perjantai 14. syyskuuta 2012

Mää rakastan sun blogia kuules!

Sain I love your blog -tunnustuksen tänään Marjo Peeltä, mutta olen saanut sen jo ennen tätä Sigiltä, Eleltä,  Kristalta ja Sofia ja Heidiltä, jonka blogia en nyt jostain syystä enää löydäkään? (eli Heidi huudahdathan, jos satut näkemään tämän puutteen). Edit: 15.9 – myös ihanainen Domi on antanut minulle saman tunnustuksen.



Pakkohan tällaiset iloiset tunnustukset on jakaa eteenpäin (okei, vaikkakin vähän hiukkasen jälkijunassa ;) ). 

Aika paljon olen täällä suosikkiblogejani kertoillutkin, joten otan nyt hieman uusia kamuja kehiin. Nämä ovat kaikki hieman uudempia tuttavuuksia, mutta kuulkaas sitäkin viihdyttävämpiä.

Sofiasfina – Kaunis ja ihanan reipas Sofia taitaa tyylin salat ja inspiroi pukeutumisellaan ainakin itseäni.

Place for Dreams, jossa Celina esittelee muuten ihanan taidokkaita kampauksia ja kuvaa kauniita kuvia.

Black. bling. White. – Tanja H. on jokaisen morsmaikun ehdoton seuralainen alttarille matkatessa, hirmuisen mukavan oloinen ja asiantunteva hääsuunnittelija.

Strictly Style – Kaunis ja herttaisen oloinen Mrs. V, joka viimeistään osoittaa hienosti, että tyyli ei kuole äitiyden myötä (eikä korkkareitakaan tarvitse nakata romukoppaan) – kaikkea muuta!

Adalmina's Secret -blogin Adalmina, jolla on enemmän kuin hurjasti silmää tyylille ja kauneudelle. Jos yhden blogaajan voisin hommata suunnittelemaan tulevaa kotiamme, se olisi ehdottomasti Adalmina. 

8 kommenttia:

  1. HUUDAN täällä :) Mä laitoin sulle sähköpostiin kutsun mun blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvähyvä, saa linkitykset kuntoon :)

      Poista
  2. Haah, määkin laitoin sulle nääs jossain vaiheessa parikin tunnaria ,) Olen itse aika huono näiden kanssa, mutta joskus "vaivaudun" niihin reagoimaan.. heheh .) Kuten esim. Blackblingwhite:n Tanjan tunnariin lähes puoli vuotta myöhässä, hyvä minä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, anteeksi! Olen niin harvapää ja sitten kun näihin en ole tosiaan reagoinut ajoissa... Lisään sut nopsaan tuonne :)

      Poista
    2. Tässähän oli se "idea", että määkin kattos nääs unohrin ihan täysin tuon Tanjan, kunnes sain uusia vastaan ,) *naurua

      Poista
  3. Kiitos ihana tunnustuksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä, kiitos itsellesi ihanaisesta ja inspiroivasta blogista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!