tiistai 5. maaliskuuta 2013

Juoksukausi alkaa kahden viikon päästä!

Oioi, kahden viikon päästä luvataan nollakelejä, jonka jälkeen lumet sulavat ja jäät lähtevät.

OI ONNEA. Ilmeisesti vasemman jalkani eilen kirjoittama vetoomus herätti kevätneidon horroksestaan ;D.

Olen saanut pidettyä kuntoilutahtiani varsin hyvin yllä, mutta liki kahden viikon sairausputki (ensin flunssaa, lihastulehdusta ja lopulta kierukaula-ongelmia) on katkaissut hyvät aikeeni. Nyt olisi aivan hillitön himo juoksukentille, enkä malta odottaa, että kevät tuo paremmat juoksukelit Helsinkiin!


Tuleva juoksuohjelmani käsittää vähintään puolen tunnin lenkin kolmesti viikossa, sekä salitreenin kaksi kertaa viikossa. Myös kehonhuoltoon on kiinnitettävä parempaa huomiota, sillä venyttelyt ovat jääneet harmillisen vähäisiksi.

Ostolistalla ennen juoksusäitä on kuitenkin vähintään uudet juoksukengät, sillä entisissä on kummassakin reiät pohjassa, sekä jonkinmoinen musalähde lenkille.. .

Spotifyn voisi tosin hankkia kännykkään uudestaan ja siihen kunnon luurit, ehkä se olisi edullisin ja paras keino hankkia puhtimusiikkia lenkille? Listasin muuten viime vuonna muutamia loistobiisejä, joiden avulla lenkki luistaa – juoksumusiikkia löytyy täältä.

Usein inspiraatiota saa myös uusilla juoksureleillä ja bongasin Adidaksen mallistosta monta ihanuutta. Nämä kelpuuttaisin mielihyvin kaappiini.

Mutta kuten sanottua, todellisuudessa tarvitsen oikeasti vain sen soittimen ja uudet, hyvät juoksukengät (ja ehkä tuon juoksutakin...). Osaatko suositella loistavia ja kaiken kestäviä popoja? Millä sinä juokset?

Ihan mahtava fiilis, kohta pääsee juoksuun! Kipeänä sitä aina hoksaa viimeistään, millainen henkireikä ja energiannostattaja säännöllinen hikoilu onkaan.

<3 Hannele

6 kommenttia:

  1. En kyllä osaa suositella varsinaisesti mitään, mutta ostin itse Niken juoksukengät. Olivat mun räpylään parhaat Intersportin myyjän tarjoamista vaihtoehdoista ja toimivat varsin hyvin oikeastikin, testattu on. Nyt vaan taas juoksukelejä odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää :). Mulle kaiken mukavuuden ja toimivuuden lisäksi ois jotenkin tärkeää, että ne on pinkit :D. Se on niin energisoiva väri ja onhan se kivaa, että on jotain nättiä kateltavaa kun puuskuttaa kuoleman partaalla ylämäessä ;D.

      Poista
  2. Hei, ootko muuten jo arponut lahjakortin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä, se on luvassa viikonloppuna :).

      Poista
  3. Mun tarttis lähteä juoksulenkille NYT mutta kun laiskottas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetäse sinäkin tuo Jillianin jumppa seuraavasta postauksesta. Oon ihan lopussa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!