tiistai 13. elokuuta 2013

Ritu-mummu

Yleensä keskityn blogissani elämän vaahtokarkkeihin ja herkullisiin puoliin, mutta tänään sellaista aihetta on vaikea löytää.

Viikonlopun onnen ja ilon jälkeen saimme tänä aamuna suru-uutisen: pitkään sairastellut mummuni siirtyi toiseen maailmaan tänä aamuna. Vaikka tätä uutista on osattu odottaa tulevaksi, leikkaa se silti surulta vain sen pahimman terän. Kuolemaan on niin vaikeaa valmistautua.



Mummu oli todellinen tehopakkaus, joka jätti jälkeensä kymmenen lasta ja järjettömän määrän lapsenlapsia. Vasemmalla kädellä tuli hoidettua lehmät ja talo, toisella lapsikatras. Kaunis nainen, jolla oli vahva luonne ja kaupungilla hänet tunnettiin teräsnaisena, joka sanoi asiat suoraan. Ritu ei turhia jahkaillut.

En voi kuin toivoa, että olen perinyt mummulta edes puolet siitä voimasta, joka hänen sisällään jylläsi.

On niin outoa että Ritu-mummua ei enää ole. Alussa kirjoitin, että tämä postaus ei kerro elämän parhaista puolista, mutta sehän oli täyttä fuulaa – mummu oli taatusti vaahtokarkkia parhaimmillaan.


Jo saapui taivaan enkeli, nosti syliin väsyneen, 
pois kantoi äidin hiljaa,

vei rannalle rauhan veen,
oli lähtijä valmiina aivan ja odotti noutajaa,
oli avoinna ovi jo taivaan,jossa rakkaat odottaa,
me jäämme vain kaipaamaan

<3


13 kommenttia:

  1. Kaunis postaus, vaikka uutinen ikävä olikin.

    Otan osaa, läheisen ihmisen menettäminen on hirveän raskasta, oli se sitten odotettavissa tai ei.

    VastaaPoista
  2. Voi surkunen... :( Otan osaa rakas <3

    VastaaPoista
  3. Otan osaa suruun. Voimia!

    VastaaPoista
  4. Voimia suruusi ♥

    VastaaPoista
  5. Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruusi <3
    Itselläkin nämä fiilikset pinnassa vieläkin, vaikka mummon kuolemasta onkin jo yli vuosi :( Ikävä on valtava.

    VastaaPoista
  6. Osanottoni suruun. voimia <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille. <3 Sanat lämmittävät niin paljon täällä ruudun toisella puolen. <3

    VastaaPoista
  8. Osanottoa täältäkin sylintäydeltä! Luopuminen on niin haikeaa, ja mun äiti aina sanoo, että me elävät jäämme ikäväämme itkemään, poismenneellä on kaikki nyt hyvin. Ja totta se on. Jaksamista työhön surun keskelle!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä ja voimia teille kaikille mummun poismenon johdosta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!