sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Stockmannin lahjakortti

Voi kuulkaas ette usko miten mahdottoman kivaa oli eilen, mutta tänään on kyllä hitusen väsymystä ilmassa. Suuntaan hetkisen kuluttua vähän nauttimaan tuosta ihanasta auringosta, mutta sitä ennen halusin suorittaa arvonnan, jota aika moni teistä on odottanut.


Sadan Blogger-lukijan kunniaksi päätin siis arpoa 50 euron lahjakortin Stockmannille. Teitä lukijoita on tullut sen jälkeen ihan hirmuinen määrä lisää ja sivulataukset lisääntyvät päivä päivältä enemmän. Tuntuu hassulta, että tämä pieni ja säälittävä blogini kiinnostaa ja olen ihan mahdottoman otettu tästä lukijamäärästä. 

Kiitos <3. 

Oispas niin parhautta palkita teidät kaikki, sillä todellakin olisitte kaikki ansainneet vähän shoppailupätäkkää.  Tällä kertaa arpaonni suosi kuitenkin erästä, joka on ollut mukana matkassa ihan alusta asti ja taisi joskus alkuaikoina olla niitä harvoja vakkarilukijoita – jokos tunnistat itsesi?

Laalia, eli Ano Vaan – JEE! Ylläripälläri 50 euron lahjakortti Stockmannille on sinun. Lähetän sinulle aiheesta sähköpostia. 

Teille muilla iso kiitos osallistumisesta ja ihanaa sunnuntaita. Nähdään taas huomenna, meikäläinen yrittää kiskoa nämä haukotukset pois hanuristaan ja suunnata nyt tuonne ulos vihdoin ja viimein.

Ootte parhaita. 

<3 Hannele

2 kommenttia:

  1. IIIIIIIIIIIII AIKA HURJAA! Meni ihan kylmät väreet ja kaikki kun törmäsin omaan nimimerkkiin! Hui!
    Ja ARVAA huomenna olin menossa ostaa vielä Stockalta keväisempiä tyynynpäällisiä,- vaan enpä nyt sit meekään vaan oottelen lahjakorttia! Iiiks miten kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee :). Jee sää voitit! Siellä olikin jo vaikka ja mitä ihanaa, kun viimeksi kävin, joten onnittellut tulevasta tuhlaushetkestä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!