keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ikean kuvasto uunista ulos!

Siinä vaiheessa kun koira tulee piilottamaan luutaan sun pyllyn alle (vieläpä toistamiseen), on kai uskottava että sohvalla on istuttu tarpeeksi?  NOMUTTA – mää vielä tämän postaan ja sitten lähden vaikka lenkille?

Jeps.

Olin tänään Ikean ihmisiä tapaamassa, sillä tättärätää – vuoden odotetuin sisustussensaatio Ikean katalogi tippuu piakkoin postiluukuistamme (kyllä tässä on vähän sarkastinen sävy. Paitsi että ehkä ei olekaan KOSKA huomasin jälleen inspiroituvani ihan mahdottomasti ihanista kuvista ja ideoista ja haluavani ostaa KAIKEN – asuuko kukaan muu Ikea-kodissa?).



Tällä kertaa luvassa ei ole vain ja ainoastaan plärättävää kakkalukemista, vaan katalogin sivuilla on myös älypuhelimille hommaa: Osa sisällöstä on luettavissa aplikaation avulla, jonka kautta voi muun muassa muuttaa huoneiden sisustusta toiveidensa mukaan ja nähdä esimerkiksi kaappien sisään.



Aika jännää.

Pääosassa ovat kuitenkin tuotteet, joista itse ihastuin tähän 1950-luvulla alunperin Ikean valikoimiin tuotuun nojatuoliin.



Ja hmmm... Ehkäpä muutamaan muuhunkin juttuun, kuten:




"Minkä sää ottaisit? No mää ottaisin nuo lakanat, ainaski." Leikkikö kukaan muu pienenä katalogileikkejä? Selkeästi olen oppinut kuluttamaan jo mini-ihmisenä. 




Ikeasta(kin) löytyy tällä hetkellä suosittua Afrikka-teemaa ja huomaan olevani myös sille aika myyty – vai mitäs tykkäätte?


Mikä teitä inspiroi sisustuksessa tällä hetkellä, vai inspiroiko mikään?

<3 Hannele

Ps. Olen huomenna menossa testaamaan kasvohoitoa, jonka pitäisi olla vastaus lähes kaikkiin iho-ongelmiin? Pitäkäähän peukkuja ja siitä siis juttua huomenna!

12 kommenttia:

  1. Jipii! Mekin harrastettiin aina pienenä tota katalogi-leikkiä,ja välillä jos on suuper tylsää, niin teen sitä edelleen yksinään kaikkien hm:n ja ellosten kuvastojen kanssa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No mutta se onkin ihan parhautta – ja vieläpä ilmaista sellaista!

      Poista
  2. Anonyymi8/15/2012

    Siulla taitaa olla unelmien työ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Siinä on kieltämättä omat hyvät puolensa. <3

      Poista
    2. Anonyymi8/16/2012

      mitä teet työkses? :0

      Poista
    3. Tuossa aikaisemmin kirjoittelin linjauksestani, että en halua paljastaa työtäni täällä. Pidän yksityisyydestäni kiinni siltä osin. Toivottavasti ymmärrät :)

      Poista
    4. Anonyymi8/17/2012

      Mutta siis liittyykö se tähän Ikea-juttuun vai ootko ihan vaan blogijuttujen kautta päässyt tapaamaan Ikean tyyppejä? :o

      Poista
    5. Olin siellä työn puolesta.

      Poista
  3. Kyllä, asun niin ikea kodissa ja tuli myös ihan suunnaton halu ostaa kaikkia näitä ihania uutuuksia!!!

    VastaaPoista
  4. Meikäläisellä on päättymätön viha-rakkaussuhde Ikeaan. Aina tulee luvattua, "ettei nyt mitään ikeaa enää", mutta jotenkin sinne aina tulee mentyä ja jotain tarttuu lapaseen.. Onneksi nykyisin on niin pieni auto, ettei isoja heräteostoksia voi tehdä :D Ja mikäpä siinä - oon ihan tyytyväinen kampauspöytään ja lipastoihin, jotka meillä Ikean mallistoista tällä hetkellä on ollut jo monta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikealla on itse asiassa paljon laadukastakin tavaraa, mutta esimerkiksi ne lastulevynpenteleet eivät ole kyllä mistään kotoisin. Sama pätee moneen muuhun edulliseen merkkiin ja tavarataloon. On osattava löytää sitä laatua :)

      Poista
  5. Meille ei ole VIELÄKÄÄN tullut kuvasto, kiitos kun postasit siitä uusia kuvia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!