Se. Olen. Minä.
Tiesittekö?
Kautta aikain olen ollut ihan mahdottoman hajamielinen, tai "unta ja pierua" kuten eräs nimeltämainitsematon Kerttu-mummu edelleen meikäläistä nimittää. Ei muista neiti ottaa koulukirjoja mukaan, ei mennä pianotunneille ja toisinaan olen jopa unohtanut laittaa kengätkin jalkaan – huristelin kouluun pelkissä aamutossuissa.
Ala-asteen reissuvihossakin lukee Päivi-opettajan terveiset, että Hannele on kiltti ja mukava tyttö, mutta voi kun se
edes joskus muistaisi
jotain.
Luulisi että kun nainen kasvaa, niin järki ja muisti kasvaisi siinä mukana. Mutta eipä se kasva, ei – eräänkin kerran olen unohtanut laukun huoltoasemalle pitkällä ajoreissulla, mennyt solariumin jälkeen miesten pukuhuoneeseen ja unohtanut avaimet, lompakon, puhelimen, kameran, villatakin, vaihtokengät ja oman pääni kotiin tai jonkun toisen kotiin.
Mies on yrittänyt kouluttaa meikäläisestä Muistajaa tai ainakin edes jonkinmoista järjestyksen ja kunnon ihmistä. Hermohan siinä menee silläkin raukalla. Siksipä olen jälleen ajatellut tsempata.
Katsokaas on se aika vuodesta, kun tolkun ihmiset ostavat itselleen kalenterin. Ajattelin kokeilla samaa. Vaihtoehtoina seuraavat:
More to Love -tyttöjen kalenteri on tänä vuonna ihan MAHDOTTOMAN HIENO! Pidän myös sen sisällöstä, sillä se kehottaa unelmoimaan – toisaalta tällaisille haaveilijoille ei ehkä paras vaihtoehto. Pitäisi oppia pitämään pää järkevänä.
Noa Bembibren suunnitelema seinäkalenteri on kaunis ja miellyttää esteetikon silmää, mutta varsin epäkäytännöllinen, sillä tolkun ihmiset kantavat kalenteriaan mukana kaikkialle.
Etsy on jokanaisen aarreaitta, mutta valitettavasti suurin osa on liian söpöjä ja liian epäkäytännöllisiä. Esimerkiksi nuo yllä olevat ovat liian pieniä, menevät heti hukkaan ja ovat kalenterin sijaan muutes päivyreitä. Eihän tässä nyt palstatilasta ole puute, vaan lähinnä kaivataan päivämääriä ja tiukkoja aikatauluja.
Mutta tämä! Tässähän on ajatusta – pieni (eli mahtuu kaikkialle) ja pinkki (näkyy kaikkialle).
Nyt pitäisi enää muistaa kirjoittaa tuonne jotain muistettavaa. Ja pitää sitä mukana. Ja vielä katsoakin sinne aika ajoin *huoh*.
<3 Hannele
Ps. Ai niin – unohdin kamerani Pohjanmaalle, joten toivotaan, että keksin tavan ottaa kuvia blogiini..
Pps. Sinänsä huonomuistisuudessa on jotain hyvääkin, vaikka pääasiassa se aiheuttaa itsellenikin paljon mielipahaa ja harmia, kun kaikki on aina hukassa ja kakassa. Kun on tottunut siihen, että arki heittää joka tapauksessa härän pehvaa jossain vaiheessa päivää, on onnistunut kehittymään hitusen hyvähermoisemmaksi ja selviytymään karatekid-tekniikalla yllättävistäkin esteistä.
Esimerkiksi viime viikolla saapastelin silmälääkäriin vääränä päivänä, enkä edes raivostunut (en edes sille vastaanottovirkailijalle, joka oli ilmoittanut minulle väärän ajan), vaan olin edelleen hyvällä tuulella turhan reissun tehtyäni. Koska sitähän sattuu. Joku toinen olisi kuitenkin voinut saada raivarit, joku sellainen Tärkeiden Asioiden Muistaja, jolla lukee aina kaikki kalenterissa ISOLLA ja vielä viivat alla ;).
