä pömpöttääkin ei-tuettuna. Myös kilot ovat häipyneet varsin kunniakkaasti, saa nähdä minkä verran imetys vaikuttaa tulevaisuudessa elopainoon.

Miten siellä ruudun toisella puolen sujuu elo?

<3 Hannele

Onni

Koko elämä vielä edessä. 

Ensimmäiset hampaat, ihastukset, synttärikakut ja lottorivit. Miltä maistuu salmiakki, miltä kevät tuoksuu? Miksi pakkanen paukkuu askeleissa ja aurinko lämmittää?

 Opeteltavana elämän aakkoset aasta ööhön, opettajana Elämä itse.

Nyt vielä äidin iholla suurin onni – ajaton aika, uniset päivät ja lämmin syli. 

Äidin elämää parhaimmillaan. 

- Minä, ensimmäistä kertaa Äiti 22.5.2014 –

Torstaina aamuyöstä meille syntyi pieni ihme – ei Jukka Poika vaan Tukka Poika. Kokonaiset 3 460 grammaa ja 51 senttiä onnea itseään. 

Synnytys oli yllättävän positiivinen ja hyvä kokemus, vaikka sen jälkeen en matalan verenpaineen vuoksi noussut koko päivänä sängystä ylös (saati suihkuun) ja tietysti kipuja on vielä. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin synnytyskertomuksessa. Nyt täällä vietetään elämää kuplassa, josta en voi enkä halua vielä vähään aikaan pyristellä ulos. Päivityksiä vauvatuoksuisista hetkistä siis luvassa, mutta jälkikasvun ehdoilla. 

<3 Hannele

Ps. Kuulkaas kuvittelin että en ole yhtään hormonihuuruissa synnytyksen jälkeen, mutta TAAS piti itkeä kun kirjoitin tuota alun runoa. HUH, vähän rasittavaa tällainen jatkuva märinä ;D. 

Viimeinen ostosreissu yksin?

Laskettuun aikaan on tänään enää kaksi päivää (iik) ja päätin käyttää viimeiset hetket hyväkseni ja suunnata kauppaan viimeistä kertaa pitkään aikaan niin, ettei joku halua roikkua tississä tai hoputa pitämään kiirettä.

Raskausuutisen jälkeen nimittäin yksi jos toinenkin nainen kommentoi "elämäni", eli yksin vietettyjen hetkien ja rauhan olevan auttamattomasti ohitse.

Tätä olisi ollut tarjolla...

 Muutamat kommentit sinällään jaksoivat hymyilyttää, mutta jossain vaiheessa tämä negatiivisten puolien jatkuva korostaminen alkoi ihmetyttää. Olo alkoi olla kuin ihanan aurinkomatkan ostaneella, jolle kaikki petaavat sitä miten hirveää kaikki tulee olemaan – oli niitä lapsia sitten tai ei. 

Elämä on ihan kamalaa pienten lasten kanssa tuntuu olevan jokin yleismaailmallinen totuus, jota kaikki päät nyökytellen todistelevat toisilleen. 

...mutta taitavat kaikki olla vatsan kohdalta vähän tiukkoja?

Tottahan elämänmuutos onkin – et elä vain enää itsellesi ja vain omia halujasi varten, mutta en usko että niistä joutuu luopumaan kokonaan. 

Aivan varmasti elämä muuttuu, mutta loppuuko se? Eikö elämän parasta antia ole juuri ne rakkaat ihmiset ja se että mikään ei ole pysyvää? Lapsessa on toki haastetta, mutta jo nyt kun ajattelen pientä ihmettäni tiedän hänen tuovan elämääni enemmän kuin mikään muu koskaan aiemmin. 

Onneksi löytyi sentään jotain shopattavaa, joka taatusti mahtuu ;). 

Olen vahvasti sitä mieltä että onnellinen ja itseäänkin ajatteleva äiti on paras mahdollinen äiti myös lapselleen ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn välttelemään turhaa syyllisyyttä viimeiseen asti – ei ole lapselta pois, jos äiti suuntaa salille, shoppailemaan tai vaikka tyttöjen kanssa juhlimaan silloin tällöin, päinvastoin. 

En sano että kaikki äidit kaipaisivat yksinoloa, mutta minä kuulun vahvasti niihin naisiin, jotka välillä haluavat lukea lehteä rauhassa tai kierrellä kauppoja muutaman tunnin. 

Onnekseni minulla on myös mies, joka mahdollistaa tämän kaiken – itse asiassa se taitaakin olla tärkein yksittäinen asia tulevaa ajatellen, sillä monessa perheessä äiti pyörittää yksin koko soppaa ja vetää itsensä samalla aika piippuun. Ei ole reilua mieheltä sysätä kaikkea vastuuta lasten hoidosta ja kotitöistä naisen harteille, sillä yhdessähän ne lapset on hankittu ja koti perustettu. Silti näen tätä yllättävän usein. 

Mitä mieltä te olette äidin "omasta ajasta"? Onko teillä mahdollisuutta tehdä haluamianne asioita ja tarvitsetteko välillä pientä hengähdystaukoa, vai oletteko niitä äitejä, jotka mieluusti viettävät kaiken vapaa-aikansa perheen kesken? 

<3 Hannele

Oh, Baby!

Tasan viikko sitten sain aamulla puhelun: "Sulla on tiedossa kiva päivä tänään! Nyt laitat nätit vaatteet päälle ja meikkaaminen kielletty – sua tullaan hakemaan kello 12.00".

ÄÄKS. Mies lähti hyvin salaperäisenä "kauppaan" jättäen allekirjoittaneen sohvalle jännittymään – ihanat ystävät ja siskot olivat järjestäneet mulle babyshowerit!

Päivä alkoi hemmottelulla Adalia Salon&Solariumin Ani Koiviston käsissä. Siskoni olivat pitäneet korvansa auki kun haaveilin ripsienpidennyksistä ja tarjosivat minulle uudet räpsyt. Olo on muuten ainakin näin viikon jälkeen varsin tyytyväinen – minun ei tarvitse kuin iho meikata, koska silmät näyttävät koko ajan meikatuilta. Tykkään.

Seuraavaksi ohjelmassa oli valokuvaussessio, jonka kuvasaldoa voitte katsella muun muassa tästä edellisestä postauksesta. Ihana saada mahakuvia talteen, vaikka olo onkin jo aika pöhöttynyt – raskauden aikaisia kuvia on varmasti ihana katsella sitten joskus ja näyttää pikkumiehellekin (ja ehkä sitten joskus joskus vielä pikkumiehen pikkumiehelle, hui!).

Kuvauksen jälkeen koti oli koristeltu teeman mukaisesti ja pöytä oli täynnä herkkuja – namnam. Täytekakkua, voileipäkakkua, kuppikakkuja ja ja vaikka jos mitä – ah! Taisi maha pullistua vielä hitusen enemmän tuon ruokailun aikana ;).

 Loppuilta sujuikin sitten juoruillen (aivan ihana nähdä kaikkia tärkeitä ystäviä yhtä aikaa) ja muun muassa ystävien vauvakuvia tunnistaen – hassua muuten miten suurimmalla osalla ystävistä on jo aivan pienenä ollut niin tunnistettavat piirteet, vaikka melkeinpä kaikki ovat kaljuja pikku pötkylöitä ;D. Mielestäni kaikki vauvat ovat olleet aiemmin aika samannäköisiä, mutta taidan olla väärässä – haha.

Iso ja lämmin kiitos siis Helenalle, Heidille, Suville, Mialle, Sigille, Elinalle, Helenalle, Annalle, Petralle, pikku-Petralle, Jennille, Lauralle ja Mirkalle juhlien suunnittelusta, ihanista juhlista, rakkaudesta ja muistamisesta – oli aivan mahtavat ja ikimuistoiset kemut! <3

<3 Hannele

Raskausviikko 39

Jee mä olen taas täällä! Käden kipuilu helpotti hyvin levolla (vaikka vähän sometinkin toisella kädellä – addikti!). 

Aloittelen tänään raskausviikkoa 40 ja ajattelin kirjoittaa teille omia tunnelmiani raskausviikolta 39 ennen babyshower-postausta. 

Käväisimme tänään neuvolassa ja laskettuun aikaan on enää viikko – apua! Raskausviikolla 39 vauvalla 3 200 grammaa ja päästä peppuun pituutta on 34 senttimetriä. Tosin meillä kokoarvion mukaan pikkumies on syntyessää noin 3 300 grammaa, joten menemme hieman keskivertomittojen alapuolella. 

Ja mites sitten se äiti? NOH.

Minulla ei aiemmin ole ollut minkäänmoisia turvotuksia, mutta nyt ei kyllä voi sanoa enää samaa – oloni on lihava, raskas ja turvonnut – aika dinosaurus siis nyt näin kaunistelematta! :D Käväisimme eilen ruokakaupassa ja en mahtunut enää kahden kassan väliin pakkaamaan tavaroita. Nyt tiedämme miksi maailmassa ei ole lihavia kassasetiä – ei ne mahdu töihin!

Vaatteista mikään ei oikein tunnu menevän päälle ja tuo kuvauksissakin mukana ollut mekko, joka ihan vastikään vielä oli täysin sopiva, alkaa jo esitellä säärtä vähän liiankin anteliaasti... Toisaalta sitten rakastan masuani, koska siellä on maailman paras pikku pakkaus kasvamassa – hyvin pieni hinta dinosaurus-olosta siis <3.

Toisaalta sitten saan nukuttua suht hyvin, ruoka maistuu, kipuja ei ole liikaa, pääsen ihan hyvin pienille kävelyretkille ja olo on energinen – kyllä tämä loppuraskaus voisi paljon kauheampikin olla. 

Saimme vihdoin ja viimein hoitopöydän haettua ja kiitos babyshower-vieraiden, kaikki viimeisetkin tarvikkeet liivinsuojuksista lasinohiin, vaippoihin ja Ainu-pupuun on täällä vauvaa odottamassa. 

Nyt on koti valmis pikkumiehelle, toivotaan ettei odotus kestä enää kauan...


<3 Hannele

Ps. Kuvat ovat babyshower-satoa, iso kiitos kuvat napanneelle Suville <3.
Pps. Blogiarvonta päättyi eilen! Kiitos kaikille osallistuneille ja kysymyksensä lähettäneille, pyrin arpomaan voittajan mahdollisimman pian :).

Väsynyt ja onnellinen...

Ihana päivä eilen! Olen niin poikki ja ratki että teen tällaisen pikapäivityksen, huomenna saatte parempaa raporttia aiheesta <3.

Babyshowerit! Aivan ihana yllätys ja maailman paras päivä parhaiden ystävien kanssa. Herkkujen lisäksi ohjelmassa oli muun muassa räpsyripsien laittoa, kuvaussessiota ja juoruilua huippunaisten seurassa.

Iso kiitos kaikille ihanaisille, oli ihan mahtava päivä <3.

Tänään kävin ihan vain kääntymässä ystävän polttareissa ja sekin oli liikaa – olen ihan superväsynyt! Väsynyt, onnellinen ja runsaallaherkkumäärällävarustettu (hehee).

Ihanaista viikonloppua sinne!

<3 Hannele

Mitä tänään tapahtuu?

Arvatkaas mitä? Kuvittelin viettäväni tämän päivän kotosalla rauhassa villasukkineni ja mahoineni, mutta sain aamulla soiton että nyt nainen romppeet kasaan, kivat vaatteet päälle ja älä meikkaa. Sua tullaan hakemaan kohta...

Apua! Mitä tämä tarkoittaa? Olen täällä ihan näin:

Ääääää! Joudunko synnyttämään? Strippiluolaan? Teuraalle? Ääk. Ihanaa yllätystä! <3 En kestä! RAKASTAN yllätyksiä (siis kivoja yllätyksiä, tosin tuskin tässä nyt mitään kamaluuksia.. Kaiketi...Ehkä... Eihän?)

Mahakin tutisee, kattokaa vaikka:

Kaksi viikkoa laskettuun aikaan, huomaako? ;D

Sanoinko muuten että mun vyötärönympärys on jo 110 senttiä? :D Vielä 50 senttiä lisää ja olen yhtä leveä kuin pitkäkin – wawawiwa... Synnytys tuntuu koko ajan lähestyvän ja tarkkailen joka ikistä merkkiä ihan kuumeissani: kaikki yökötykset, kivut, tutinat ja vihlonnat eivät taatusti jää huomaamatta...  Varsin mukavata jos olen koko seuraavan kuukauden täpinöissäni, tulee raskasta tästä loppuodotuksesta :D. 

Pitäkää peukkuja! Kerron myöhemmin minne jouduin :D. Yllätyksellistä perjantaita sinnekin armaat lukijat. <3

<3 Hannele

28.4.2012

Kaksi vuotta sitten heräsin aurinkoiseen aamuun ja hengähdin – hääpäivä! Vielä niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa! Pääsimme laittamaan koristeet paikoilleen vasta aamulla ja minä hölmöläisenä kuvittelin, että on hyvä idea minun olla siellä määräilemässä kukkien ja koristeiden paikkoja.

Ihan ei mennyt niin kuin siinä kuuluisassa pikkusaaressa.

Onneksi pienen (jäätävän) ryntäilyn jälkeen oli aika suunnata kampaajalle ja meikkiin, jonne saavuin  hermostuneena, kaikki tavarat hukanneena ja kaiketi vähän myöhässäkin. Aivan mielettömän taitava Mira Aalto iski kuitenkin morsmaikulle skumppalasin kouraan ja sanoi, että nyt rauhoitut nainen, niin tehdään susta nätti. 

Ja siitä se kaikki ihanuus sitten alkoi. 

Kuvat: Tuukka Ervasti 

28.4.2012, yksi elämäni ehdottomasti parhaita päiviä. Se tunne kun kävelet alttaria pitkin isän käsipuolessa ja melkeinpä pissa lirahtaa housuun kaikesta jännityksestä ja onnellisuudesta – niin parasta. 

Kaksi vuotta sitten sain maailman upeimman, huolehtivaisimman, komeimman, huomioivimman, rakkaimman ja puhtaasti parhaan miehen, mitä kuvitella saattaa – varmaankin olen tehnyt elämässäni jotain oikein, kun olen saanut noin hyvän ja ihanan ihmisen tähän vierelleni.

Kiitos siitä sinne jonnekin. 

Onnellista hääpäivää siis meille ja teille muille toivottelen ihanaisen aurinkoista työviikon alkua!

<3 Hannele

Raskausviikko 37

Huh, taas saa tehdä uuden viikkopostauksen! Miten tämä aika voi mennä näin nopeasti?

Raskausviikolla 37 minimies painaa noin 2 700 grammaa ja pituutta löytyy 44 senttimetriä. Äidille painoa on muuten kertynyt noin 7–9 kiloa vaa'asta riippuen ja vatsanympärystä en kykene enää edes laskemaan – sormet ja varpaat on taatusti loppuneet tässä touhussa jo aikaa sitten :D. 

Ensimmäistä äitienpäivää odotellessa...

Olo on ollut tällä viikolla niin paljon parempi – ihanaa! Olen päässyt hyvin liikkumaan ja saanut touhuilla jos jonkinmoista, tosin tauotus ja säännöllinen syöminen ovat tärkeitä muistettavia. Vatsa on tipahtanut alemmas, mikä on helpottanut hengittämistä ja närästystä. 

Olen huomennut kaipaavani yhtä asiaa yllättävän paljon – voi kun saisi nukkua selällään! Tai edes vatsallaan! Käännän kylkeä noin kerran yössä ja se on todella aikamoinen tapahtuma: herään, pohdin ryhdynkö kääntymään ja sitten ensin käsilläni tuen vatsaa, jotta vatsalihakset eivät suutu tapahtumasta liikaa. Sitten hitaasti ähkien hilaudun toiselle kyljelleni ja siinä sitä sitten vietetäänkin koko loppuyö, jos pissareissuja ei lasketa (ja ne ovatkin sitten aivan oma lukunsa). Kolme kiloa ihmistä mahassa on aikamoinen urakka etenkin yöaikaan. 

Laskettuun aikaan on nyt niin vähän aikaa, että tarkkailen koko ajan tuntemuksia ja kolotuksia – kipeät supistukset, krampit sun muut vaivat eivät taatusti jää huomiotta. Ennen plussatestiä sitä tarkkaili itseään samalla tapaa – voisikohan tuo vihlaisu olla nyt SITÄ ja miten mun vatsa tuntuu niin oudolta? Miksi koko ajan pitää ravata vessassa ja hei – TAASKO mulla on nälkä, onko se merkki jostain? Raskautta toivoessa ja synnytystä odottaessa ajatukset pyörivät näköjään samoissa jutuissa – oman navan ympärillä (kirjaimellisesti).

Pian tämä oman navan tarkkailu siirtyy ulkopuolisen olennon navan tarkkailuun – kuukausi enää, ei sitäkään, mikäli pikkuherra on täsmällinen.

<3 Hannele

I woke up early in the morning...

Maha herätti minut tänä aamuna jo hieman kuuden jälkeen, enkä voinut enää nukahtaa uudestaan, koska oven raosta tunki ihana auringonpaiste (minkä lisäksi nälkäkin kurni – loppuraskaudessa pitäisi jatkuvasti ahtaa itseensä ruokaa!). 

Olen oppinut rakastamaan näitä aikaisia aamuja, kun saa nauttia kiireettömyydestä, hiljaisuudesta ja auringosta – koirakaan ei välttämättä jaksa herätä seuraksi. 

Saimme muutama päivä sitten aikaiseksi laittaa parveketta kuntoon, enää muutama kukka ja vähän piristäviä tekstiilejä ja kesäolohuone on valmis.

Parvekkeella saa grillata vain sähkögrillillä. Seuraavaan kotiin muuttaessamme meillä ruokarakastajilla on tarkoituksena ostaa kunnollinen ja suuri grilli, mutta pakkohan täksikin kesäksi oli jonkinmoinen versio saada – ei kesää ilman makkaraa, tuhteja hamppareita ja muita grilliherkkuja! Siksipä tuolla miniversiolla mennään nyt hetkellisesti – uutta kotia odotellessa ;). 

Ihanaa kun olen voinut touhuilla nyt enemmän, olkoonkin että ruokatauoista ja levosta on pidettävä kunnolla huolta. Esimerkiksi lyhyellä ostosreissulla sain yllättävän huimauskohtauksen, väsymys voi iskeä missä vain ja kävelylenkkien pituuteen ei kannata luottaa – välillä kun tulee hetkiä, että yhtään ainoaa askelta et enää kykene ottamaan. Sitten olen kuitenkin päässyt melkeinpä joka päivä noin kahden kilometrin kävelyreissulle, saanut jo osan ikkunoista pestyä ja muitakin todo-listan hommia päivitettyä. 

Äitiysloma alkaa hiljalleen sopia minulle, nyt kun en ole enää sidottuna sohvaan. Silti tuntuu edelleen niin oudolta ajatella, että tätä aikatauluttomuutta on vielä vuosi jäljellä – kummaa. 

Eilen muuten alkoi raskausviikko 37, mikä tarkoittaa virallisesti sitä että mun vaavini on valmis – ei muuta kuin odottelemaan herran saapumista. Sain kutsun synnytystapa-arvioon Naistenklinikalle, koska olen sen verran pienikokoinen ja sf-käyrä menee ylärajoilla. En ole huolissani vauvan koosta, mutta on mukava päästä toteamaan mahdolliset yllätykset etukäteen (etenkin kun mieheni ensimmäinen lapsi oli syntyessään noin 4,5 kiloa – jajaiks). 

Ihanaa on päästä vielä kerran myös mahdolliseen ultraan (olettaisin että synnytystapa-arviossa se on käytössä, kokemuksia?). Pikkuisen katselu on aina niin sykähdyttävää, vaikka kohtahan me tietysti nähdään ihan livenäkin..

Aurinkoista päivää sinnekin!

<3 Hannele

Raskausviikko 36

Apua! Tänään on tasan kuukausi laskettuun aikaan ja kieltämättä nyt alkaa hitusen vatsan pohjassa kipristellä – kipu pelottaa, elämänmuutos yhtä aikaa kauhistuttaa ja ihastuttaa ja en malta odottaa, että saan pienen poikani syliin tuolta masun puolelta.

Olo alkaa hiljalleen helpottaa, lonkat eivät enää kipeydy samaa vauhtia ja tänään kävin kokeilumielessä 40 minuutin kevyellä kävelylenkillä ilman kamalia seuraamuksia! Ihan mahtavaa! Ajattelin illalla vielä tehdä ihan muutamia, kevyitä lihaskuntoliikkeitä yläkropalle ja venytellä – kaikki tietysti omaa vointia tarkkaillen.

Ihanaa jos kivut ovat hetkeksi menneet, mutta taikauskoisena en uskalla hihkua vielä...

Vauva on tällä viikolla 2500 grammaa, kokopituus on 42,5 senttiä. Tuo liki kolmekiloinen masu kyllä tuntuu jo esimerkiksi yöaikaan, kääntyminen on melkoinen operaatio ja se on tehtävä varovasti, jotta vatsalihasparat eivät kramppaa (se sat-tuuuuuu).



Nukasta on tullut todellinen mammavahti. Jos mieheni ei ole kotona, tyyppi kyyhöttää koko ajan vieressäni ja haukkuu (eli suojelee) jos kuulee minun puhuvan esimerkiksi puhelimessa jonkun kanssa.

Ja auta armias, jos joku tulee kylään...

En tiedä vaistoaako hän tulevan vauvan saapumisen vai mikä nyt vaivaa... Hetkellisesti ihan suloista, toivotaan ettei tuosta tule ongelmaa. Nuka on tosin aika helppo sesse muuten, haukkuminen on ainoa ongelma, joten sallittakoon toiselle muutamia huonojakin puolia.... Sitruunapantaa sun muuuta on ehdoteltu, saattaa olla että kokeilemme tehokeinoja jossain vaiheessa. Myös sumutepullotekniikkaa voisi kokeilla (eli kun koira haukkuu, sumutepullosta suihkaus vettä päälle).

Pikkuisen sänky on valmiiksi pedattuna oman petimme vieressä, pitipäs melkein tirauttaa hormonikyyneleet tuota petiä pedatessa! :D Vaatteita olemme saaneet ja hamstranneet nyt paljon, äitini muun muassa lähetti minun vanhoja vaatteitani tulokkaalle – pitääkin myöhemmin esitellä niitä myös täällä blogin puolella.

Vaatekauppaan saisi helposti tuhlattua aikamoiset kasat rahaa ja henkinen jarru on kyllä vaikea laittaa päälle, kun toinen toistaan suloisempia asuja ilmestyy näköpiiriin... Näitä vaatteita pidetään kuitenkin vain muutamia kuukausia (ja ne kaikkein pienimmäthän jäävät pieneksi jo muutamassa viikossa), ettei kovin moneen vaateparteen ole aikaa. Hoen siis itselleni ja uroolleni malttia, vaikka vähän vaikeaa se on :D. 

Saapas nähdä millaiset on tulevat vaatekulut, kun vaatekaupoista löytyy kuolattavaa sekä itselle että pikkumiehelle :D. 

Miten siellä ruudun toisella puolen menee? Kovin hiljaista ollut viime päivinä, otan sen merkkinä siitä että teillä on kiva pääsiäinen ja kevätsää on saanut poppoon liikkeelle? Hyvähyvä! Nautitaan tuosta ihanasta auringosta nyt, kun siihen on mahdollisuus. :)

<3 Hannele