keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ruusuja, risuja ja rakkautta

Pian juhlitaan MRS.L-blogin synttäreitä ja toiveessa olisi hyppäys enemmän teitä lukijoita kiinnostavaan suuntaan. Huomasin, että teitä on jo noin 10 000 kuukaudessa, mikä on järjetön määrä ja vaikka kirjoitan blogiani pääasiassa omaksi ilokseni, on minulle tärkeää tehdä myös teitä kiinnostavaa sisältöä.

Siksipä toivoisin palautetta.

Millaista sisältöä te kaipailette? Kiinnostaako sisustus, muoti, ajankohtaiset lifestyle-uutiset vai ehkäpä meikäläisen meno? Jos on mitä tahansa ruusuja, risuja, rakkautta tai ruikutusta kerrottavana, niin antakaahan tulla! Myös postaustoiveita otetaan vastaan ilolla.

Kuva: Tuukka Ervasti
Kiitos kamut, kun olette olleet mukana matkassani näin pitkään. On aina ihanaa huomata, että teiltä on tullut kommenttia ja että olette käväisseet blogissani <3. Te lukijat olette niin iso osa tätä harrastusta.

Lähetän teille virtuaalikukkia.

Kukat ovat muuten häistämme, joista on jo vuosi aikaa. Tänä kesänä tanssitaankin sitten siskoni ja hänen parhausmiehensä häävalssia – aika hurjaa. Isosisko joutuu varmaankin itkeä pillittämään koko juhlan läpi :D.

<3 Hannele

Ps. Vapautin muuten kommentoinnin jälleen myös anonyymien käyttöön.

14 kommenttia:

  1. Hauskaa on, kun postaat niin usein :) Eniten tätä lukijaa kiinnostaa ihan vain sen bloggarin omat jutut ja menot ja elämä - vähiten ehkä kiinnostavat geneeriset muotijutut (mutta se on varmaankin vain mun oman tyylittömän olemuksen syytä :D)

    Kiitos kun kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin se piti vielä sanomani, että onko sulla joku jännä aikavyöhykeasetus? Kun tuntuu, että välillä vähän hassuihin aikoihin tekstit pomppaa näkyviin ja nämä aikaleimat näyttää ihan mitä sattuu... (tai ainakin eri aikaa kuin mitä oma kello :D)

      Poista
    2. Kiitos Rouva Koo palautteesta <3. Viljelen vähän vähemmän oman elämäni juttuja, kun jotenkin tuntuu, että ihan arkisista jutuista ei viitsi kirjoittaa, mutta ehkä ne onkin niitä parhaita juttuja sitten kuitenkin :). Ja voit vaan kuvitella, miten kummalliselta tuntuu julkaista omia kuviaan netissä (saati ottaa niitä), mutta itse pidän seuraamissani blogeissa siitä, että teksti saa kasvot.

      Ja pitääpäs tarkastella tuota aikavyöhykettä! On hyvin mahdollista, että asetukset on päin rinkulaa :D.

      Kiitos kun olet lukijani <3.

      Poista
  2. Ihan tavallisia juttuja sun arjesta,sun elämästä! :) Kiva blogi sulla on!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/12/2013

    Myös minua kiinnostaa ihan tavalliset jutut, mutta kivaa olisi nähdä enemmän esim. päivän asu -postauksia :) Niistä saa monesti itsellekin kivoja ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! :) Yritän kunnostautua tässä päivän asu -asiassa, vaikka kaikki se keikistely ja itsensä näytiskely jotenkin nolottaa, haha! :D Ehkäpä on vain parempi tottua ajatukseen.

      Poista
    2. Anonyymi6/17/2013

      Hehhe, no niinhän se varmasti vähän outoa on, mutta nytkin esim. tuo sun punainen hame oli aivan mahtava, ja taidanpa alkaa itsekin etsimään kyseistä ;DD

      t. Susanna

      Poista
    3. :D Etsivä voipi löytää sen Zarasta, ostin just viime viikolla ;).

      Poista
  4. Mää haluan kuulla lisää tästä selvästikin ihanasta pikkusiskostas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi se on kyllä superihana! Vaikka sen pierut haiseekin ihan kakkakuoriaisilta, eikä se tee enää edes pusuportteja <3.

      Poista
  5. Mää haluan kuulla lisää tästä selvästikin ihanasta pikkusiskostas ;)

    VastaaPoista
  6. Laidasta laitaan olevat jutut on juuri kivoja, tekevät blogista näköisesi. Johonkin tiettyyn genreen lukeutuvat blogit ovat kivoja, mutta ne käsittelevät vain yhtä tai kahta asiaa ja jotta niitä jaksaisi seurata, niissä pitää olla se tärkein eli sielu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Domi :). Oot varmaan yks mun pitkäaikaisimmista lukijoista, kiva saada sulta palautetta :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!