torstai 27. helmikuuta 2014

Raskausajan kotijumpat

Nyt kun ikävät liitoskivut ovat olleet monta viikkoa poissa (kiitoskiitoskiitos), olen pyrkinyt harrastamaan liikuntaa mahdollisimman paljon, sillä liikunta tekee hyvää niin minulle kuin pienelle kullallenikin. Omat rajat on tietysti muistettava ja on paljon, mitä ei voi enää tehdä – kuten juosta – mutta onneksi hikoiluttavia lajeja löytyy myös hieman kevyempinä versioina. 

En ole pahemmin ehtinyt salille, joten kuuden kilon kahvakuula ja käsipainot ovat toimineet apureina. Lähinnä olen kiinnittänyt huomiota selän ja käsivarsien treenaamiseen – kohta kun saa melko reippaasti uusia lihaksia hyödyntää. Lisäksi kevyt peruskyykky on hyvä treeni alavartalolle, tosin siinä on huomioitava ettei masu jää puristuksiin (ah ja toisinaan ihan pelkkä kenkien pois ottaminen käy kunnon tehotreenistä – tsiisus mitä hommaa! Onneksi kohta alkaa ballerinakausi :D). 

Voisin myöhemmin tehdä teille ihan omat postaukset näistä lihasliikkeistä, mikäli ne kiinnostavat? En tosiaankaan ole mikään liikunnan ammattilainen, eli muistakaa että nämä ovat vain yhden tulevan äidin vinkkejä toiselle. Tärkeää on huomioida oma vointi ja jaksaminen, eli hampaat irvessä treenaaminen on nyt pakko unohtaa...

Perussääntönä etenkin näin kolmannella raskauskolmanneksella on, että hikoilla ja hengästyä saa, mutta sykkeen olisi kuitenkin pysyttävä suht alhaisena. Eli jos hengästytte niin paljon että ette voi puhua, on hyvä pitää taukoa. Samoin kaikki mahdolliset kivut, huimaukset, säryt ja supistukset ovat merkki sille, että kannattaa hiljentää vauhtia ja lopettaa homma kesken. 

Kotijumppavideoita raskausajalle
Reippaan kävelyn ja lihaskunnon treenaamisen lisäksi olen hyppinyt Youtubesta löytyvien kotijumppien tahtiin. Tässäpä muutama suosikkini!




Tämä seuraava on hitusen vauhdikkaampi, eli muistakaa kuulostella oloanne :). 




Tarakkapeppua voi havitella myös masun kanssa! Näitä liikkeitä voi hyvin tehdä vaikkapa telkkarin edessä sitten, kun ne on oppinut :). 



Itselläni lähti eilen viikko 29 käyntiin, toivon kovasti että voisin vielä hyvän aikaa nauttia liikunnan iloista, jännityksellä odotan milloin se loppuu. Pidetään peukkuja puolin ja toisin, 

<3 Hannele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!