keskiviikko 1. elokuuta 2012

Arabialand...

Arvatkaapas missä karkkikaupassa pääsin käymään? No Arabian tehtaalla, tietysti... 






Onko joku muukin teistä Arabian astioiden paras kaveri? Ou Ai Laaav Iittalan, Arabin ja Hackmanin kilkuttimet.

Siksipäs olinkin ihan erityisen innoissani, kun kuulin pääseväni vierailulle heidän tehtalleen – haluattekos nähdä, miltä siellä näyttää?




Kun astia on saanut muotonsa, sen päälle "teippaillaan" kuvio, jota saatetaan joutua jumppaamaan hyvinkin kauan. Tämä on yllättävän pikkutarkkaa hommaa.

Värihuoneesta bongaillaan värit kaikkiin kilkuttimiin ja kalkuttimiin – niitä on ihan mahdoton määrä!



Värihuoneesta löytyy myös esimerkki jokaisesta mukimallista – voi samperi, kun tuolta olisi saanut napata jotain mukaansa. <3


Ja nämä taasen olivat kaiketi jämämallistoa? Olisivat myös kelvanneet vallan loistokkaasti eräälle emännälle.


Kun kuvio on valmis, siitä tehdään painolevyt, joiden avulla kuvio pääsee lopulta astian pintaan.



Tämä kuvio laitettiin paikalleen käsin – kuka tunnistaa uuden kuosin?




Lopuksi tietty syötiin – astiat on sitä varten. <3


Kuinka moni tunnistaa yllä näkyvän uuden kuosin ja onko jollakulla jo fanitus iskenyt päälle?

<3 Choco

9 kommenttia:

  1. Ai hitsi kuinka ihana postaus! Tykkään kovasti ja himoitsen kokonaisia sarjoja näistä.. Kunhan maltan luopua noista muista mitä on.. Löysin aikoinaan aivan ihanat Luhta homen Sara La Fountain nimikoidut lautaset, joista on todella vaikea luopua, vaikka isot niistä eivät mahdu meidän astianpesukoneeseen ,) Sekä tietysti ne kaikki ihanat perintöastiastokupposet ja kipposet.. huoooh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja kuules todellinen fani täälläkin – kaapista löytyy jo vähän liikaakin astioita, mutta ei auta – pakko saada lisää! :D

      Poista
  2. Iittala Outletin kesätyöntekijä tunnistaa! ;) Tämän kevään uutuus, Runo Neitoperhohan se siinä! Aivan äärettömän monipuolinen kuosi, sitä on helppo yhdistää melkein mihin väriin vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinä onnekas! Kuules käväisin myös Outletin puolella ja löysinkin sieltä heti kaksi kipaletta noita rakastamiani Koko-lautasia turkoosinasinisenävaimikävärisenyton. Ja jotain muutakin, ehkäpä. <3 Outletit on rakkautta.

      Poista
  3. Ouletit on kyllä oikeesti ihan mahtavia! Oon ihan tosi innoissani aina kun meille tulee uusia Kivi-tuikkuja väliväreissä! Semmosia syntyy kun vaihdetaan tehtaalla väriä toiseen. Eli toisinsanoen välivärit on uniikkeja eikä niitä ole kovin monella muulla (eikä kovin moni edes ymmärrä niitten mahtavuutta!) ;)

    Mulla on itelläni valkoista Kokoa ja pinkkiä Koko Roses sarjaa. En vissiin mallaile aina erilaisia lisäosia ja väriyhdistelmiä näihin mun jo omistamiin astioihin, ehen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mullekin sellasia tuikkuja?! Nyt alkoi metsästys! :D

      Poista
  4. satutko tietämään mitkä nuo kaksi muumimukia tuolla tummansinisten mörköjen takana vasemmalla olis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Ne on kyllä ainakin reippaasti vanhempaa tuotantoa, varmaan sitä 90-luvulla tehtyä.. Arabialla varmaan osaisivat auttaa? Tosin hinta liitelee jo varmaan useissa satasissa...

      Poista
  5. Ihana kun pääsit kurkistaan tehtaan puolelle! Täälläkin on yksi Koko-sarjan keräilijä ja fanittaja :) Ja astioitahan ei voi koskaan olla liikaa! Tämä pätee myös tietysti kenkiin ja kynsilakkoihinkin ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!