tiistai 13. marraskuuta 2012

Luksuslaukkuhuijaus?

Hinta ei takaa laatua – se on tässä jo tullut moneen otteeseen toitotettua. Mutta miten on näiden luksustuotteiden laita, esimerkiksi luksuslaukkujen? Voimmeko päästä takuuseen niiden laadusta, saati eettisyydestä?

Mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen? -postaukseen ilmestyi tänään anonyymi kommentti:

Hinta ei todellakaan kerro laatua.. Esimerkkinä voin kertoa Burberryn liikkeessä työskennelleen ystäväni kertomuksen ns. "luksuslaukuista": vaikka valmistusmaaksi mainitaan esim. Englanti, Ranska, Italia tai muu Euroopan kaupunki, se ei välttämättä kerro todellisuutta. Laukut nimittään valmistetaan Aasiassa, joskus jopa samassa rakennuksessa esim. H&M:n valmistamien tuotteiden kanssa, mutta koska laukkuihin pistetään napit paikoilleen Euroopassa, oikeuttaa tämä ilmoittamaan valmistusmaaksi Euroopan maan. Näin meitä kuluttajia huijataan!

Ja toden totta – muun muassa The Guardian -lehti uutisoi viime heinäkuussa, että Burberry on lakkauttanut tehtaansa Englannissa ja siirtänyt 300 työpaikkaa Kiinaan. Toisin sanoen merkki on yhtä englantilainen kuin H&M on ruotsalainen. 


Made in China?
Kun saman merkin tuotteita on tehty samassa tehtaassa 70 vuoden ajan ja mahdollisesti vielä melko samojen käsiparien avulla (tai ainakin tietotaidon siirtyessä suoraan työntekijältä työntekijälle), voiko yhtäkkinen muutos vaikuttaa myös tuotteen laatuun? Omasta mielestäni kyllä.

Mikäli tilanne on sama myös muiden "laatumerkkien" kohdalla, on meitä himoshoppaajia toden totta vedätetty ja kunnolla – ja miksipä ei olisi? Jo nopealla googlailulla löytyy keskustelu (pyytäisin katsomaan tässä kohtaa footnoten tuolta alhaalta), jonka perusteella vastikään hintojaan nostanut ja tuotteiden laadukkuudellaan kehuskeleva Mulberry teettää laukuistaan enää vain 30 prosenttia Englannissa. Muuten tuotteet valmistetaan "runsaan tilausmäärän vuoksi" tättärätäää – Turkissa ja Kiinassa. 

Mitä hemmettiä?


Also made in China?
Laatukaan ei ilmeisesti ole sitä, mitä aikaisemmin. Esimerkiksi Mulberryn kuuluisan Alexa-laukun virheistä on keskusteltu äkäisesti useaan otteeseen netin syövereissä. 

Suomalaisiakin kokemuksia löytyy: Xenia's  Day -blogin Xenia kirjoitti kesäkuussa postauksen Alexan huonosta laadusta. Hieman yli 1300 euroa maksavan laukun sisätasku meni rikki muutaman käyttökerran jälkeen.

Itse olen huomannut ongelmia oman pienen Michael Korsini suhteen. Sain kyseisen pikkulaukun viime jouluna mieheltäni lahjaksi ja nyt laukun lukko-osa on mennyt rikki. Olen ollut yhteydessä Korsin asiakaspalveluun ja he haluavat korvata tuotteen, mutta samoin kuin Mulberryllä takuuaika on vain vuosi.


Definately made in China!
Jos on pokkaa pyytää "laatutuotteesta" kolme ja jopa nelinumeroisia summia, olisi kuluttajalla oikeus olettaa, että tuote todella on laadukas ja kestää vuosia – jopa vuosikymmeniä.  Samoin on myös oikeus olettaa, että tuotteen alkuperämaa on todella se, jonka sen kerrotaan olevan. 

Samaan aikaan Mulberry, Burberry ja Michael Kors tekevät hillitöntä tiliä ja voittoprosentit eivät ole taantumaa nähneetkään. 

Ärh, nyt ärsyttää. 

<3 Hannele

Ps. Muistetaan muuten noiden nettikeskusteluiden kohdalla, että ne eivät käy kunnollisesta ja luotettavasta lähteestä. Sosiaalinen media toimii moneen suuntaan.  
Ps. EDIT 13.11 kello 21.10: Ilmeisesti Mulberryn hintojen nousu on johtunut siitä, että tuotteiden valmistus on siirretty takaisin Englantiin huonolaatuisen jäljen vuoksi. Tämä tieto on tosin huhupuhetta, eli en löytänyt tälle vahvistusta.

18 kommenttia:

  1. Tässä yksi syy miksi pyrin hankkimaan näitä aitoja merkkilaukkuja mummojen kaappien kätköistä (lue secondhand kaupoista), sillä silloin näkee laukusta iän tuoman pienen patinan ja laadun suoraan. Ostin taannoin kesällä pienen Mulberryn iltalaukun Punavuorelaiseta liikkeestä. Laukusta ei pysty sanomaan käyttöä ollenkaan.. Lähes kuin uusi. Hinta murto-osa. Ja varmsti ei kävele toista samanlaista heti vastaan. ;) Tosi hyvä tämä postaus. Niin ja muuten laatu on ollut aikoinaan henkkamaukallakin huippua. Kummityttöni kulkee edelleen n. 10 vuotta vanhoissa hmvaatteissani ja napit pysyvät paikallaan eivätkä saumat repsota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä siltä, että mikä tahansa entisaikojen vaate on uskomatonta priimatavaraa, kun vertaa tämän hetken tuotteisiin :(. Mielestäni Henkalla on suht hyvä hinta-laatu-suhde, kunhan tietää mitä ostaa. Ehkäpä alan myös metsästämään noita vintage-helmiä, kiitti vinkistä!

      Ja kiitos kehuista, hyvä että oli mieleen :). Musta taitaa kehkeytyä pian todellinen laatunatsi, koska sapettaa tämä mun rahojen ja hermojen tuhlaus :D.

      Poista
  2. Juupajuu, mustakin ihmiset ostavat sitä "elämäntapaa" superkalliilla, ottaen laadun ja eettisyyden huomioon, enkä muutenkaan käsitä luksuslaukkuhimoja. Tai on mullakin himoja (:D) mutta ei niin paljon, että laittaisin tuhannen eukkia veskaan. Tää on vähän sama kuin se Pentik-keskustelu, että niitä porojakaan ei vissiin tehdä Suomessa, saati montaa muutakaan Pentikin juttua. Ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suomalaisissa tuotteissa on nykyään ihan käsittämätöntä shaibaa suomalaisuudesta, ja sitten tuotanto tapahtuu jossain aivan muualla. Kuulin tässä eilen, että esimerkiksi Lapin liha -lihatuotteet (esim. poro) roudataan Brasiliasta ja Kanadasta. Mahtavaa. Kiitos Brasilian Lappi näistä makoisista leikkeleistä :D.

      Poista
    2. Whaaat? Minä Lappilähtöisenä menetin uskoni juuri ihmisyyteen..:0
      Ihan karseeta! :)

      Poista
  3. Mä oon samaa mieltä sun kanssa, kyllä kolmi- ja nelinumeroisissa hinnoissa pitäisi voida odottaa laatua. Ja esimerkiksi nahkalaukuissa, kyllä niissä vois mun mielestä olla vähän pitempi takuuaika kun vuoden - miksei voi olla ikuinen korjaustakuu? Mua on viime aikoina kismittänyt kalliit merkkivaatteet ihan toisesta syystä: miehen tyttären äiti ostelee kasvavalle tytölle toista sataa euroa maksavia vaatteita. Jatkuvasti. Ja ne jää pieneksi muutamassa kuukaudessa. Me ollaan sitten lapsen isän kanssa kusessa, kun ei meillä olisi varaa kustantaa tollasia hintoja vaatteista, joita ei montaa kertaa edes ehditä käyttää ennenku ne on pieniä. ARGH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Tuo aiheuttaa kieltämättä hieman ongelmia uusioperheissä, jos vanhempien tulotaso on erilainen. Mun mielestä pitäs yhdessä pyrkiä sopimaan myös siitä, miten lapsi opetetaan rahankäyttöön. On kuitenkin hyvä muistaa, että se raha ei oo rakkautta, vaan tärkeämpää on se läsnäolo ja mukava tekeminen yhdessä, eikös? Itsekin äitipuolena ymmärrän, että tämmösistä jutuista voi tulla kismaa, mutta jokaisessa kodissa on ne omat juttunsa, joiden mukaan mennään. Lapsi tuskin edes hoksaa, mikä vaate on kallis ja mitäkin merkkiä – ite varmaan pienenä tykkäsin kaikesta, mikä oli vaaleanpunaista ja prinsessamaista hinnasta riippumatta :D.

      Ja tärkeämpää oli se, että oli mukavaa ja tehtiin juttuja yhdessä ku se, että ois ollu kalliita vaatteita tai vempeleitä.

      Poista
  4. :( Tuo aiheuttaa kieltämättä hieman ongelmia uusioperheissä, jos vanhempien tulotaso on erilainen. Mun mielestä pitäs yhdessä pyrkiä sopimaan myös siitä, miten lapsi opetetaan rahankäyttöön. On kuitenkin hyvä muistaa, että se raha ei oo rakkautta, vaan tärkeämpää on se läsnäolo ja mukava tekeminen yhdessä, eikös? Itsekin äitipuolena ymmärrän, että tämmösistä jutuista voi tulla kismaa, mutta jokaisessa kodissa on ne omat juttunsa, joiden mukaan mennään. Lapsi tuskin edes hoksaa, mikä vaate on kallis ja mitäkin merkkiä – ite varmaan pienenä tykkäsin kaikesta, mikä oli vaaleanpunaista ja prinsessamaista hinnasta riippumatta :D.

    Ja tärkeämpää oli se, että oli mukavaa ja tehtiin juttuja yhdessä ku se, että ois ollu kalliita vaatteita tai vempeleitä.

    VastaaPoista
  5. Näinpä... halvasta tulee vain halvempaa ja kalliistaa kallimpaa, mutta laatu menee huonompaan suuntaan kummassakin tapauksessa.

    Suosittelen sulle Hannele kirjaa Overdressed: the Shockingly High Cost of Cheap Fashion.. Itse olen lueskellut sitä tässä ja vaikka kirja pääasiassa käsittelee asiaa Yhdysvaltain näkökulmasta, on se silti hyvin herättävä lukukokemus. Ihanaa on myös se, että kirjoittaja ei saarnaa, eikä ole edes mikään varsinainen asiantuntija, vaan ihan tavallinen nainen, joka kyllästyi kertakäyttövaatteisiin ja lähti selvittämään asiaa. Kirjaa ei ole vielä suomeksi käännetty, mutta sitä saa hyvin tilattua Amazonista ja jos jaksaa odottaa kuukauden tai kaksi niin hintaa postikuluineen paketille tulee noin 20 euroa.

    Ja takaisin aiheeseen, Euroopassa käsintehdy nahkalaukun ei edes pitäisi maksaa tuhansia euroja. Itse tilasin Briteistä (Cambridge Satchel Company) siellä käsintehdyn nahkalaukun, jonka hinnaksi tuli about 150 euroa. Designer-laukuissa voittomarginaali on aivan älyttömän suuri ja laatu ikävä kyllä vähän sitä ja tätä.

    Eniten tässä hatuttaa se, että kiitos tämän kertakäyttökulttuurin, laadukkaita, eettisesti valmistettuja vaatteita rupeaa olemaan todella vaikea löytää. Pitänee itse ruveta tekemään vaatteita, tai teettää ompelijalla, siinä vaiheessa viimeistään rupeaa arvostamaan hyvin tehtyjä vaatteita ja kunnon materiaaleja. Laukkujen kanssa sama juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä, pitääpäs laittaa tilaukseen! Yhdysvaltain ja Suomen tilannehan on jo monelta osin sama, sillä kuluttajat suosivat samoja merkkejä ja samoja liikkeitä löytyy katukuvastakin.

      Me bloggaajathan olemme näiden luksuslaukkujen yleistymiseen syyllisiä, sillä blogeistahan tämä villitys on alun perin lähtenyt – kymmenen vuotta sitten ei tavallisilla naiskaunokaisilla keikkunut Vuittonin laukkuja olkapäillä. Yhä useampi on kuitenkin ryhtynyt toitottamaan laadukkaiden tuotteiden puolesta, olisipas loistokasta, jos laatutavara kokisi samanlaisen mainoskampanjan.

      Poista
  6. Mahtoikohan mun kommentti päätyä roskikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun mitä ihmettä, kyllähän tämä heti julkaisee... Mä kyllä luulin että jätin kommentin mutta ei sitä näy. Outoa.

      Poista
    2. :D Heti suorilta tämä julkaisee, eikä ole edes sensuuria päällä...

      Poista
  7. Nykyään lähes kaikki valmistetaan Kiinassa, joten laadusta ei tietoakaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Olen vaan hiukan suruinen siitä, että myös nämä luksusmerkit todella valmistetaan Kiinassa (varmistui tänään). Alkuperämaaksi kuitenkin aina ilmoitetaan aivan eri maa. Olisi kivaa, että edes johonkin voisi luottaa :(.

      Poista
  8. Mun Alexassa lukee Made in China joka kyllä hieman huvittaa, kun kuitenkaan ei mikään halpa laukku ollut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No ovatpahan ainakin rehellisiä. Esim. Michael Korsissa valmistusmaana on USA, vaikka lähinnä nahka on sieltä ja laukut ommellaan Kiinassa.

      I'm not amused...

      Poista
  9. Näissä tuotteissa alkaa ehkä olla vähän samaa ilmiötä, kuin elektroniikassa on ollut näkyvissä jo pitkään. Uudet mallit eivät kestä, takuuaika on kaikkea muuta kuin kuluttajansuojalaissa mainittu kohtuullinen käyttöikä ja asiakas kokee tulleensa melkeinpä huijatuksi. Onneksi takuuajan umpeutuminen ei automaattisesti tarkoita, etteikö myyjä olisi vastuussa korjauksista. Muutoin olisi mennyt itselläkin käpy nurin alta aikayksikön jo useampaan kertaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!