perjantai 18. tammikuuta 2013

Kannattaako mennä naimisiiin?

Vastaus – ehdottomasti! Aina on lämmin syli, hyvää seuraa ja komeutta tarjolla, laskut jaetaan puoliksi eikä taloustöitäkään tarvitse tehdä yksin. Tämähän tietysti edellyttää sen, että yhteiselo toimii, etkä ole sattunut valitsemaan puolisoksi ketä tahansa puolihullua urpoa.

Kuvittelin ennen naimisiinmenoa, että se ei sinänsä muuta mitään – olemmehan kuitenkin jo valmiiksi me. Nyt siitä tulee vain virallista. Todellisuus ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Nyt kun olemme aviopari, koen entistä suurempaa yhteenkuuluvuutta – olemme enemmän perhe kuin aikaisemmin, yksikkö ja voimakaksikko muuta maailmaa vastaan.

Lisäksi empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että naimisiinmenon puolesta puhuu myös miljoona muuta syytä. Paljastan niistä teille kymmenen, just cause I can ;).

On pakko shoppailla lisää, hmm... lakanoita ja sen sellaista...
1. Varpaat saa lämpimäksi hetkessä peiton alla

Erityisesti silloin, jos olet ottanut puolisoksesi uroon, jonka kehon keskimääräinen lämpötila on korkeampi kuin omasi. Hyvästi kuumavesipullot ja ylimääräiset villasukat.

2. Saat hoivaa ja huolenpitoa silloin, kun muu maailma näyttää keskisormea. Aina.

Tämä erityisen hyvä syy. Muista vastavuoroisuus.

3. Kylmää työmatkaa varten on olemassa järjettömän hyvä ase

Aseen nimi? Aviomiehen automaattilämmitteinen auto. Ai laik. Vastineeksi voit leipoa vaikkapas marjapiirakkaa, kuten tänään lupasin. Win-win-situation kaikille.


Et ole yksin vastuussa kotitöistä ja pienten koirien hoidoista.
4. Saat lahjoja

Ja tämä siis myös muulloin kuin synttäreinä tai muina merkkipäivinä. Jos koet, että näin ei tapahdu, voit vihjailla asiasta ja aiheuttaa omantunnon helistystä -> tulos: Saat lahjoja!

Tässäkin kannattaa muistaa vastavuoroisuus...

5. Elämäntaparemontteja ei tarvitse toteuttaa yksin

Tosin tämä voi kääntyä myös itseään vastaan: Jos mies ehdottaa pizzalla käyntiä, niin kuka on muka kivestä, häh?

6. Sinulla on kaksi päätä yhden sijaan

Muistitko passin? Lentoliput? Sammuttaa kahvinkeittimen tai laittaa vesihanan pois päältä? Enää ei tarvitse olla ainoa, joka on vastuussa.

Toisaalta, et ole ainoa joka kärsii mahdollisen vahingon sattuessa ja mahdolliset uhrit saattavat muistuttaa sinua mokistasi säännöllisesti. Aina mahdollista.

7. Yllättävän perinnön mahdollisuus tuplaantuu

Epäiletkö, että suvussasi saattaa elää piileviä miljonäärejä, jotka tietämättäsi jättävät sinulle miljoonaperinnön? No en minäkään. Mutta aviomiehen myötä ainakin mahdollisuus tuplaantuu.

8. On hyvä syy uusia lakanavarastot

Koska nyt sängyssäsi nukkuu kaksi ihmistä, on lakanoita oltava tuplasti. Sama koskee muun muassa pyyhkeitä, astioita jne.

9. Tulee kokattua hyvää ruokaa

Yksin kokkaaminen – ei onnistu. Mutta jos ruokailijoita on useampi, on päivittäisen lämpimän aterian laittamisessa jotain järkeä. Se on myös aika kivaa.

10. Elämä on onnekasta ja onnellista

Punainen mökki, perunamaa ja ne muut hommat. Ei turhaan mikään yleinen unelma.

<3 Hannele

Ps. Olen saanut hirrrmuisen määrän uusia lukijoita – tervetuloa kaikki, ihanaa että olette liittyneet seuraan! Muistakaahan osallistua lukija-arvontaan, jossa  voipi voittaa itsellensä tuhlausrahaa 50 eurolla.

21 kommenttia:

  1. Oikein hyviä pointteja! :D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/18/2013

    Eipä noista tainnut mikään papin aamenta/tuomarin julistusta edellyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noei, mutta hyviä puolia yhtä kaikki :D.

      Poista
  3. Anonyymi1/18/2013

    Kuten anonyymi yllä jäin ehkä kaipaamaan sellaisia syitä jotka oikeasti erottaisivat avioliiton avoliitosta (muita kuin alussa mainitsemasi voimakkaampi yhteenkuuluvuuden tunne, joka toki oikein hyvä syy onkin). Nuo listassa olevat asiathan eivät tosiaan seuraa siitä avioliitosta vaan parisuhteesta, tai tarkemmin avoliitosta, yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä ilmiö, että tullaan tutkimaan toisen tuottamaa sisältöä samalla tapaa kuin tämä olisi Hesarin pääkirjoitus. :D

      Poista
    2. :D Hehhee, joo en tainnut listausta liian vakavasti ottaa, joten ymmärrän kyllä pointin.

      Mutta kyllähän avioitumisessa on useita hyviä puolia. Kuten sanottua, on suurempi yhteenkuuluvuuden tunne ja ikään kuin "tuntuu perheeltä". Tuo tunne muodostuu jokaiselle parille tietysti ihan omalla tavallaan, mutta meillä se tuntuu voimistuneen naimisiin menon myötä. Lisäksi on tietysti kaikki lailliset pykälät, tavat ja tottumukset sekä tietysti sekin, että kyllähän avioliitto sitoo ihmiset yhteen.

      Mutta tosiaan tämä teksti oli hitusen pilke silmäkulmassa kirjoitettu... ;)

      Poista
  4. No tässä ainakin yksi painava syy miten avoliitto eroaa avioliitosta. Lapsien "tunnustaminen". Naimisissa ollessa, oletus on, että lapsi on aina miehen. Näin ei ole muissa tilanteissa. Nim. sivusta seurannut mitä rumbaa se aiheuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onhan liitosta eroaminen aina suurempi prosessi ja siten ehkä myös harkitumpi päätös – ainakin joillekin? Ymmärrän kuitenkin hyvin myös heitä, jotka eivät halua avioitua. Onneksi nykyään kaikki saa tehdä, kuten tykkää :).

      Poista
  5. Eiköhän tuo Suomen laki ole jokaisen luettavissa, joten sieltä voi kaivaa ne avioliiton juridiset oikeudet ja velvollisuudet :) Kivampi näitä henkkoht syitä on lukea :)

    VastaaPoista
  6. Aaah, ihana teksti <3 Mä liitelen vieläkin hääpilvissä. Huomena viikko rouvana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! Onnea hirmuisesti. <3 Vihkihetki on aika uskomaton kokemus, nimimerkillä eräs, joka meinasi pyörtyä alttarille kuin mikäkin rinsessa konsanaan :D.

      Poista
    2. Hihii! Eikä!? Mua ei edes jännittänyt, mikä on kyllä maailman ihme! :D

      Poista
  7. Mummoni sanoin "singlenä" ollessani en edes enää muista, mitä tuli tehtyä ruoaksi. Varmaan ranuja, nakkeja, makaronimössöä, mozzarellatikkuja, pakastepizzaa, kanafilepihvejä (joita kyllä syön edelleen), riisiä ja broileripullia...Selkeä hyvä vaikutus on ollut avopuolisolla (joka hyvällä tuurilla on aviomies puolentoista vuoden sisään), koska nykyään teemme oikeaa ruokaa ainakin about päivänä viikossa, ja kaikenlainen höttö on jäänyt sivuosaan. Yksin ei tod kiinnostanut mitään karjalanpaisteja väännellä. Nyt jopa leivon! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mullakin huomattavasti paremmat ruoat nykyään kuin silloin sinkkuna. JA usein kun tulee kotiin, on lämmin ruoka odottamassa, kun mies on vuorotyöläinen. <3

      Poista
  8. Anonyymi1/24/2013

    No kyllä se onni vielä suruksi kääntyy. Mies ei jaksa kuunnella vaimon valitusta ja lähtee toisen naisen matkaan. Jää sitten lapset vaimon vastuulle ja miehellä uusi elämä kauniimman ja nuoremman naisen kanssa. Itsellä parhaat vuodet takana ja ainoa mahdollisuus on löytää joku ikivanha ukko mummotunnelista ettei ihan yksin tarvitsisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Voimia sinne surun keskelle. Kyllä se siitä vielä paremmaksi kääntyy.

      Poista
  9. Mahtavaa, allekirjoitan jokaisen perustelusi, asia vain on näin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!