perjantai 4. tammikuuta 2013

What Is The Stuff Dreams Are Made Of?

Haluaisin vastata otsikon kysymykseen vaikkapa sanoilla "toivo", "usko" tai "rakkaus", mutta nä'ää – se on raha. Näin ainakin jossain määrin.

Hyvin monet blogit keskittyvät rahaan ja kulutukseen, eikä siinä mitään – olenhan itsekin aivan hulluna shoppailuun ja rakastan kauniiden tavaroiden ostamista (ja omistamista <3). Nämähän eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, sillä kauniita ja laadukkaita tuotteita voi ostaa myös järkevästi, mutta hyvin usein moni sortuu päättömään tuhlaukseen ja ostaa sen tuhannen toppia ihan vain silkasta ostamisen ilosta – tai ainakin antaa sellaisen kuvan lukijoilleen.

Jotta ei mene jeesusteluksi, niin tässä tämän vuoden tammi-alen shoppailu – harkittu, toivottu ja haluttu: Guessin Belton Carryall.

On tärkeää puhua rahasta ja etenkin blogimaailmassa asiaa sivutaan kovin harvoin. Jokainen esittelee toinen toistaan kalliimpia hankintoja ja usein lukijana huomaan ihmetteleväni – miten tuolla on varaa? En todellakaan ole kateellinen, enkä ihmettele tätä pahalla, vaan silkasta mielenkiinnosta.

Olen itse ihan tavallisessa, suhteellisen hyväpalkkaisessa työssä, enkä silti ostele jatkuvasti ja järjettömästi. Minulla ei olisi siihen varaa saati halua.

Myös muodin ja eritoten laukkujen kohtelu sijoituksena saa minut ymmälleni. Monen tonnin laukku on taatusti upea, mutta se ei ole sijoitus, asunto on sijoitus. 

Luin vastikään Terhi Majasalmen Totuus taloudestasi -kirjan ja se on vaikuttanut minuun enemmän kuin aikaisemmin arvasinkaan: Olen muun muassa ryhtynyt vihdoin toden teolla säästämään ja kiinnostuin sijoittamisesta ensimmäistä kertaa elämässäni.

Ja arvatkaapas mitä? Rahan laittaminen säästöön tuntuu yhtä hyvältä kuin sen tuhlaaminen, mikä kuulostaa aika oudolta näin ääneen sanottuna kirjoitettuna.

Majasalmen mukaan jokaisen tulisi laittaa palkastaan 10 prosenttia säästöön joka kuukausi ja varakassan tavoitteena tulisi olla noin 6–24 kuukauden palkkaa vastaava summa. Tällöin voit olla taloudellisesti riippumaton, mikä taasen helpottaa elämää monella tapaa – jos jäät työttömäksi, läheisesi kuolee tai vaikkapa jääkaappi pamahtaa rikki samassa kuussa kuin koira on vietävä eläinlääkäriin tiedät, että sinun ei tarvitse syödä kaurapuuroa montaa päivää peräkkäin. Se myös antaa mahdollisuuden jättäytyä pois työelämästä hetkeksi, muuttaa aurinkorannalle useaksi kuukaudeksi tai vaikkapa kokeilla jotain aivan uutta – toteuttaa unelmia!

Kuvitellaanpa vaikka, että laitat jokaisesta palkastasi sivuun vaikka 200 euroa. Vuoden päästä summa on 2 400 euroa ja viiden vuoden päästä jo upeat 12 000 euroa. Siinä on aika mukava tavoite.

Oletteko te säästeliäitä, vai poltteleeko raha palkkapäivänä näppejä kuin viimeistä päivää?

<3 Hannele

Ps. Ihanaista viikonloppua beibet! Ihan parhautta tällaiset 3 päivän työviikot, joita edeltää 4 päivän viikonloppu. Silkkaa rakkautta, sanoisinko.

8 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä kaikki mitä tulee, myöskin menee :) mutta lähinnä koska meillä ei tuota suurempaa maallista omaisuutta oikein ollut, mutta koska olen aiemmin tehnyt töitä säästämisen ja sijoittamisen parissa, tiedän että tähän voi todella ns jäädä koukkuun ja säästäminen on tosi jees! :) parannan tapani piakkoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jännittävää ajatella, että säästämiseen voi jäädä "koukkuun". Huu. Toivoisinpa sitä omalle kohdalleni :D.

      Poista
  2. Anonyymi1/04/2013

    Meillä on tilanne, että kaikki mitä tulee, myös menee. Siis että kun kuussa jää vajaa 300€ minun ja tyttären elämiseen, ei siitä ole oikein varaa laittaa säästöön.
    Ja jottei mene ihan ruikutukseksi, isäni sentään on ollut fiksu ja kerännyt kaikki lapsilisäni aikanaan tilille ja sijoittanut osakkeisiin, jotka tuottavat kivasti :)

    Laalia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi, tuosta on tosiaan vaikea laittaa mitään sivuun :/. Majasalmen mukaan pienituloisellakin on mahdollisuus säästämiseen, mutta omasta mielestäni hän ei ole kaiketi koskaan elänyt todella_pienituloisena, koska on tuota mieltä.

      Itselläni oli sama tilanne opiskeluaikoina. Vaikea kuvitella tosiaan, että siitä olisi mitään jäljelle jäänyt. Kehotan lukemaan tuon kirjan, oli aika ajatuksia herättävä :).

      Poista
  3. Säästäminen ja ylipäätään talousasiat ovat pyörineet mielessä itsellänikin. Kun on työelämän ulkopuolella, säästäminen ei oikein onnistu. Velat sun muut laskut pitää maksaa ensin ja niistä ei ylimääräistä jää. Homma on kuitenkin mielessä ja ajan kanssa pääsee varmaan säästämäänkin. Ensin pitää opetella kuluttamaan järkevästi ja oppia olemaan tekemättä velkaa. Vaikka ylimääräistä varsinaiseen säästämiseen ei ole, siitä huolimatta kuitenkin laitan kaikki alle 50 sentin kolikot erilliseen kolikkopurkkiin eli kai sekin on jotain? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Omasta mielestäni tärkeintä on säästämisen opettelu ja siihen totuttautuminen, joten teikäläinenhän on jo pitkällä :). Kun on taas takaisin työelämässä, voi sitten säästää hitusen suuremman siivun :).

      Poista
  4. Ei varmaan tule yllätyksenä, mutta täällä on säästetty jo varmaan 10-vuotiaasta asti. Ja joka palkasta menee säästötilille about kolmasosa nettopalkasta, jolla sitten voi lyhennellä ylimääräisiä summia asuntolainaa tai pitää juurikin "pahan päivän varalle". Mä rakastan säästämistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No ei kyllä tule. Senkin kroisos! Kolmasosa on aika suuri osuus, aplodeja sinne! Voi kun itsekin joskus pääsisin moiseen, koska tosiaan olen jäänyt vähän koukkuun säästämiseen :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!