sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sinä ihana sunnuntai

Ihana, rauhaisa sunnuntai. Voiko olla parempaa päivää?

 Banaanipannareita aamupalaksi, olettekos jo maistaneet? Uskomaton innovaatio Fit-lehdestä, sillä näihin terveyspannareihin tulee vain ja ainoastaan kananmunia ja banaania, mutta maku on silti lähes sama (ellei parempi) kuin niissä epäterveellisissä versioissa. Resepti löytyy täältä Ruokakriitikko-blogin puolelta.





Ja mitä olisikaan kiireetön sunnuntai ilman sunnuntaikävelyä? Nukanakin mielestä ei ainakaan yhtään mitään ja olen aivan samaa mieltä.







Mustikat in the making. Nukan mielestä ne oli jo valmiita, koska uhkasivat joutua jo parempiin suihin. Se tyyppi ei tajua, että maailmaa ei voi syödä.


Ihmiset muistelevat aina niitä elämänsä upeimpia päiviä ja kohokohtia kuten lasten syntymiä, hääpäiviä ja valmistujaisia. Tosiasiassa se onnellinen elämä ja parhaat hetket koostuvat kuutenkin juuri näistä raukeista sunnuntaipäivistä ja arjen pienistä kiemuroista. Pitäisi huolehtia siitä, että arki sujuu ja on onnellista, sillä ne pelkät huippukohdat eivät auta mitään. jos kaikki muu on täyttä kuraa.

Itselläni asiat ovat enemmän kuin hyvin, enkä haluaisi muuttaa mitään. Muutosta kuitenkin tarvitsee, sillä ilman tulevaisuudensuunnitelmia, kunninahimoa ja tahtoa mennä eteenpäin ei voi elää onnellista, tyytyväistä elämää.

"Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut onnelliseksi", sanoo Tuu-tikki Taikatalvessa. Aika viisas tyyppi, vai mitäs olette mieltä?

Rauhaisaa sunnuntaita kamut.

<3 Hannele

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus :) Tiedätkö mikä teki minut juuri hyvin onnelliseksi? Tieto siitä että ystäväni on niin onnellinen ja hänen elämässään on kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  2. Meki vedettiin banaanipannareita karavaanarireissulla koko ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ai tällä samalla ohjeella? Mistä sen bongasitte?

      Poista

Kiitos kommentistasi!