maanantai 28. tammikuuta 2013

Pestoresepti ja muut maailman parhaat kastikkeet!

Kuten aikaisemmin olen maninnutkin, olen varsin innokas kokkailija, joka innostuu etenkin perusruoan teosta – hurjemmat niperrykset jätän hansvälimäkien tuunattavaksi, mutta herkullinen arkiruoka on rakkautta ja peruspornoa parhaimmillaan. 

Marthakin sen tietää – tuoreyrteistä syntyy namia pestoa! Kuva: Martha Stewart
Arkiruoan innokkaana puolestapuhujana huomannut, että aika moni ostaa nykyään valmiina asioita, joita ei kannattaisi – samalla vaivalla ja edullisemmalla hinnalla saat itse tehtyä huomattavasti parempaa ja terveellisempää (etenkin lasagnea EI kannata ostaa pahvilaatikossa – se on pahimman luokan huijausta!).

Kastikkeet ostetaan usein valmiiksi purkissa. Pienimuotoiset empiiriset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että älkää nyt hemmetissä! Jotta voisin kannustaa teitä muitakin näiden herkkumakujen alttarille ajattelin laittaa muutaman suosikkikastikereseptini myös tänne blogin puolelle.   

Suosittelen etenkin peston tekoa itse, sillä kastiketta ei uskoisi samaksi kuin purkista tarjoiltu!

Starbakkeet maailman terveellisimmän dipin parissa – guacamole on kaunotarten superruokaa!

Pesto

Ruukullinen basilikaa
Parmesania kourallinen
1–2 valkosipulin kynttä (kannattaa ensin lisätä toinen, tarkistaa maku ja sitten vasta toinen)
Pinjansiemeniä
Loraus oliiviöljyä

1. Laita kaikki aineet kulhoon
2. Survauta sekaisin tehosekoittimella/ sauvasekoittimella
3. Maista ja lumoudu!

Guacamole

1–2 kuorittua tomaattia
2 kypsää avokadoa
Puolikas sipuli
1–2 valkosipulin kynttä
Loraus sitruunamehua
Ripaus chiliä oman maun mukaan
Suolaa
Pippuria

1. Jälleen kaikki ainekset kulhoon
2. Survauta sekaisin tehosekoittimella/ sauvasekoittimella
3. Tarkasta maku – jos kaipaa lisää potkua, laita chiliä, pippuria ja suolaa lisää
4. Laita tekeytymään hetkiseksi jääkaappiin

Ruskia kastike

Kotikastikkeiden klassikko, jota en kyllä kestä, että ihmiset ostelevat herranen aika paketista. 

Voita
Suolaa
Pippuria
Vehnäjauhoja
5 dl vettä (noin)

1. Laita kattila kuumenemaan hellalle (erityisesti teflon-kattilat jees)
2. Heitä pohjalle kunnon köntti voita ja odota, että se sulaa
3. Heitä mukaan muutama lusikallinen jauhoja
4. Nyt vaaditaan rautaisia hermoja – ruskista jauhoja niin kauan, että ne todella ovat ruskeita. Varo, että eivät pala. Ruskeusaste määrittää sen, minkä väristä itse kastikkeesta tulee.
5. Kun ruskeusaste on oikea, laita joukkoon noin 5 dl vettä. Kastike sakenee jauhojen ansiosta. 
6. Kiehauta vielä ja lisää mukaan esimerkiksi lihaa ja sieniä. Erityisen hyvää perunamuussin kanssa.

Mikä on teidän suosikkikastike ja miten se tehdään?

<3 kastikesuu Hannele

ps. Blogini ei ole, eikä siitä koskaan tule ruokablogia, mutta näitä teidän on pakko koklailla...

7 kommenttia:

  1. Meillä on kans tuo quacamole semmonen vakkarisoosi - ihan tajuttoman hyvää! Resepti on hieman erilainen meillä; sitruunamehun tilalla on puristettuna tuoretta limeä ja chilin lisäksi laitetaan jalapenoja - tulee vähän etikkaisuuden myötä kirpeyttä mukaan. Ihan taivaallista! :)

    Toinen vakkari meillä on Tzaziki. Raastettua kurkkua, turkkilaista jogurttia, valkosipulia (puristettuna, ei pilkottuna) ja suolaa ja pippuria. NAM pihvin, salaatin ja patongin kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. --ja tuo ruskea kastike on minulle ihan mysteeri. Aina onnistun saamaan siitä sellaista klimppistä siinä vaiheessa, kun lisään vettä. Onks sulla jotain hyviä vinkkejä siihen, muutakun armoton vispaus?

      Poista
    2. Joo tzatzikia voisikin kokeilla myös, kiitos vinkistä :). Tosin se taitaa mennä viikonloppuun, koska se tuoksu hengitysessä on vain jotain sanoin kuvaamatonta... :D Ruskeaan kastikeeseen annan vinkiksi vaan sen jumalattoman vispauksen :D. Ja vesi kannattaa liruttaa hitaasti mukaan, niin jauhot ehtivät ottaa sen paremmin vastaan (tai jotain)... Esimerkiksi jauhelihan sekaan laitan vain vettä, jossa on mukana haarukalla kunnolla sekoitettua jauhoa (siis sekoitat koko ajan samalla kun kaadat), ei taatusti tule klimppejä! :)

      Poista
  2. Anonyymi1/29/2013

    missä korianteri! se on avokadon lisäksi tärkee osa kunnon guacamolea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! Pitääpäs kokeilla :). Mulla on kyllä jotain henkilökohtaista korianteria vastaan, ei ole oikeen mun juttu, mutta guacamoleen se varmasti saattaskin sopia...

      Poista
  3. Ihanan kuulosia kastikkeita!! :) Pesto on kyllä yks aivan suokkari muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotahan kun kokeilet sitä itse tehtynä, om ja nom <3.

      Poista

Kiitos kommentistasi!