lauantai 1. helmikuuta 2014

Hoitolaukku

Blogin puolella on ollut taas pitkään, pitkään hiljaista – pahoittelut siitä. Bloggaaminen on tuntunut jotenkin ylitsepääsemättömän haastavalta, arvatenkin väsymyksen ja pimeän talven vuoksi, sillä valon puute tekee kuvaamisesta hankalaa ja ilman omia kuvia on taas ikävä kirjoitella.

Buu.

En sano että yritän parantaa tapani, koska... Noh – en halua tehdä bloggaamisesta jotain mitä minun on pakko tehdä, vaan haluan että tämä pysyy mukavana harrastuksena. Jahka inspiraatio iskee (lue= tulee kevät), uskoisin tämän helpottavan aika lailla.

Raskaus on edennyt viikolle 25 – miten tämä aika voi kulua näin hurjaa vauhtia? Emme ole vielä pahemmin hankkineet edes vauvalle mitään, joten tässähän tulee kiire. Vaunut on onneksi varattu (niistä lisää myöhemmin), sillä vaunujen hankinta on ehdottomasti lapsen tekemisen haastavin osuus – trust me.

Sen sijaan hoitolaukun hankinta on aika kivaa ja sen minäkin osaan...

En halua laittaa hoitolaukkuun paljoa rahaa, vaikka muutama tyyriimpi vaihtoehto listaltani löytyykin. Kelpuutan ne mukaan lähinnä siksi, että ne ovat nahkaa ja sen verran katseen kestäviä, että menevät ehdottomasti arkikäytössä vielä vauva- ja tenavakauden jälkeenkin. En halua muutenkaan ostaa hoitolaukuksi laukkua, joka näyttää ihan hoitolaukulta – yöh. :D

Tällä hetkellä ykkösenä on Babymell Ella Changing Bag, jonka reipas raitakuosi ja konjakinväriset yksityiskohdat ovat ihanan raikkaat ja klassiset. Veska on pyyhittävä niin sisää kuin ulkoakin, mikä on tärkeää hoitolaukun ollessa kyseessä, lisäplussaa myös monesta pikkutaskusta, jonne äiti voi sopivasti hukata kaiken mahdollisen tarvittavan. Hintaakaan ei ole kuin 60 puntaa (eli, mitäs se tekee – 73,05 euroa).





Toisena listalla on hitusen tyyriimpi PacaPod Mirano, joka sopisi myös siipan käteen. Tässäkin klassisuus ja käytännöllisyys lyövät kivasti kättä keskenään, lisäplussaa androgyynistä asenteesta.




Storsakin Caroline -laukun väri miellyttää ja ulkomuotokin 10+, vai mitä? Hyvä vaihtoehto ja tuo kivasti väriä mamman asuun. Tilaihmeeksi mainostettu monitoimilaukku sisältää muiden ehdokkaiden tapaan runsaasti pieniä lokerikkoja vauvatarvikkeille, minkä lisäksi tuonne mahtuisi mukavasti läppärikin mukaan, jos sille on tarvetta. Pinta on mainospuheen mukaan helppo pyyhkäistä puhtaaksi niin sisältä kuin ulkoakin. Tältä mammalta lisäplussaa laukun etuosan pienille säilytyslokeroille, joihin voi kätevästi laittaa usein tarvittavia asioita käden ulottuville.





Ja sitten sille Jos vihtisin panostaa -listalle. Tämä monessakin blogissa esillä ollut Storsak Elizabeth -hoitolaukku. Kaunisjaihanajahimottava, muttaaaaaaaaa – en tiedä haluanko hommata kakkavaippoja varten 250 euron laukkua? :D








Mikä teistä on se kaikkein kaunein ja toimivin?

Hankintalistaa on vaikka ja kuinka, voisin myöhemmin tehdä siitä postauksen, mikäli kiinnostaa? Yllättävän paljon kerääntyy tavaraa pienelle ihmiselle, vaikka ostaisi vain sen välttämättömän. Miten minityyppi voikaan tarvita niin paljon, vaikka tavarakin tulee äidin utareesta, en tajua.

Pus.

Hanettaja

12 kommenttia:

  1. Anonyymi2/03/2014

    Lapsettomuudesta kärsivänä, huumorintajuttomana ihmisenä olisin aika tyytyväinen siihen, jos vaunujen valinta todella on lasten "tekemisessä" se hankalin osuus. Jokseenkin ajattelemattomasti todettu, sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää jos pahoitin mielesi, se ei ollut tarkoitus. Itsekin yritin lasta kauan, joten tiedän että asia on kipeä ja silloin kun se painaa mieltä, voi pienempikin kommentointi aiheuttaa pahaa mieltä.

      Kommentti oli kuitenkin tarkoitettu huumorin kukkaseksi, voi olla että olin ajattelematon, pahoittelen sitä. Voimia sinne sinulle ruudun toiselle puolen ja kaikkea hyvää.

      Poista
  2. Mun mielestä eka on aika kiva. Laita mahakuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eka on kiva. Ja toka. Masukuvia tulossa kyllä, vänta lite :D.

      Poista
  3. Anonyymi2/04/2014

    Sikäli komppailen ekaa anonyymiä, että tuntuu pahalta kuulla vaunujen valinnan olevan hankalin osuus. Ymmärrän, että postaus ei ollut tarkoitettu loukkaavaksi ketään kohtaan, ja että toki raskaudestaan ja siihen liittyvästä hössötyksestä saa myös nauttia. Haluaisin vain yleisellä tasolla muistuttaa, että lapsettomuus ja "pitkään yrittäminen" eivät välttämättä ole toistensa synonyymit, ja sellaiselle, joka ns. oikeasti kärsii lapsettomuudesta on aika rankkaa kuulla lohdutuksena kommentteja tyyliin "tiedän, miltä se tuntuu, koska itsekin yritettiin lähes vuosi." Omassa ystäväpiirissäni on todella harvassa ne, jotka ovat tulleet kertalaakista raskaaksi, eli on enemmän sääntö kuin poikkeus yrittää pidempään. Luulen, että aika monilla on nykyään niin (tästä taisi olla ihan tutkimustietoakin, eli ikä, ympäristötekijät, lääkejäämät jne. vaikuttavat). Sitten on myös meitä lapsensa menettäneitä, joita kouraisee mm. unettomista öistä ym. valittaminen aika syvältä, koska itse tekisi mitä vain, jos olisi saanut lapsensa pitää.

    Halusin vain tuoda tämänkin näkökulman esiin. Silti toivon sinulle onnea odotukseen ja että kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kommenttisi hyvin. En voi kuitenkaan kirjoittaa jokaista postausta ja jokaista kommenttia pohtien, mitä joku voi siitä ja tästä ajatella, valitettavasti. Jos vaikka kirjoitan ruokavaliosta ja esim. laihduttamisesta, saatan vahingossa loukata syömishäiriöstä kärsivää tai vakavan ylipainon kanssa kamppailevaa ihmistä. Voi kun se menisikin niin, ettei kukaan vahingossa tahattomasti kirjoittaisi mitään toista ihmistä tahattomasti loukkaavaa.

      Ja voisin huomauttaa, että et tiedä minun tiestäni lapsen yrittämisen osalta mitään. Vaunukommentti oli heitto lähinnä sen puolesta, kuinka absurdiksi niiden valinta ja hifistely on mennyt, ei sen puolesta että lapsen saaminen ja raskaus olisivat itsestäänselvyyksiä. Tiedän todella, että lasten saaminen ei ole kaikille mahdollista.

      Pahoitteluni edelleen niille, jotka pahoittivat mielensä vaunukommentista.

      Poista
  4. Anonyymi2/04/2014

    En väittänytkään tietäväni lapsen yrittämisen tiestäsi. Siksi kommentissani lukeekin: "yleisellä tasolla." Mutta eikö se, että olet tällä hetkellä raskaana, tavallaan kerro siitä, että lapsettomuus ei ole kohdallasi pysyvä asiaintila?

    Ymmärrän toki, ettei kaikkien tunteita voi blogitekstissä ottaa huomioon. Oma kommenttini sisälsikin laajempaa pohdintaa kuin vain tuohon vaunukommenttiin takertumista. Minusta on tärkeää nostaa myös tämä näkökulma esiin senkin uhalla, että se saattaa tuntua jonkun mielestä kurjalta. Vaikka kaikkia ei voi miellyttää, voi kenties miettiä, mihin sävyyn asioista kirjoittaa. Ilmeisesti näemme asian kuitenkin eri tavoin, joten lopetan kommentointini tähän, ja toivotan hyvää jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa tuosta näkökulmasta, pidän sen mielessä myös tulevaisuudessa :). On hyvä että teksteistä tulee palautetta, koska tosiaan voipi törppöillä huomaamatta ja on hyvä huomio, että tuo oli ehkä hitusen huono vitsi - osuu vyön alle, vaikka ei ollut tarkoitus.

      Mukavaa päivää sinne ja kiitokset kommenteista :).

      Poista
  5. Anonyymi2/04/2014

    Itsekin kauan jo mieheni kanssa lasta yrittäneenä ymmärsin täysin heittosi vaunujen hankkimisen vaikeudesta enkä kokenut sitä mitenkään loukkaavana!Mutta ehkä meitä sitten on niin moneen junaan :-)

    Ja ihana oli huomata,että olet "palannut" blogin pariin!Onhan tätä odotettukin :-)


    t. R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että olet palannut takaisin lukijaksi, vaikka tämä pahainen bloggaajaeukko on ollut ihan toivoton. Buu minä :D.

      Poista
  6. Lapsettomuus silloin kun lapsia haluaa sekä lapsen menetys ovat varmasti rankkoja asioita, myötätuntoni kumpaiseenkiin ryhmään kuuluville. Oma lapsettomuus ei saisi kuitenkaan olla asia, jonka varjolla kukaan muu ei saisi julkisesti iloita omasta raskaudestaan tai lapsestaan, laskea välillä jopa vähän leikkiäkin tai valittaa siitä että väsyttää kun vauva valvottaa. Jos raskauteen ja lapsiin liittyvät asiat ovat itselle kovin kipeitä ja tietää että loukkaantuu helposti, on parempi jättää lukematta sellaiset blogit joissa kirjoitetaan elämästä lapsen siihen mukaan tullessa.



    Kaikkea hyvää odotukseen ja tulevaan äitiyteen Hannele - iloitse ja nauti odotuksesta ja äitiydestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos N! Sekä toivotuksista että kommentista :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!