tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vauva-arki voi olla myös ihanaa ja muut asiat, jotka olisin halunnut tietää ennen synnytystä

Päivä päivältä tunnen oloni entistä ehommaksi ja kuten Instagram-tilini seuraajat ovat voineet todeta, olen päässyt jo kunnon hikikävelyllekin! Jee. Paraneminen synnytyksestä ja raskaudesta vie yllättävän kauan, enkä todellakaan odottanut tätä loppuraskaudessa, vaikka perehdyinkin asiaan paljon netin ja kirjojen välityksellä.

Siksipä päätin kirjoittaa ihan oman postauksen aiheesta "Nämä asiat olisin halunnut tietää ennen synnytystä". Sitä plarailee tulevaa tapahtumaa ja elämänmuutosta niin paljon päässään ennen h-hetkeä, uskoo kauhutarinoita ja valmistautuu pahimpaan, joten olkoon tämä teksti nyt vaikkapa kuukautta nuoremmalle Hannele-naiselle.


Niin voi olla että yllätyt positiivisesti – tämä pätee ainakin synnytykseen ja vauva-arkeenkin, vaikka meidän tapauksessamme suurin pelastaja taitaa olla hyvät unenlahjat ja vähäiset masuvaivat. 

Vaikka sitten toisaalta:
"Ai kuvittelet pääseväsi ulos kotoa, älä unta näe!" "Kannattaa nukkua nyt, koska kohta et enää nukukaan", "Kuule – ei sulla ole aikaa syödä saati voimia lähteä ravintolaan syömään missään vaiheessa..."

Tuossapa muutama lause, jotka kuulin odotusaikanani ja voin vannoa, että tuota samaa settiä tulvi ovista ja ikkunoista – olipa keskustelukumppani sitten lapseton tai lapsellinen ihminen, mies tai nainen, nuori tai vanha. Lisäksi olin urpo emäntä ja klikkasin itseni keskustelupalstoille, joiden verta ja suolenpätkiä sisältävät synnytystarinat ja avioeroon johtavat vauvavuodet eivät varsinaisesti tukeneet teoriaa onnellisesta arjesta after birth. 

Odotin vauva-arjesta t o d e l l a  r a s k a s t a aikaa, jolloin en nuku, syö, hengitä, käy vessassa, suihkussa tai oikeastaan tee yhtään mitään muutakaan kuin istun hikisenä harakkana sohvan nurkassa ja imetän kiukuttelevaa tissitakiaista. Todellisuus on kuitenkin toista. 

Kauhutarinoita on hyvä kuunnella toisella korvalla, sillä se on joidenkin äitien todellisuutta, mutta kaikki kokemukset eivät suinkaan ole samanlaisia – lapset ovat erilaisia ja esimerkiksi meillä kävi hyvä tuuri: vauva on niin sanotusti helppo bebe ja etenkin kun meitä on kaksi terveellä järjellä varustettua vanhempaa, on elämä leppoisaa ja vauva-arki todella ihanaa (vaikka on meilläkin toki hetkemme, tietty ;D). 
Lisäyksenä edelliseen kohtaan ja vastalauseena niille, jotka varoittelivat että nuku nyt hyvä ihminen varastoon (miten se on edes mahdollista?) – saan nukkua ja saan nukkua jopa päiväunia. Nukun silloin kuin vauvakin nukkuu ja jos se ei nuku, isä voi antaa rintamaitoa pullosta muutaman syötön verran ja äiti voi vedellä sikeitä. 

Että tättärätää – meitä satuhahmoja, eli hyvin nukkuvia äitejä, on olemassa! ;D (koputan puuta ja toivon onneni jatkuvan). 

 Jälkivaivoista puhutaan yllättävän vähän, mikä on erikoista, sillä ainakin omalla kohdallani nämä muutamat viikot synnytyksen jälkeen ovat olleet kivuliaampia kuin vaikkapa paljon parjattu loppuraskaus.

Kyllä – närästys ei enää vaivaa, voi nukkua missä asennossa haluaa, jalat eivät turpoa ja uskomattoman kokoinen vyötärönseutu ei enää hankaloita liikkumista (tai esim. pakota kurkottelemaan ruokalautaselle), mutta sitten toisaalta omana päänvaivanani oli se ihana jälkivuoto ja kivut alapäässä, pelko tikkien repeämisestä, jalat ovat kipeytyneet synnytyksen aikana jostain kumman syystä ettei sängystä meinaa päästä ylös, pyörryttää, heikottaa, istuminen on mahdotonta jne. jne

Ja kaiken lisäksi tämä kaikki turhauttaa, kun vauva on jo mahan paremmalla puolella, mutta ei hätää – kipuihin saa ottaa särkylääkettä ja ne kestää kyllä (ja sen lisäksi voit istua passattavana sohvalla vauvan kanssa + syödä suklaata, ei yhtään huono juttu ollenkaan, kiitos vain parhausmiehelle tästä mahdollisuudesta <3).
Tätä rakkauden määrää ei voi käsittää ennen synnytystä! Ei vaan voi. Olo on kuin vastarakastuneella (ja sitähän sitä tavallaan onkin): voisin tuijotella pikkuista tuntikausia ja ihan vain tuoksutella omaa pientä olentoani.

Rakkaus ei kuitenkaan räjähtänyt käsiin heti synnytyksen jälkeen, kuten monesti sanotaan – itse olin aika pöllämystynyt, hurmioitunut ja hitusen ihmeissäni, "Siinä sinä nyt olet ja kuka sinä olet?". Tämä hurja rakastuminen alkoi hiljalleen ja tavallaan se on ihan hyväkin – jos niiden hormoni- ja lääkehuurujen lisäksi olisin kokenut umpirakastumisen muutamissa sekunneissa, olisin varmaankin pimahtanut totaalisesti. :D
Monia elämänmuutos paitsi ihastuttaa myös kauhistuttaa ja kuuluin ehdottomasti tähän poppooseen – olen nähnyt niin monen naisen muuttuvan aikaisemmin tuntemastani kiinnostavasta ja mukavasta henkilöstä SUPERÄIDIKSI, joka saa raivokohtauksen jos vauva on puettu väärin, haluaa tasan tarkkaan puhua vain ja ainoastaan kestovaippailun saloista ja tissittelystä (kyllä, se tuntuu olevan vahvasti käytössä oleva termi), eikä edes esitä olevansa kiinnostunut muiden ihmisten elämästä. Äitiydestä ja vanhemmuudesta puhuminen on erittäin jees ja kokemusten vaihtaminen puolin ja toisin helpottaa, mutta pelkäsin yhtäkkiä muuttuvani nalkuttavaksi marttyyrimammaksi – tunnistatteko tyypin?

Näin muutaman viikon jälkeen oloni on kuitenkin aika sama kuin ennenkin, vaikka elämäni on huomattavasti antoisampaa ja onnellisempaa kuin ennen Tukka-poikaa, nautin silti myös niistä muista osasista äitiyden lisäksi ja oikeastaan jopa enemmän kuin ennen.
Yhyhyyy... Ihan turhaan haaveilet siellä raa'asta kalasta, tahdot lähinnä pottua, maitoa ja suklaata synnytyksen jälkeen, dämmit.

Millaisia yllätyksiä te koitte synnytyksen tai vauva-arjen tuovan mukanaan, vai koitteko lainkaan?

<3 Hannele

8 kommenttia:

  1. Tää oli hyvä. :) Ärsyttävänä ilonpilaajana on kyllä pakko sanoa, että alkuun se vauva-arki voi tuntua helpommalta kuin sitten esim. 2-3 kk päästä :/ Ei sillä, ei se meillä missään vaiheessa esikoisen kanssa mitään ollenkaan kokonaisvaltaisen kamalaa ollut, mutta olin kieltämättä välillä tosi väsynyt. :S Alussa on myös hormonien takia muutaman kuukauden euforia monella, jos synnytyksen jälkeinen baby blues ei pahasti puske päälle :)

    Mutta joo, se rakkaus vauvaa kohtaan... <3 <3 Ei sitä voi kuvailla edes. Nimim. niin monta kertaa kyynelehtinyt ihan vain omaa lasta katsomalla, rakkaudesta pakahtuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, joo uskon että se vauva-arki voi olla aika erilaista vaikkapa kuukausien päästä ja etenkin sitten kun vauva saa jalat alleen, eikä sitä voi enää vain jättää esim. Doomoo-sitteriin uinumaan :D. Sitä odotellessa...

      Ja etenkin niissä alun hormonihuuruissa itku oli kyllä herkässä – on ne uskomattomia pakkauksia <3.

      Poista
  2. Tosi kivasti teillä on kyllä mennyt. Itse olin ensimmäiset viikot tai oikeastaan kuukaudet jotenkin niin pöllämystynyt ja varmaan syynä oli osittain BB etten oikein osannut niin nauttia kaikesta. Ja kun siihen lisätään kaikesta etukäteen stressaava luonne niin ihmekös tuo.
    Mutta hienoa että sinä osaat jo alkumetreistä asti nauttia. Se on tärkeää koska sitä aikaa ei koskaan saa takaisin, sekös minua harmittaa nyt.

    Mutta pakko kyllä kompata sen verran edellistä kommentoijaa, että kannattaa kuitenkin koputtaa puuta ahkeraan, että vauva-arki jatkuisi tästedeskin helppona. Vauvan elämä kun tuntuu olevan täynnä hyviä ja huonompia vaiheita ja juuri kun on tottunut esim. hyvin nukkuvaan vauvaan, alkaakin yöheräilyjä olla enemmän. Milloin mitäkin. Varmasti se on toisilla helpompaa kuin toisilla ja asenne myöskin vaikuttaa, mutta kaikilla vauvoilla tulee varmasti olemaan niitä vaiheita kun äidin jaksamista ja kärsivällisyyttä koetellaan. Mutta sitäpä on turha vielä miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi BB, se on kyllä todella hanurimainen jälkivaiva :(. Onneksi kuitenkin nyt saat nauttia pienestä olennosta täysillä ja toivottavasti stressaaminen on vähentynyt. <3

      Komppaan itsekin edellistä kommentoijaa – eihän tässä vielä kaikki ;D. Vielä on ne kaikki ihanat kaudet hampaiden tulosta uhmaikään ja murrosikään, aiaiai – äiti saa vielä moneen otteeseen hermostuneena valvoa ja milloin mistäkin syystä :D. Olen muuten ilman unta aikamoinen mörökölli, että saapas nähdä sitten tulevaisuudessa miten niistä selvitään, mutta nyt nautiskelen tästä vaiheesta, enkä stressaa tulevaa :D.

      Poista
  3. Anonyymi6/11/2014

    Hehee, hauska teksti!

    Nauti olostasi (niinku selvästi teetkin :) ), ja aina kun tunnet pienen pientäkin hyvänolon tunnetta, ne tuntuu aikasempaa mahtavimmilta. Vastaavasti myös kun ne kurjat olot tulee pistäytymään, tuntuu nekin tavallista kurjemmilta. Sitte märistään kaikki.
    Nyt vuoden ikäisen "tukattoman" pojan kanssa hyrränneenä ei vaan tajua kuinka se aika meni niin äkkiä. Ja miten kliseinen tuo lause onkaan! Oikein yäk. Jälkikäteen aattelee joidenki suodatuslasien läpi et "helpostihan tää sujui."

    Samaa voin sanoa kuin sinä, onneksi on tuo mies! :)
    Ilman sitä monet vauvan itkut ja YÖHERÄILYT (silloin n.puolivuotiaana ku lähti konttaamaan ja alkoi nousta pystyyn - oli vissiin tärkeää harjoitella öisinki ja hermostua sitten totaalisesti kun ei annettu..) ois ollu itselle lähes kuolemaksi. "Yöllä nukutaan" on ollu mottoni aina sekä itselle että muille. :)

    Onnea myös jatkoon!

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Aivan varmasti meilläkin on edessä paaaaaaljon niin huonoja kuin hyviäkin hetkiä. Tänään itse asiassa pitää aloittaa D-vitamiinit ja sekös pelottaa – ilmeisesti joka ikinen pikkuinen saa niistä hirmumäärät vatsavaivoja :(.

      Tsemppiä sinnekin! Tää eka vuosi sujuu varmasti ihan siivillä (ja minä kun en haluaisi sen menevän niin vauhdikkaasti, nyyh) ja ensi vuonna tähän aikaan mekin ihmetellään itsekseen liikkuvaa tyyppiä :D.

      Poista
  4. Anonyymi6/11/2014

    BÄNG! Sut on haastettu. ;)

    http://kideblogi.fi/bebeaulait/2014/06/11/faktoja-poikasineen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Käynpäs lukaisemassa :). Kiitos Iina haasteesta! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!