torstai 20. helmikuuta 2014

Seitsemän maanantaita

Kuvitelkaas, enää seitsemän maanantaita ja minun on aika vetäytyä odottelemaan täyttäjää näille pikkutöppösille...

Kuva: DMK Photography
Suloiset porosaappaat ovat joululahja isosiskoltani Heidiltä – eivätkös olekin aika ihanat? :) Kesällä noille ei ole vielä käyttöä (ja ovathan ne liian isotkin vielä silloin), mutta marraskuun saapuessa pikkumies saa koipiinsa niin komeat porotossut <3.

Kuva: DMK Photography

Jään äitiyslomalle huhtikuun alussa ja ajatukset ovat jo siirtymässä hiljalleen kotiin. Monet sanovatkin loppuraskauden aiheuttavan oikosulun aivoissa: haluaisi keskittyä vain omaan itseen ja tulevaan pikkuiseen. 

Olen hitusen työnarkomaani ja nautin työstäni paljon, siksi kotiin vetäytyminen tuntuu oudolta – vaikkakin ihanalta. Olo on nyt raskausviikon 28 kynnyksellä jo vähän hutera, väsymys näkyy päälle ja uusi ystäväni hengenahdistus on suurentuneen vatsan vuoksi tullut kaverikseni oikein urakalla.  Silti työmatkat taittuvat taas kävellen, vaikka meno onkin hidastanut. 

Äitiysloman alkaessa on aika keskittyä enemmän myös teihin lukijoihin: Onko mielessä siis postausideoita tai toiveita, kysymyksiä tai kiusauksia josta haluaisitte jutella?

<3 Hannele





4 kommenttia:

  1. Anonyymi2/20/2014

    Olisi kiva kuulla tarkemmin hankinnoista, joita olette vauvaa varten tehneet tai jättäneet tekemättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaanpas korvan taakse! :)

      Poista
  2. Anonyymi2/21/2014

    Melkein samoilla viikoilla ollaan ja mulla jo paniikki iskenyt kerkiänkö tehdä kaiken mitä pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mulla ei ole paniikkia – vielä. Periaatteessa kaikki oleellinen on hankittu itkuhälyttimestä rattaisiin, mutta odottelen muuttoon asti että voin käydä hakemassa hankintani tänne kotiin. Pienemmät jutut toki löytyvät, kuten rintapumppu jne., mutta rattaat ja sänky ovat vielä kaupassa piilossa muuttomiehiltä.

      Mitä kaikkea sun pitäis ehtiä ennen vauvan syntymää? Onkohan mun listani jotenkin puutteellinen? :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!