sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Minne se rouva muuttaa?

Arvatkaapas minne olemme suuntaamassa huomenna? No sopimuspapereita allekirjoittamaan! Meidän kotimme on mennyt kaupaksi ja nyt on aika suunnata uusille urille.

Heihei siis Töölö, saapas nähdä minne rouvan jalka vie... Tarkoituksena olisi nyt ensin muuttaa hetkeksi vuokralle, jotta voimme rauhassa pohtia seuraavaa siirtoa. 

Tällä hetkellä mietinnässä on valinta rauhaisan mörön pyllyn ja vilkkaan kaupunkikodin välillä – kumpi olisi oikea veto vauvavuodeksi? Toisaalta olisi ihanaa herätä oman rauhan keskellä vaikkapa syrjäisestä omakotitalosta, mutta toisaalta on myös mukava päästä helposti käväisemään kaupungilla, mikä taasen puhuu kaupunkikodin puolesta. 

Ennen kuin todellisuustonttu puraisee takapuolesta Suomen hintatasolla ja arkkitehtuurilla, voimme vähän lepuutella silmiämme tässä huikeassa talounelmassa, joka on esitelty House Adoren sivuilla.  









Myönnettäköön, että on ihan hitusen liian suuri minun makuuni, mutta kyllähän tuolta mielellään heräisi ;). 

Nyt voikin sitten siirtyä vaikkapa Oikotielle kohtaamaan kylmät realiteetit. Tai noh, jos satutte tietämään tällaisia superkoteja (mielellään ilmastoinnilla ja omalla vaatehuoneella) suht edullisesti Suomesta, niin vinkatkaahan ihmeessä, hehee.. :D

<3 Hannele

3 kommenttia:

  1. Anonyymi2/10/2014

    Kaupunkikoti vauvavuodeksi! Jos siis vaunuilla liikkumisen saa kätevästi kulkemaan, ettei tarvitse seitsemännestä kerroksesta ilman hissiä raahata vauvaa ja vaunuja alas :D Ja jos siis tykkäät päästä ihmisten ilmoille vauvankin kanssa. Metsän keskelle hajoaa helposti!

    VastaaPoista
  2. Lapsia minulla ei ole, mutta kannattaisin ehkä silti ajatusta kaupunkikodista. Tai ainakin asunnosta jossain kivassa paikassa, jossa ympärillä on muutakin kuin kuusi ja petäjä :). Voisin kuvitella, että mökkihöperyys alkaa helposti vaivata, jos "ihmisten ilmoille" on kovin pitkä matka. Minäkin voisin kyllä tuon kodin ottaa, ei olisi ollenkaan pöllömpi!

    VastaaPoista
  3. No kaupunkiin tietenkin! Lyhyt matka ihmistenilmoille, kun alkaa kodin seinät sortua päälle. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!