lauantai 22. joulukuuta 2012

Perillä ollaan!

Hei vaan, täällä kirjoittelee täyteen ahdettu pullukkapallero, eli meikä.

Olen ollut syvästi kiitollinen siitä, että lähdimme ajelemaan tänne jo eilen, vaikka olimme perillä vasta 02:00. Ei tarvinnut tuhlata koko päivää autossa köröttelyyn, eikä ruuhkia ollut lainkaan. Itse asiassa olimme melkeinpä ainoat autoilijat ja aamulla sain keitettyä jo ensimmäiset riisröönipuurotkin.

Näissä maisemissa, keskellä talven ihmemaata.
Periltä löytyi pakkasen valkoiseksi huurtamien, kimmeltävien puiden keskeltä todellinen tonttumökki.  Äiti oli käynyt muokkaamassa mökin joulumuorin taikaotteella joulunviettäjille juhlakuntoon. Meidän äiti on kuulkaas ihan <3.

Olisin toivonut saavani joulupöytään festivo-kynttiläjalkoja suuren määrän, koska itse omistan niitä kaksi ja äidillä on niitä vaikka huru mycket. En kuitenkaan muistanut ajatella asiaa riittävän aikaisin, joten toivossa on hyvä elää ja emäntä jäi tyhjin käsin.

Onneksi perillä odotti jotain vielä parempaa, nimittäin Riihimäen lasin tyylinäytteet. Mielestäni nämä pesevät festivon äänin 6-0, mitäs te olette mieltä? Jotenkin persoonallisemmat, eikä joka kodissa ole samanlaisia.



Niin ja se kuusi. Eihän meille pitänyt tulla kuusta. Mieheni 13-vuotias tytär on mukana matkassa ja ilme oli vähintäänkin pettynyt, kun kerroimme että kuusta ei tänä vuonna tule, koska olemme perillä vain kolme päivää. Mutta eihän se ole joulu eikä mitään, jos ei ole tuoksuvaa ja koristeltua kaunotarta juhlintaa koristamassa. Vielä kun äiti oli hankkinut tänne myös koristeita mökkiläisten iloksi, eli pelkkä kuusi puuttui, oli pakko laittaa töpinäksi.

Suosikkikoriste.
Kiertelimme pitkin Pihtipudasta kuusikauppiasta etsien ja kappas vallan, eihän sieltä löytynyt yhtäkään. Ennen kuusivarkaisiin säntäämistä päätimme käydä paikalliselta kirjakauppiaalta kysymässä, että eikö täällä nyt tosiaan missään myydä kuusia.

- Jaa, ei täälä kyllä oo, mutta määpä soitan Pasille. Pasi hommaa teille kuusen.


Niinpäs hurautimme Pasin pihaan ja hieno kuusi saatiin. Eikä (tietenkään) mitään maksua suostuttu ottamaan vastaan, koska "Noitahan ny on mehtä täynnä." Suklaakonvehti sentään annettiin vaihdossa.

Gotta love Pihtipudas.

Mites teillä on Pukin odottelu sujunut? Joko jänskättää? NO NIIN MUAKIN!

<3 Hannele

9 kommenttia:

  1. Huippua! Siellä on Pihtiputaalla joulumieli kohdillaan :)

    VastaaPoista
  2. Voi ihanaa että on olemassa noin ystävällisiä ihmisiä! Ja tunnelmalliselta kuulostaa tuo teidän mökkeily. :) Ihanaa joulua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Helsinkiläiset olimme ihan järkyttyneitä moisesta toverillisuudesta :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kehhehhee... Rööniä ei voita mikkään. <3

      Poista
  4. Hehe, Pasi kuulostaa ihan mahtistyypiltä :) Komean kuusenkin saitte!

    Hyvää joulunaikaa :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi12/24/2012

    Ai että, vaikka city-sielu olenkin (ja silti asun jossain Jyväskylän laidoilla...mitäääh), niin tuo pikkupaikkakuntien henki on kyllä ihan parhautta :) Aina on se joku Pasi, joka kyllä hoitaa, ettei jollekin ihan tuntemattomalle ihmiselle jää luu käteen!

    Niin paljon kuin Helsingistä tykkäänkin (jospa vain tuon miehen olisin saanut sinne lähtemään), niin hetkittäin siellä kyllä kaipaa tuota ihmisten välittömyyttä ja välittämistä.

    - Tuuli

    (ps. pyhien jälkeen varmaan ehtinee jopa lopulta se omakin blogi kunnolla pystyyn, niin loppuu tämäkin ainainen anonyyminä kommentointi ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, ihanan vilpitöntä ja sydämellistä. Josko sitä ryhtyisi itsekin pieneksi pihtiputaalaiseksi helsinkiläisten keskelle ja järkyttäisi ihmisiä ystävällisyydellä :D. Itsekin kyllä viihdyn suurissa cityissä, mutta nyt olisi kiva asua jo vaihteeksi taas jossain rauhallisemmassa paikassa. Hyvät puolet on kummassakin, niin kivaa vaihdella :).

      JA PERUSTA BLOGI. Ryhdyn lukijaksi heti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!