sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sale, sale, sale!

Alennusmyynnit ovat loistohetki hankkia jotain sellaista, jota on himoinnut jo pidemmän aikaa. Niin ja myös jotain sellaista, jota huomaa himoitsevansa vasta just nyt.

From SALE




Olen tilannut nämä vasta sovitukseen, eli kaikkea ei ole tarkoitus ottaa, mutta eikös näytä aika mukavalta? Sain jopa väriä hitusen mukaan...

Ballerinoja on jälleen hankittava, kun kevät koittaa. Nämä kaunokaiset taisivat olla noin puoleen hintaan. Erityisen tyytyväinen olen myös noihin Zignin saappaisiin (ja himoittaisi tilata ne myös mustana, mutta pakko olla järkevä edes hitusen...). Ne ovat Zalandosta 44 prosentin alennuksella.

Okei, myönnetään että tuo Michael Korsin Berkley on vain kympin edullisempi kuin muualla, MUTTA  olen sitä aika monesti pyöritellyt käsissäni ja himoinnut, joten... Ja aina ulos lähtiessäni tarvitsisin mustan, neutraalin pikkulaukun, jossa ei ole liikaa välkettä ja kälkettä, joten tämähän tulee tarpeeseen. Jeps.

Haluaisin huomauttaa vielä tuosta H&M valkoisesta kashmir-neuletakista, joka on jo saapunut ja on pehmeä kuin unelma. Alkuperäinen hinta taisi olla 49,90, nyt se oli vain 15 euroa – nopeimmille on vielä verkkokaupassa muutama jäljellä. Kysehän on jälleen siitä laadukkaasta Henkan mallistosta ja kashmir on tunnetusti hyvä materiaali. 

<3 Hannele

Ps. Hinnat eivät näy välttämättä oikein kollaasissa, mutta pikkukuvaketta klikkaamalla pääset eteenpäin. Poikkeuksena Guessin vihreä laukku, joka on Booztin alennuskorista. 

4 kommenttia:

  1. Noi saappaat on aivan ihanat... Pitäisiköhän tilata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOo! Voidaan olla saapassamikset ;). Niitä oli siis beigenä ja mustana.

      Poista
  2. Korsin laukku on varsin tyylikäs.

    Tervetuloa muuten kurkkaamaan uutta menoa osoitteessa:
    (Ihan alkumetreillä ollaan, kohta alkaa tulla mm. pukeutumisshaibandeerosta)

    http://intensefeelingstrivialwords.blogspot.fi/

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Teit sen :). Odotan innolla lisäpostauksia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!