tiistai 24. joulukuuta 2013

24.12.2013

Jee, joulu! Se on täällä!

Meillä herätyskello soi kinkunvahtijoille jo aikaisin, enkä saanut enää unta, joten päätin aloittaa puuron keiton (ja maustoin sen muuten tänä vuonna mustapippurilla, hups – onneksi sain mausteet nosteltua lusikalla nopeasti pois puuron seasta).

Joulu sujuu tänä vuonna täällä kaupungissa, vasta myöhemmin suuntaamme Pohjanmaalle vanhempieni luokse juhlimaan. Ensimmäinen kunnon city-joulu, olisiko vinkkejä mitä kannattaa tehdä (paitsi tietysti syödä liikaa ja katsoa lahnana jouluelokuvia <3)? 


Koristelimme kuusen jo muutama päivä sitten. Tänä vuonna se on pääosin valkoinen (ja miehen toivomuksesta ei liikaa koristeita!), mutta sujautin mukaan myös vähän punaista rusettien avulla.



Tänään juhlimme siis ihan kahdestaan aattoa (ai paitsi että kolmestaanhan, sori Nukanakki). Vaavia ei vielä lasketa juhlakansaan ;). Huomenna miehen tytär tulee meille ja suuntaamme iskän puolen mummolaan, jonne onkin tulossa paljon iloista sakkia ja herkkuruokaa. 

Ihanaa ja herrrrkullista joulua teille, pus!

Hannele

Ps. Viime vuonna joulu sujui näin valkeissa tunnelmissa, typerä vesisade :P




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!