tiistai 27. toukokuuta 2014

Synnytyskertomus

Synnytys oli minulle aika positiivinen kokemus, vaikka osa siitä olikin yhtä tuskaa ja olin todella kipeä. Varoitan jo etukäteen että tämä postaus on nääääääääin pitkä ja voi aiheuttaa herkimmissä ahdistusta (huomatkaa välihelpotuksena toimivat iloiset kukkakuvat ;D), eli lukeminen omalla vastuulla...

___

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai sitten ihan hullu helle, kummallisia sadekuuroja ja upea sateenkaari Helsingin yllä. Seisoskelin parvekkeella katselemassa merta ja kärsin – supistukset tuntuivat aina enemmän ja lopulta niitä tuntui jo kuuden minuutin välein. Olin varma, että tänä yönä tapahtuu, mutta aamulla olo oli jälleen normaali. 

Blääh, mikä pettymys.

Seuraavana iltana sama alkoi uudestaan. Supistukset olivat voimakkaampia kuin aiemmin, mutta tuskin voimakasta kuukautiskipua kummempia. Olin aivan varma, että tämä nyt on jälleen joku Luontoäidin ikävä puijausyritys pientä ihmislasta kohtaan, kunnes kello kahdeksalta kuului *poks* – lapsivesi meni!



Huusin miehen paikalle – hetken siinä toisiamme töllöttelimme ja kauhistusjärkytysihastuimme – nyt se alkaa. Suuntasin suihkuun ja jäin sinne oloani helpottamaan, supistukset kun voimistuivat todella nopeasti. Vesi on kyllä uskomatonta ainetta, sillä suihku vei kivulta sen pahimman terän ja auttoi yllättävän tehokkaasti – ilman suihkun tehoa supistus oli huomattavasti vaikeampi kestää. 

Kipu ei suinkaan ollut niin pahaa kuin olin kuvitellut, vaan täysin kestettävissä, mikä oli aika rohkaisevaa. Luotin hengityksen voimaan, laskin supistusten kestoa ja yritin rentoutua. Hyvällä hengityksellä, rentoutumisella ja laskemalla 20 alaspäin pärjäsi muuten yllättävän pitkään – hengittäminen auttoi rentoutumaan, rentoutuminen auttoi kipuun ja laskeminen vakuutti että vielä hetki, ja tämä yksi supistus on ohi. Ensimmäisen kipulääkkeen sain vasta hieman yli tunti sairaalaan saapumisesta, jolloin olin noin kolme senttiä auki.  

Noin yhdeltätoista illalla menimme Kätilöopistolle ja automatka sujui mielenkiintoisissa tunnelmissa – välillä lauleskelin radion mukana ilman minkäänmoista kipua, välillä huusin kettuviitanaa ja yritin hengittää (ja rähisin kuskiparalle joka ikisestä kolosta tiessä – voisko nyt Helsinki vähän panostaa tähän tienhoitoon, häh?). 

Pyysin ammeellista huonetta ja sellainen saatiin. Paha vain, ettei tarjolla ollut sydänkäyrien seuraamiseen tarkoitettua siirrettävää laitetta, joten lopulta olin sidottu sänkyyn tai seisomaan sen vieressä, enkä päässyt lukuisista aneluistani huolimatta veteen. Saapuessamme Kätilöopistolle olin kaksi senttiä auki – mikä pettymys! Matkaa olisi vielä vaikka kuinka ja kipuja oli yhä vaikeampaa kestää. Luotin edelleen ihan vain hengittelyyn kivunlievityksenä ja jossain vaiheessa kokeilin ilokaasua, joka kuitenkin oksetti sen verran, että siirryin suosiolla takaisin hengittelyyn. 



Kipu oli edelleen suhteellisen siedettävää, ei lainkaan niin kamalaa kuin olin etukäteen kuvitellut. Sain Oxanest-kipulääkettä lihakseen hieman kahdentoista jälkeen, joka helpottikin ja pystyin hieman torkkumaan.

Herätys oli ikävä – koko sali oli täynnä ihmisiä: vauvan sydänäänet hidastuivat liikaa supistusten aikana ja vointia olisi seurattava enemmän. Tämän vuoksi jouduin ei vain yhdesti vaan kahdesti todella ikävään sisätutkimukseen: selällään makaaminen aiheutti todella voimakkaita, kipeitä supistuksia ja silti oli pysyteltävä mahdollisimman paikallaan, kun vauvan päästä otettiin verinäytteitä hapetusarvon selvittämistä varten – nämä hetket tuntuivat kestävän ikuisuuden ja ne olivat ehdottomasti ne hirveimmät koko synnytyksen aikana: pelkäsin vauvan voinnin puolesta ja supistuksia tuli jatkuvasti. Kieltämättä aikamoista Manaaja-menoa ja jälkikäteen olemme miehen kanssa naureskelleet tilanteelle: Naisesta, joka pahoitteli kohteliaasti pieniä lapsivesilätäköitä lattialla muutuin muutamassa tunnissa, noh – EI niin kohteliaaksi naiseksi. Toisaalta kipu ei vieläkään ollut sitä, mitä olin sen etukäteen kuvitellut olevan ja kuvittelin pahimman olevan vielä edessäpäin.  

Manaaja-hetkien jälkeen aukesi kuitenkin taivas: tutkimukset olivat lisänneet supistusten määrää niin, että niitä tuli jatkuvasti ja ne olivat k i p e i t ä. Rentoutumisesta ei ollut enää puhettakaan, vaan keho hangoitteli kipua vastaan jännityksellä, jota oli aivan turha yrittää hallita. Avuksi sain kiireellisesti epiduraali-tilaan laitettavan puudutteen, fentanylin, joka on maailman ehdottomasti parasta ainetta ja ansaitsee vähintään miljoona hallelujaa. Kivut hävisivät melkeinpä kokonaan – tunsin supistukset, mutta pystyin rentoutumaan niiden aikana, kun vielä hetki sitten rentoutumisesta ei tullut enää mitään ja supistuksia tuli melkeipä tauotta. Fentanyl poisti kivun myös itse ponnistustilanteesta – pystyin ponnistamaan, sillä tunsin supistukset, mutta se oli oikeastaan aika mukavaa puuhaa – ei kipeää touhua ollenkaan (paitsi okei, ne vikat työnnöt... ;D).

Fentanylin ansiosta nukahdin ja kun kätilö ja lääkäri tulivat katsomaan tilannetta kello 04:45 – eli noin kahden tunnin päästä lääkkeen laittamisesta – olin auennut hieman alle neljästä sentistä täyteen kymmeneen senttiin! Voin kertoa että meillä kaikilla loksahti suu auki, Fentanyl – I love you! Tätä ei varmaankaan saa apteekista? ;D

Noin 45 minuutin ponnistusvaiheen (lue= apinanraivoison Nyt tuut ulos sieltä -hetken) jälkeen sain maailman kauneimman ja täydellisimmän pikkumiehen syliini. Tukka-poika syntyi 05:32 avosuisella tarjonnalla ja löysän napanuoralenkin läpi suureen maailmaan. Varpaita ja sormia oli kymmenen, tukka pystyssä ja tuoreet vanhemmat väsyneitä ja onnellisia. 

Jälkeisvaihe sujui aluksi kuin huomaamatta, mutta tikkien laittaminen oli lopulta yksi synnytyksen ikävimpiä vaiheita – ihan vain siksi että se tuntui kestävän ikuisuuden (ja kestikin 1,5 tuntia) ja olin jo todella, todella väsynyt. Mies muistutteli, miten tärkeää on hoitaa sekin vaihe kunnolla läpi, malta vielä hetki, mutta kärsivällisyys oli aikalailla koetuksella niin minulla kuin varmasti hoitohenkilökunnallakin (muistatteko vielä sen pohjalaisen Manaaja-naisen? Se oli paikalla taas ;D). 

Synnytyksen jälkeen olo oli pitkään heikko, koska verenpaine ja hemoglobiini olivat romahtaneet. En päässyt itse sängystä pois, koska olisin pyörtynyt siihen paikkaan. Lopulta minut vietiin lapsivuodeosastolle paareilla ja pääsin suihkuun vasta seuraavana iltana. 

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvä maku suuhun. Vaikka yön tunteihin mahtui aivan järkyttävän kipeitä hetkiä ja paljon pahoinvointia, huolehtiva ja hyvin apuna ollut rakkausmies, ehdottoman ammattitaitoinen ja synnyttäjää täydellisesti lukenut Mette-kätilö ja FENTANYL tekivät kokemuksesta niin hyvän että erityisiä pelkoja synnytyssalia kohtaan ei jäänyt. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus.

Jälkikäteen kätilö sanoi minulle, ettei muista kuulleensa ensisynnyttäjän saaneen lasta ulos avosuutarjonnassa ilman imukuppia. Synnytyksen jälkeen ottaa muuten kaikki kommentit todella, todella tosissaan ja tuo pieni kehaisu kyllä made my day (niin siis sen vauvan lisäksi ;D). <3

Jaksoiko joku lukea tänne asti? Vau! Onnittelut siitä – maailman pisin blogipostaus ikinä koskaan! :D

<3 Hannele

20 kommenttia:

  1. Kertomus luettu. <3 Onneksi kaikki meni hyvin ja saitte terveen pienen vauvan. <3 Aika hurjalta kuulostaa tuo avosuutarjonta kyllä. Omalla kohdalla epiduraali ei toiminut esikoista synnyttäessä, tollanen joku fentanyl ois kyllä ollut ihana helpotus pahimpaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, kun ei toiminut :(. Olisi ihan hirveää odottaa helpotusta, jota ei tulisikaan.

      Poista
  2. Anonyymi5/27/2014

    Mä luin ihan innoissani enkä olis valittanut vielä pidemmästä! <3 ihanaa, onnea vielä kerran! <3

    T.korinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Korinna! :) <3 Ja onnea sinnekin, pitääkin tulla katsomaan blogin puolelle miten teidän vauva-arki sujuu.

      Poista
  3. Paljon onnea pienestä! Täälä 19vuotias esikoistaan odottava odottelee omaa synnytystä kauhusta ja pelosta kankeana... Kiitos rohkaisevasta tekstistä, tämän lukeminen helpotti ehkä hitusen omaa oloa. :) Ehkä jaksan odottaa itelle positiivista kokemusta ja muistoa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, Mirka uskon että kaikki menee sinunkin kohdallasi hyvin. Kipulääkettä on mahdollista saada ja kannattaa jo nyt raskausaikana tehdä rentoutusharjoituksia ja hengitellä syvään – yritä rentouttaa erityisesti lantion, selän ja vatsan lihaksia. Kannattaa myös kokeilla miltä niiden jännittäminen tuntuu, jotta tunnistat sitten synnytyksessä mikäli jännität lihaksia – jännitys hidastaa synnytystä, rentoutuminen auttaa kehoa toimimaan kuten sen kuuluu.

      Tsemppiä matkaan! Muista että sunkin sukusi naiset on kaikki sen tehneet ja ammenna niistä voimaa – itse ajattelin matkan varrella mummujani, jotka ovat kumpikin tehneet saman ja ilman mitään kipulääkkeitä. Meistä naisista vain löytyy se voima kyllä.

      Poista
    2. Hei ja vielä lisään, että nyt raskaana ei varmaankaan kannata pahemmin vatsalihaksia jännitellä, kun masu on muutenkin vähän oudossa tilassa... En todellakaan ole mikään asiantuntija tässä asiassa, mutta näin olen kuullut :). Selän ja lantion jännityksen ja rentoutuksen tunnistaminen kuitenkin auttoi ainakin minua todella paljon.

      Poista
    3. Kiitos vastauksestasi. :) Ehkä tässä täytyy rauhoittua ja mennä eteenpäin luottavaisin mielin! Todentotta, eipä sitä ennen ole kivunlievityksiä ollu ja naiset on selvinny. ...Ehkä minäki kera kaikki mahdolliset kipulääkkeet. :)

      Poista
  4. Anonyymi5/28/2014

    Hyvin jaksoi lukea.. ;) mutta mikä ihme on avosuutarjonta?

    Terveisin, tietämätön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Noo... Minähän en itsekään ihan kunnolla ole tästä selvillä (;D), mutta yleensä vauva syntyy selkä kattoa kohti, meillä vauva oli ilmeisesti kasvot kattoa kohti, eli väärin päin. Tällaiset synnytykset päätyvät ilmeisesti yleensä imukuppisynnytykseen tai sektioon, mutta minun kohdallani näin ei (onneksi) käynyt. Sain tietää tästä vasta jälkikäteen, uskoisin että kätilö ei psykologisista syistä halunnut kertoa asiaa minulle kesken touhun...

      Poista
  5. Loppuun asti luettu, on se synnytys ja lapsen saaminen vaan sellainen ihme :) Onnea vielä :)
    Mahtavaa, että sinullekin jäi synnytyksestä positiiviset fiilikset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Lapsen synnyttäminen on kyllä aivan uskomaton kokemus, jota ei voi ymmärtää kuin sen kokemalla.

      Poista
  6. Ihan mahtia, että synnytys oli positiivinen kokemus :) teitkö muuten ennen h-hetken koittamista mitään hengitysharjoituksia tai valmistauduitko muuten kuinka itse synnytykseen? Oon pikkuhiljaa ruvennut tajuamaan että mahassa möyrivä pikkumies on ihan pian valmis ja jotenkin kai pitäisi ainakin henkisesti valmistautua koitokseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aika hyvä historia synnytykseen, koska olen harrastanut pitkään tanssia ja sen vuoksi tehnyt rentoutusharjoituksia lapsesta asti. NIiden tekeminen siis ihan ehdottomasti auttoi ainakin minua, varmasti sinäkin vielä ehdit.

      Ehkä suurin ja tärkein juttu on tunnistaa kunnolla, milloin lihakset ovat jännittyneessä tilassa ja tavallaan hengittää ne rentoutuneeksi. Eli esim. jännität selän ja lantion lihaksia ensin ja sitten hengittämällä rentoutat ne. Hyvä rentotusharjoitus (jossa poikkeuksetta nukahtaa ;D) on mennä makuulle ja ajatella ensin varpaiden olevan mahdollisimman painavat, lämpimät ja rennot. KUn olet saanut tämän kehonosan lämpimäksi ja rennoksi siirryt jalkateriin, siitä pohkeisiin ja sääriin jne. Kun koko keho on käsitelty lepäät siinä hetken ja sen jälkeen herättelet itsesi hitaasti...

      Poista
  7. Onnea pienokaisesta ja kiitos kun jaoit kertomuksesi! :) itsellänikin se edessä nyt minä päivänä tahansa ja vähän jännittää...tuosta Fentanylistä, löysin tällaisen lääkeinfosta: "Fentanylin antoa ei suositella synnytyksen (tai keisarileikkauksen) aikana, koska lääke läpäisee istukan, ja sikiön hengityskeskus on erityisen altis opioidien vaikutukselle." Oliko tuosta jotakin puhetta siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs ollut mitään puhetta, tosin siinä tilanteessa en pystynyt selittämään edes yhdestä sairaudestani puudutetta antavalle lääkärille, olin niin kipeä. Tosi hyvä pointti tuo, kiitos kun otit enemmän selvää tuosta aineesta. Aika hurjaltahan tuo kuulostaa ja LÄäkeinfossa lukee myös, ettei imettämistä suositella 24 tuntiin lääkkeen annosta.. Voisikohan lääkkeen antotavalla olla merkitystä? Lääkeinfossa lukee että se annetaan laskimoon, minulla sitä laitettiin epiduraalitilaan eli selkäytimeen...

      Poista
    2. Juu saattaa olla, jospa ne lääkärit tietää mitä tekee :)

      Poista
  8. Anonyymi6/04/2014

    Fentanyl on heroiinia vastaava opioidi. Aika hurjaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wöy. Tosiaan taitaa olla aika hurja aine – kaiken hehkutuksen jälkeen alan olla sillä kannalla, että tuosta kannattaa ottaa vähän enemmän selvää synnytykseen suunnattaessa. Osaa kun epäilyttää jo epiduraali ja voisin veikata tuon olevan vielä astetta voimakkaampi puudute. Itselläni se toimi hyvin, eikä ole mitään pahaa sanottavaa henkilökohtaisesti, mutta aika hurjaa tavaraahan se on...

      Poista

Kiitos kommentistasi!