sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hormoniaknea? Dui-kasvohoidon tuloksia!

Lupasin kertoa enemmän dui-kasvohoidon seurauksista ja sen tehosta hormoniakneen.

Koska kasvojani käsiteltiin aikalailla (lue= finnejä puristeltiin niin maan perkuleesti, au), oli ihoni melko punainen hoidon jäljiltä. Paranemisen jälkeen alkoivat kuitenkin kissanpäivät, sillä ihollani ei ollut kerta kaikkiaan mitään epäpuhtauksia – jopa mustapäät ym. häipyivät tykkänään.

Raportin hoitopäivänä kokemuksen jälkeen löydät täältä. 



Mukaani sain vielä pieniä näytteitä tuotteista, joilla minun tulisi ihoani hoitaa. Tuotteet olivat todella riittoisia, vaikka todella sain mukaani vain pienet näytteet. Hoitaja totesi, että näytteiden antamisesta ei ole hyötyä, jos niitä voi testata vain yhden kerran ja tottahan hän turisikin.

Kidutuspenkki. Onneksi tuloksiakin tulee. 

Ihana, kaunis ihoni oli jo arkipäivää, kunnes kappas vallan takapuolipäivät alkoivat again. Kuukautiset perkule. Nyt otsani ja leukani ovat jälleen ihan kamalassa kunnossa. Voipi olla, että jos tämä ei kohta helpota, suuntaan hoitoon jälleen. Yksi hoito maksaa noin 100 euroa ajasta ja hoitotyypistä riippuen, joten onpas aika kurjaa, jos tästä tulee jokakuukausittainen tapahtuma. *huoh*. Toisaalta kuten monissa muissa kasvohoidoissa, myös dui-hoidoissa suositus on noin 5 kerran sarjana.

Jos kaipaat pikaista apua ihoosi, kannattaa kokeilla dui-hoitoja. Se ei todellakaan ole kaikkein rentouttavin kokemus, sillä etenkin alkuvaiheessa sat-tuu mutta toisaalta no pain, no gain ;).  Lisäksi voi käydä juuri kuten minulla, eli iho on seuraavan kierron jälkeen taas hurjassa kunnossa.

Toimii myös myös muuten heleyttävänä ja ihon kuntoa parantavana hoitona, eikä silloin kaiketi ole erityisen kivulias.

Itse kävin täällä, mutta duita on tarjolla myös muissa hoitoloissa. Lämpimät suositukset siis! Ja maksoin hoidot omasta pussistani.

<3 Hannele

Ps. Näytössä pyörähti ihan mukavasti porukkaa, jesh. <3

8 kommenttia:

  1. Voi että on kyllä harmi kun ihon takia pitää kärsiä :/ itellä vieläki aknearpia ja finnejä varsinkin kerran kuukaudessa kukkii. Sillon kun olin joku 16 menin valoimpulssihoitoihin joka kyllä vähensi aknen syntyä :) nykyään on kyllä iho paremmassa kunnossa mutta ootan sitä päivää kun noita paakkuja ei naamaan tuu eikä meikkiä tarvis käyttää yhtä paljon :)

    http://fashionbeautymylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei nuorempana ole ollut kerrassaan mitään iho-ongelmia, mutta nyt vanhemmiten on ihoni alkanut kukkia. On kyllä melkoinen murheenkryyni. :/

      Poista
  2. Edellisen postauksen perusteella jo suunnittelin varaavani ajan tuollaiseen hoitoon. Saas nähdä milloin itse ehdin moiseen, mutta tosi kiva kuulla, että sulle hoidosta oli edes hetkeksi apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää mennä kyllä uudestaan ja sitten vain pitää peukkuja kuukautisten aikaan :D

      Poista
  3. Anonyymi9/24/2012

    Helpottaa kyllä kämppästressiä kun löytyy ihmisiä, joita se kiinnostaa :) Meidän ostajaehdokaspari vetäytyi just pois, olivat tulleet siihen tulokseen että tää on heille liian pieni. No, nyt sit hirveellä kiireellä uutta matoa koukkuun, tänään tehtiin jo esisoppari uudesta kämpästä, joten viimestään joulukuuhun mennessä pitäisi päästä tästä edellisestä eroon :S :S Ahdistavaa.

    Peukkuja pystyyn myös teidän asuntokaupan etenemiselle :)

    - Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tosi ikävää tuommonen :/. Toivottavasti löydätte ostajan mahdollisimman pian!

      Poista

Kiitos kommentistasi!