keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Raskausviikko 25

Masukuvia on toivottu ja koska valokuvaus on nyt niin kovin haastavaa, päätin raportoida välivaihetta jälleen tällaisilla maailman ankeimmilla Photobooth-harmaakuvilla.

Tänään alkoi raskausviikko 26, eli käytännössä 25+0. Vauva painaa oikein suuren karkkipussin verran, eli 650 grammaa ja raukalla on pituutta päästä peppuun vasta 21 senttimetriä.

Palasin tänään pitkän tauon jälkeen töihin talviloman sun muiden jälkeen ja mahani on kuulemma pullahtanut hetkessä ihan mahdottoman paljon. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.

Vatsani on aivan ehdottomasti poikamaha, sillä vyötärö on vielä siellä missä se oli silloin joskus (eli siis kyljen kaaret ovat tallella), mutta mun vatsani on kuin kiitorata – pitkä ja voimakkaasti eteenpäin työntyvä pasuuna. Jos katselee suoraa takaa, en näytä lähelläkään niin suurimahaiselta.

Sivultahan minkäänmoisia vyötärölinjoja ei todellakaan ole näkyvissä. Tai on, jos vyötäröksi lasketaan ihanaisen kaareva möykky. <3


Olo on nyt kaikkinensa hyvä, kun järkyttävät liitoskivut ovat loppuneet. Raskauden aikana lantion luut ilmeisesti pehmentyvät ja siirtyvät (!), mikä voi sattua aika todella paljon, jos sinulla on yliliikkuviin niveliin taipumusta. Kipu alkoi häntäluusta ja hetken päästä en voinut istua, en maata ja lopulta käveleminenkin oli silkkaa tuskaa. Tämä onneksi loppui kuin seinään muutaman viikon kuluttua ja nyt vointi on ollut vallan mainio.

 Painokin on noussut vasta muutaman kilon, vaikka sitä ei ehkä kuvan perusteella uskoisi :D. Neuvolatäti erehtyi sanomaan viime käynnillä, että ihan voit hyvillä mielin vetää vähän nisua ja mäkkäriäkin naamariin – saattaa olla että lomalla olen hitusen liian kirjaimellisesti ottanut tämän neuvon, seuraavaa punnitusta odotellessa... ;)


Ei meinaa emäntä ja maha mahtua enää samaan kuvaan, mutta olihan täällä mun naamakin, tättärätää:


Ja tää pahuksen finniystävä, rasittava tyyppi, tättärätää:


Ruokavaliosta toden puhuakseni olen syönyt pääasiallisesti niin sanottua "oikeaa ruokaa", eli käytännössä sitä, mitä äiti syötti silloin joskus. Jostain syystä peruna, porkkana ja ruisleipä maistuvat parhaiten tässä raskaudessa, mutta herkkuhetkiäkin on ollut ehkä hitusen liikaa nyt viime aikoina, tunnustettakoon tämä... ;) Vihreä salaatti sen sijaan ällöttää edelleen, tuoreyrteistä puhumattakaan.

Kaloreita en missään nimessä tarkkaile, painon kuuluu nousta, sen sanoo terve järkikin. Kuitenkin lomalta paluun jälkeen on varmaankin pakko tarkistella mikä siellä suussa mässyttää, sillä liika herkuttelu ei tee hyvää vauvalle (eikä kyllä äidillekään).

Liikuntaa oman jaksamisen puitteissa olisi myös tarkoitus jatkaa loppumetreille, toivottavasti siihen on mahdollisuus. Vielä jaksan hyvin kävellä työmatkat, vaikka mukana onkin jo melko lailla puuskupuh-meininkiä :D.

Ihanaa iltaa sinne!

<3 Hannele

16 kommenttia:

  1. täällä ruokailun suhteen aika sama meininki, perunaan on tullut suorastaan himo (kunhan sitä ei kypsennetä uunissa), normaalista poiketen porkkanakin uppoaa kypsennettynä oikein hyvin ja ruisleipä on ruvennut maistumaan kun löysin uudelleen entisen suosikkini, revityn. namilinja on päässyt löystymään viime viikkojen aikana kun muukin kuin kylmät hedelmät on ruvennut uppoamaan, mutta ainakin toistaiseksi (15+5) paino on vain laskenut. eikä näillä liikakiloilla tarvisikaan nousta.
    tuo mekkosikin on ihanan herkullisen värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko kiittää! Onkohan teillekin tulossa minimies, kun ruokavalio kuuulostaa niin tutulta? ;)

      Poista
    2. Saa nähdä, vielä pitäisi kuukaudenpäivät malttaa ultraan :)

      Poista
    3. Hehee :). Jos vanhaa kansaa uskominen on, niin pottu tietää poikaa, mutta toisaalta ne vanhat tyypit ei oo kyllä ikänään mitään tiennyt, että...

      Käyhän sitten kertomassa, kumpi siellä potkii!

      Poista
    4. hih, minimieshän se siellä monottaa menemään :D täytyy pitää mielessä (toivottavasti) tulevia raskauksia silmällä pitäen, josko ensimmäisten kuukausien ruokamieltymyksistä saisi osviittaa sukupuolesta :D

      Poista
    5. Jee, teillekin tulee siis pieni poika! Onnea hirmusti :). Minimiehet on ihania. Ja tytötkin. Tuolla Facebookin puolella kommentoinkin just, että tää on niin ihana peli, kun kummallakin arvalla voittaa <3.

      Poista
  2. Mää en kestä..Ihana maha <3 <3 Ihana sys. Ja vähä sun tukka on kasvanu. Ja vielä marisit, että leikattiin liikaa. Tonttu. Join kaks siideriä papereiden kunniaksi saunassa. Pahoittelen tästä johtuvia kirjotusvirheitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana sys.

      Ja kuuleppas, se LEIKKAS sitä ihan hulluna – mun hiukset oli kauttaaltaan about vyötärölle. Mur. Ja siideriä pitää juodakin, jos on saanut urakan päätökseen :). Mää tykkään.

      Poista
  3. Niin, ja vähä oot kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoo puolueeton pikkusisko ;D

      Poista
  4. Hienosti se maha kasvaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kasvaa! Jee :D. Tosin vähän hirvittää, että kuinkahan hillitön siitä onkaan tulossa, kun on vielä kolme kuukautta aikaa kasvattaa...

      Poista
  5. Ihana masu ja ihana sinä! Näytät ihan superkauniilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Kauniisti sanottu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!