keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Terveellinen välipala hakusessa? Syynää se kunnolla

Kevään kuntokuureiluun kuuluu myös terveellinen ruokavalio ja senpä vuoksi etsiskelin tänään puuropusseja kaupan hyllyltä. Tiedättehän ne superkätevät välipalat? Tungetaan vain kuumaa vettä hiutalepussiin ja *pim*, ois aamupalaa tarjolla.

Mutta ovatko nämä puuropussit todellisuudessa terveellisiä? Kyllä eivät ole. Okei, okei – onhan niissä kuitua ja kaura on terveellistä, mutta yksi annospussi sisältää järkyttävät 8 grammaa sokeria, eli noin neljä sokeripalaa per pussi. Tavallinen Elovena sisältää sokeria 0,5 grammaa sataan grammaan. 

Yhdessä puuropussissa hieman yli 3 palaa sokeria, 100 grammassa 21 grammaa, eli viidennes silkkaa sokrua. Terveellistä?

Hämmästyttävän moni terveellisinä pidetyistä tai markkinoiduista tuotteista ei todellisuudessa ole terveellistä nähnytkään: esimerkiksi tavallisessa jogurtissa on helposti 10 palaa sokeria (yhdessä pikkupikarissa siis), joka tunnetusti kerryttää helposti lisäkiloja vyötärölle ja vetävät mieltä matalaksi.

En tiedä teistä, mutta meikäläistä jotenkin tuppaa ärsyttämään muka-terveystuotteet, jotka todellisuudessa ovat kaikkea muuta. Jos haluan herkutella, herkuttelen ja herkuissa ei ole mitän vikaa, mutta en halua syödä kuraa silloin kun kuvittelen syöväni terveelliseksi. 

"Tähän tuotteeseen on leivottu hyviä, aamiaiselta tuttuja aineksia: täysjyvää ja herkullista jogurttia. TÄYSJYVÄÄ sisältävien keksien sisällä on maistuvaa JOGURTTIA. Belvita Breakfast Jogurtti on KUIDUN lähde ja lisäksi se sisältää VITAMIINEJA ja KALSIUMIA".   

Esimerkiksi Belvita Breakfest-keksiä mainostetaan hyvänä aamupalana, mutta haloo – 100 grammassa on 25 grammaa sokeria, eli neljäsosa, mikä on yhtä kuin 12,5 palaa sokeria. Eniten tuotteessa on vehnäjauhoja, sen jälkeen sokeria, eli käytännössä se ei eroa peruspullasta millään lailla. 

Pidetään ne keksit kekseinä ja aamupalat aamupalana, jooko? 

Katsotteko te tuotteiden tuoteselosteita ja oletteko löytäneet niistä kivoja ylläreitä? Useinhan tuotteet sisältävät paljon luontaisia sokereita, mikä onkin sitten eri juttu, mutta lisättyä sokeria on liian usein liian monessa tuotteessa.

<3 Hannele

<3 Hannele

7 kommenttia:

  1. Kyllä, todella raivostuttavaa! "tämä on hyvä aamupala tämä sisältää kuitua" ja kuitua on 3.5g, kun sokeria on sen 25g/100. Kaloreita 460/100g, saman verran kun suklaassa. Okei Fazerin sininen 545kcal/100g mutta SILTI. Aaaargh.

    ps, googletin tässä faktatietoa hakiessani "snickers kalorit", ja kun siinä tuli kakkuohjelinkkejä nii klikkasin että kuvahaku, (että voin nopee tsekata mitä ne kakut sitte on), niin kolmannessa kuvassa komeili parsakaali :D

    ei mulla muuta.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Parsakaali? Onneksi parsakaalessa ei taatusti ole lisättyä sokeria :D.

      Muttamutta juurikin kaikki tuijottavat aina kaloreita, kun todellisuudessa pitäisi katsoa sitä kokonaisuutta. Esimerkiksi banaanissa on noin 100 kaloria, mikä on hedelmälle paljon, mutta onhan se bansku nyt kuitenkin aika kovisten ruokaa ;).

      Poista
    2. Bansku on täydellinen kaliumin, magnesiumin ja muiden hivenaineiden ihanuus. Monesti ns. viralliset sokeriherkut korvataan kilolla hedelmiä, joissa taas on sitä ihanaa hedelmäsokeria, joka itsessään on yhtä pahaa suurissa määrin kuin teollinen sokeri. Kesäisin elän mansikoilla-mustikoilla-kirsikoilla-vihreällä teellä ja hyvin menee (noin niinkuin pelkistetysti).. Ja parsakaalia olen "oppinu" tunkemaan hedelmäsmuutiin. Ei maistu eikä tarvitse miettiä pahojapahoja kasviksia, hehe.

      Poista
  2. Mä olen kyllä niin sinisilmäisesti uskonut kaikkiin noihin juttuihin ennen. Varsinkin tuota pikapuuroa on tullut kuukausitolkulla syötyä, kunnes tajusin oikeasti lukea vähän takakantta. ;)
    Niin meitä hölmöjä kusetetaan.

    VastaaPoista
  3. Oletteko huomanneet pikapuuroissa olevan myös sitä ns. naturelversiota, jossa ei ole sokeria nimeksikään? Suosin sitä itse ja lisäilen tarvittaessa marjoja. Aikoinaan vuosien ajan syynäsin kaikki sokerit ja hiilarit, kunnes unohdin sen taas joksikin aikaa. Yllättävissä tuotteissa on yllättävän paljon sokeria. Onneksi näiden vuosien saldona on jäänyt tämä "muistikuva" päähän niin hyvin, että osaa karttaa sitä. Esim. pääsiäisen herkku mämmi pitää ostaa "luomu" versiona, koska siinä on makeus imellyttämällä luotu, ei siirapilla tai sokerilla.

    VastaaPoista
  4. Musta on tullut ihan tajuton kyylä nykyään ruoan suhteen... ;)
    Ennen söin kiltisti ja mukisematta kaikkea, mutta mahakivut pysäytti ihan kunnolla. Ja syynä niille on ollut viljat ja sokeri. Ne kun lemppasin (kuukausi sitten) ei ole mahakaan reistaillut.
    Nyt kamppailen väsymyksen kanssa ja se onkin nyt työnalla. Olen myös tutustumassa raakaruokiin ja lähiruokaan, jossa olisi mahdollisimman vähän mitään skeidaa, kuten lisäaineita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oman kokemuksen kautta ja vuosia sen kanssa taistelleena kysymys, että onko kilpparia tutkittu? Lääkäreillä on niin huono tietämys siitä ja itse taistelin kirjaimellisesti vuosia masennusdiagnoosia vastaan, kunnes lopulta eräs fiksu lääkäri keksi, että syynä oireisiini oli ollut vajaatoiminta. Suurin osa oireista oli liikatoiminnan oireita, arvot olivat viitteissä, mutta yläpäässä nekin. Olen kuulemma niitä harvoja "empiirisen vajaatoiminnan" omaavia henkilöitä, joille ei viitteiden perusteella voi diagnosoida vajaatoimintaa. Thyrolääkityksen myötä katosivat muutamassa kuukaudessa lähes kaikki oireet. Väsymys on yksi niitä sekä vajaan että liian oireita ja kun kilppari oireilee muutenkin ristiin, niin usein syytetään kaikkea muuta elämäntavoista lähtien.

      Poista

Kiitos kommentistasi!